Ei koskaan saa sanoa ei koskaan. Olen koko Kalenterimanian olemassaolon ajan ollut vahvasti sitä mieltä, että bullet journal ei vain ole juttuni. Että minä tarvitsen valmiin viikkopohjan, etten jaksaisi panostaa, eikä taiteellisuuteni todellakaan riittäisi. Edelleen olen sitä mieltä, että taiteellisuuteni ei riitä, mutta muuten olen pyörtänyt sanani ja siihen on vain yksi syy: Aura. Minä sain omani yhteistyön kautta Ainoalta.
Pääsin seuramaan Auran kehitystä jonkin verran jo matkan varrella, Aino jakoi kanssani kuvia ja minulla loksahti suu auki. Herranjumala miten kaunis tuote. Odotus tuntui pitkältä, todella pitkältä. Tuli viivästyksiä ja lopulta, kun tiesin että muistikirja on vihdoin postitettu, olin kirjaimellisesti nenä kiinni olohuoneen ikkunassa vahtaamassa postimiestä. Ja tietenkin juuri sinä päivänä, posti oli myöhässä.
Lopulta Aura oli käsissäni ja tein heti siitä liven ryhmään. Toivottavasti livestä välittyi se kaikki innostus, se kaikki rakkaus mitä tunnen tuota tuotetta kohtaan. Mikään kalenteri, mikään kynä tai mikään tarrapaketti ei ole pitkään aikaan inspiroinut minua näin. Tässä on vähän samaa fiilistä kuin aikanaan kultapalloisessa Heidi Swappissani. Odotus oli pitkä ja se kannatti.
Minulla meni pitkään niin, etten jaksanut tehdä mitään tämän harrastuksen osalta, ei vaan kiinnostanut. Auran myötä inspiraationi on lähtenyt uudestaan lentoon ja olen saanut valtavasti aikaan. Olen mennyt pois omalta mukavuusalueeltani monellakin tapaa, ja toivottavasti sama linja jatkuu myös loppuvuonna. Tiedostan, että osaa harmittaa ja ärsyttää Auramaniani, mutta sorry, joudutte sitä kestämään, sillä Aura on todellakin vienyt sydämeni.
-Mirppu