Innostuin ihan valtavasti fandom-haasteesta ja alunperin minun oli tarkoitus tehdä Riverdalen inspiroima aukeama, jonka pohjalle hahmottelin Serpentsin logoa, mutta sitten ilmestyi Sabrina ja vei sydämeni. Olen aina ollut kiinnostunut noituudesta, magiasta ja ihmisyyden pimeästä puolesta. Muistan lapsena katsoneeni Teininoita Sabrinaa, mutta siitä puuttui se jokin. Se oli liian pirtsakka ja söpö, joten innostuin valtavasti kun kuulin, että Netflix julkaisee Archie Comicsien Sabrina-sarjakuviin pohjautuvan sarjan. Rakastan sarjakuvia ja Archiet ovatkin Riverdalen myötä vieneet sydämeni. Haaste on toteutettu Aura-muistikirjaan, joka on saatu yhteistyönä Ainoalta.

Eli siis, alunperin minun piti piirtää, mutta koska Piia ehti toteuttaa oman haasteensa piirtämällä, päätin minä hypätä epämuvakuusaltaani syvään päähän ja tarttua saksiin. Siis askarella. Oikeasti. Olen nähnyt valtavan määrän ”aukeavia aukeamia”, en edes tiedä mikä sen oikea nimi on, ja pidin ajatuksesta ettei viikkoaukeama ole heti näkyvillä. Tämän tyyppinen aukeamamalli mahdollistaa mm to do-listojen kokoamisen eri tavalla, kuin perinteinen näkymä. Nelly kysyikin heti kuvat nähtyään, että mitä tyhjille sivuille tulee. Aukeama ajoittuu puoleen väliin tammikuuta, joten on aika ryhtyä suunnittelemaan Mannan synttäreitä, listoille on vallan hyvin tilaa tällä aukeamalla.

Aloitin aukeaman teon sillä, että piirsin itselleni sabluunat tämän kuvan pohjalta. Piirsin siis ensiksi koko kuvan ja leikkasin sitten hiukset ja kissan irti kuvasta. Niiden avulla piirsin valkoiselle paperille Sabrinan hiukset ja mustalle paperille kissan. Olin itseasiassa aluksi aivan varma ettei minulla ole esim mustaa tai punaista paperia, mutta sitten muistin että ihana Karita lahjoitti meille älyttömän määrän askartelupapereita aiemmin. Nyt ne pääsivät tositoimiin. Valkoisen arkin jouduin kaivamaan Mannalta, koska ilmeisesti olen lahjoittanut kaikki piirustuspaperini hänelle.

Sabrinan otsatukka ja panta olivat selkeästi vaikeimmat leikata. Eivätkä ne taida muistuttaa alkuperäisti kuvaa kovinkaan paljon, mutta ei anneta sen häiritä. Liimana toimi luottoliimani, eli Priman Planner Glue ja saksina Tim Holtzin sakset, joita mm Suvi on minulle mainostanut. Ja muistikirja, eli bullet journalini on tietenkin paljon puhuttu ja suuresti rakastamani Auranotebook. Aura soveltuu muuten tämän tyyppisen askarteluun oikein mainiosti, sivut kestävät hyvin koska ovat sen verran jämäkät.

-Mirppu

Ps. Ennen minua luovuuttaan ovat päässet toteuttamaan Piia ja AJ.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *