Kategoria: Maanantaimania

Ylläpidon terveiset

Kassipussin sisältö

Mainos: Postauksessa näkyviä tuotteita ostettu alekoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta, Teippitarhasta sekä Klemmarikellarista

Heippa! Terveiset sairastuvalta, täällä toipuu yksi sun toinen kevään klassisista ruttoepidemioista (lue noro ja nuhakuume). Makasin sohvanpohjalla ja mietin, mistä ihmeestä saan melkein nollavoimilla kirjoitettua jotain kivaa tänne blogiin. Sitten keksin! Olen ottanut käyttöön (julkeasti tyttäreni joululahjaksi saaman) kirkkaanpunaisen muumipussukan, jossa minulla kulkee mukana kaikkea pientä kivaa – niin nopeaan tuunaukseen ja muistiinpanojen tekoon kuin muuhunkin akuuttiin, mitä nyt päivän aikana kodin ulkopuolella voi kuvitella tarvitsevansa. Bonuksena sitten se, että kun kaikki oleellinen on muumipussissa, on se muumipussi helppo siirtää esimerkiksi työrepusta viikonlopuksi käsilaukkuun! Olen tosiaan nimennyt muumipussin ”kassipussiksi”, joten miehenikin yleensä tietää mitä esinettä tarkoitan, jos pyydän antamaan repustani kassipussin.

Kaadoin pussin sisällön sohvalle ja totesin, että oli jo aikakin se tehdä. Aikamoinen sekasorto oli päässyt syntymään pieneen pussiin ja niin lyhyessä ajassa!

Koska pussi on iso, ja rakas kalenterini kovin pieni, se matkustaa hyvässä turvassa pussin sisällä!

Kannan mukanani kahta Suomalaisen kirjakaupan valikoimasta löytyvää Legamin pois pyyhittävää kynää, kahta Klemmarikellarista ostettua ZIG Clean Color Real Brush -sivellinkynää sekä Mujin geelikynää.

Sitten olin heittänyt pussiin ihanat Teippitarhan ruutuwashit sekä Legamin yliviivaustussit. Yliviivaustusseja käytän tällä hetkellä paljon opinnoissa, kun pitää lukea lähdetekstiä ja yrittää muistaa miltä kantilta tekstin perusteella piti vastata. Yksi kuudesta tussista taitaa nytkin olla jonkin artikkelin välissä. Ruutuwashit laitoin pussiin heti niiden saavuttua, siinä toiveessa, että ehtisin niitä nopeammin käyttää. No, vielä se ”nopeammin” ei ole tullut, mutta pikkuhiljaa…

Sakset, korjausnauhaa, maailman söpöin kissantassu-teippirolleri, Terhiltä saadut muumiwashisamplet ja nimikointitarroja. Totesin, että kun unohtelen omaisuuttani sinne tänne, parempi pistää nimi päälle. Pienet nimikointitarrat ovat näppäriä, vaikka aluksi vähän huvittikin nimetä omia kyniä.

Ja sitten vähän kauneudenhoitojuttuja ynnä muuta tilpehööriä: käsidesiä, huulirasvaa, huulipunaa, mieto tuoksu ja pieni käsivoide.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, muumipussukan sisältä löytyy vielä pienempi pussukka, joka kätkee sisäänsä kuukautissuojan, kipulääkkeitä ja pari silmälasien puhdistuspyyhettä. Lisäksi tykkään kaiken maailman kosteusliinoista. Enkä voisi enää elää ilman vastamelukuulokkeitani!

Siinä! Tällaisen pussukan kanssa painan menemään töihin ja kouluun.

Toivotan kaikille aurinkoista viikkoa!

Suvi

Kolmen kalenterin kesken

Color A6 Luumu saatu Ajastolta.

Maaliskuu alkaa lähennellä loppuaan ja sen myötä myös neljännes vuodesta. Halusin tänään kertoa hieman, miten kalenteritaipaleeni on itselleni täysin uusien kalenterien kanssa lähtenyt käyntiin ja millä mielellä olen niiden kanssa jatkamassa loppuvuoteen. Näin kalenterimaanikkona ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta, kun vuoden jo ollessa näinkin pitkällä, kalenterikokoonpanoon tulisi muutoksia.

Tärkeimpänä kalenterina minulla on tässä alkuvuodesta ollut ehdottomasti Take a Note, josta kirjoitinkin tarkemman esittelypostauksen sen saavuttua minulle syksyllä. Löysin aika nopeasti oman tavan käyttää kalenteria ja sisällyttää siihen myös seinällä roikkuvasta perhekalenterista löytyvät värit vielä selkeämpään hahmottamiseen. Alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut koristella tätä laisinkaan – muutamaa washinpalasta lukuun ottamatta – mutta nyt on ollut viikkoja, jolloin olen halunnut lisätä enemmän tarraa ja PET-teippiä. Ja tästä huolimatta, tai oikeastaan pitäisi sanoa tästä riippumatta, kalenteri on ollut minulle erittäin suuri arjenhallinnan pelastus.

Funktionaalisuus on ehdottomasti ollut kalenterin vahvuus ja kuten mainitsin viimeisimmässä Plan with me -postauksessa, värikoodaus on ilokseni (ja yllätyksekseni) löytänyt tiensä onnistuneesti myös Take a Noteni sivuille ja kalenteri tuntuu todella, todella omalta jutulta. Tämä kalenteri onkin ehdottomasti pysymässä minulla kalenterikokoonpanossa mukana ja olen tämän kanssa ainakin nyt näiden ensimmäisten kuukausien jäljiltä lähellä kalenterirauhaani.

Sterling Ink Common Planner A6 on toiminut tässä rinnalla minulla pääasiallisena koristelukalenterina. Koska alkuperäisessä suunnitelmassa Take a Note olisi vain aikataulutusta ja perheemme asioiden hallintaa varten, halusin antaa jo ennakkoon tilaamalleni kalenterille kunnon tarkoituksen. Joten toiseen kalenteriin ei ollut tarkoitus tulla tarran tarraa, halusin suunnata oman luovan puuskani (ja sitä suuremmat tarravarastoni) johonkin, tämä oli loistava syy pitää Sterlin Ink mukana. Omani on kahteen muistikirjaan jaettuna ja kummankin perässä on reippaasti tyhjää tilaa, jotka olenkin valjastanut päivittäiseen journalointiin, ehkä vähän päiväkirjaan rinnastettavaksi kirjoittamiseksi. Viime vuoden Hobonichini päiväsivut saivatkin loppuvuodesta samanlaista käyttöä, mutta valmiit päivät saivat minut välillä liian stressaantuneeksi puuttuvien päivien kohdalta.

Rakastan tämän kalenterin minimalistista tyyliä ja se taipuu niin funktionaaliseen kuin koristeelliseenkiin käyttöön. Minulla ei tullut pahemmin käyttöä tosin kalenterin alussa oleville goal breakdown (tavoitteet jaettu lyhyempiin ja pidempiin väleihin) sivuille, joten valjastin ne Kalenterimanian Instagram reels-suunnittelua ja ylläpidon livekalenteria varten. Samaa ongelmaa minulla oli myös neljännesvuosiaukeamille, joita yritin käyttää sana per päivä -listauksena ja kuukauden kiitollisuus -seurantana. Olenkin pohtinut, että jatkanko puolen vuoden jälkeen tämän kalenterin kanssa ja korvaisin vain journalointiin yhden A6 kokoisista Hobonichin muistikirjoistani. Kalenterissa on paljon hyviä puolia, mutta Take a Note on vain niin käytännöllinen, että en ole varma onko minulla kaikesta koristeluilosta huolimatta tarve myös tälle.

Minulla on näiden lisäksi käytössä myös Ajastolta saatu Color A6 kalenteri, joka on pyhitetty lähtökohtaisesti vain työjutuille. Koska olen kaupanalalla sellaisessa asemassa esihenkilönä, että minun on huolehdittava tietyistä deadlineista, työvuorolistoihin liittyvistä tuntivarauksista ja on välillä palaveria yms., olen halunnut eriyttää nämä lähtökohtaisesti omaan kalenteriinsa. Tämä kalenteri kulkee minulla myös paljon enemmän mukana normaalissa arjessa, joten tiettyjä päällekkäisyyksiä löytyy kaikkien kalenterieni välillä, jotten vahingossa tuplabookkaa mitään. Koristelupuolta tämä kalenteri ei kuitenkaan pahemmin näe, kun suurin osa luovasta energiasta on kohdennettu kahden edellä mainitun lisäksi myös art journaliin ja lukujournaliin.

Tällaisia kalenterikuulumisia tähän maanantaihin. Näemme varmasti tässä seuraavan kolmen kuukauden edetessä, kuinka kalenterikokoonpanoni pysyy mukana, ja voit seurailla tarkemmin mietteitä myös Kalenterimanian Facebook-ryhmän kautta, johon varmasti tulen asiasta postailemaan (ja panikoimaan). Ihanaa alkanutta viikkoa, olkoon se aurinkoinen.

– Laura S.