Kohta vaihtuu huhtikuu toukokuuksi, ja ajattelin että olisi kiva kurkistaa millainen minun alkuvuoteni on ollut plannerissa. Olen valinnut tähän muutaman oman suosikin. Kotonakin näkyy nämä sävyt, luonnonmateriaalia ja vaaleanpunaista sekä pastellia. Ja kukat, voiko niitä koskaan olla liikaa?

Viime vuodesta poiketen, olen tuunannut nyt alkuvuonna pääosin viikkokittejä käyttäen. Ne on ihanan helppoja ja toimivia kun arki ollut viime aikoina erityisen kiireistä töiden vuoksi. Helppouden lisäksi toinen syy kittien käyttämiseen, on niiden ihanat ulkoasut. Toinen toistaan upeampia kuoseja ja tyylejä! Kittien kanssa olen käyttänyt lisäksi washiteippejä, sekä toiminnallisia tarroja.

Lähiviikkoina kuitenkin totesin, että luovuuteni kärsii viikkokittien käyttämisestä. Vaikka olen yrittänyt vaihdella asettelutapaa, koen vähän kyllästyneeni pelkästään kiteillä tuunaamiseen. Olenkin ajatellut vähentää niiden käytöä hiukan. Voisi ehkä joka toinen viikko tuunata taas muillakin tyyleillä, tai vähintään ajan salliessa tarttua irtotarroihin ja teippeihin. Jopa vesiväreihin ja parereihin, mitkä ovat pölyttyneet hyllyllä jo pitkään. Työn alla on jo teemalista, mistä voi sitten ideoita napsia. Katsotaan sitten loppuvuodesta millaiseksi toinen puolisko tästä vuodesta muodostui.

-Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *