Avainsana: kotimaiset yritykset

Esittelyssä – Agenda horizontal (Ajasto)

Yhteistyössä Ajaston kanssa

Sain Ajastolta testattavaksi sellaisen kalenterin, jollaiseen en ole koskaan aikaisemmin tutustunut. Toki Agenda itsessään on tuttu tuote jo monen vuoden ajalta, sillä sehän on suorastaan klassikko. Ensi vuoden kalenterissa kuitenkin on nimensä mukaisesti horisontaaliset eli vaakapäivät. Ja mikä sattuma, että itse tykkään enemmän juuri vaakasuunnassa olevasta viikkonäkymästä.

Kannet ovat kauniin petrolin väriset ja leatherettea eli nahkamaista materiaalia. Tämä tekee niistä erittäin miellyttävän tuntuiset käsitellä. Kalenterissa käytetty paperi yllätti positiivisesti, sillä ajattelin sen olevan ohutta raamattupaperin tyylistä, mutta se olikin kunnon paksumpaa paperia.

Kalenterin sisältö noudattaa Ajastolle tuttua ja toimivaa kaavaa. Ensimmäisenä on vuosinäkymä, jonka jälkeen tulevat nimisivu, liputuspäivät, vuosisuunnitelma ja viikkoaukeamat. Kalenterin lopusta löytyvät vuosisuunnitelma 2022, nimipäivät ja muistiinpanosivuja. Kivana lisänä kalenterissa on lopussa Euroopan kartta ja eri maiden liput sekä erikseen Suomen kartta.

Viikkoaukeama on vaakapäiväinen. Tykkään aivan erityisesti siitä, että kalenterissa on kaikille viikonpäiville yhtä paljon tilaa. Tykkään myös siitä, että vasemman sivun ylälaidassa on pieni kuluvan kuukauden ruutu, josta se on helposti nähtävissä. Arvostan myös, että muistiinpanotila on viikon alussa eikä lopussa. Kivana yksityiskohtana kalenterissa on päivien kohdalle merkitty, montako päivää kuluvaa vuotta on vielä jäljellä ja montako on mennyt.

Agenda horizontal on väriltään ihanan pirteä ja kooltaan (87 x 153 mm) täydellisesti pienempäänkin laukkuun sopiva. Tätä kalenteria on helppo kuljettaa mukana missä ja milloin vain. Yksikään tärkeä tapaaminen tai muistiinpano ei enää jää sen vuoksi kirjaamatta, ettei kalenteri olisi sattunut olemaan saatavilla.

-Piia

Esittelyssä – Project365 (Ajasto) Piia

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Ajaston kanssa. Tänään esittelyvuoron saa Ajaston aatelia oleva ihanaakin ihanempi Project365. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka rakastunut olen tähän kalenteriin. Tein jo aikaisemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmään livevideon Project365:stä ja se löytyy täältä.

Project365 on kooltaan A5 (148 x 210 mm), mutta niin siro, että kalenteria voi kuljettaa mukanaan laukussa. Kalenterin kannet ovat kauniit kuin koru ja perhonenhan symboloi muun muassa kauneutta, joten mielestäni se on nappivalinta kansikuvaksi. Kannet ovat laadukasta keinonahkaa, mattapintaiset ja silkinpehmeät. Meneekin jonkun aikaa ennen kuin kalenterin malttaa aukaista, koska kannet suorastaan kutsuvat silittelemään pintaa.

Kalenterin etukannessa on kaksi pienempää taskua, jotka vaativat koristelemaan ne die cutseilla. Kuvan die cutsit valitsin lähestyvään jouluun sopivalla teemalla. Esimerkiksi tarra-arkit pysyvät hyvässä tallessa etukannen isommassa taskussa. 

Kalenterin alusta löytyvät vuoden 2020 liputuspäivät, jonka jälkeen ovat vuositaulukot 2020-2022. Aikaisempiin Project365-kalentereihin verrattuna tämän vuoden kalenteriin on tehty parantava uudistus. Renkaita on nykyään kuusi ja ne ovat todella jämäkät. Ajastolla ollaan huomioitu vanhempien Project365-kalentereiden omistajat, sillä vuosipaketin keskimmäiset reiät ovat soikeat, jotta ne sopivat rengasväliltään myös kaksirenkaisiin Project365-kansiin. 

Kuukausiaukeamalla on oma pystysarake, jossa on viikkonumerot. Näihin ruutuihin suunnittelin kirjoittavani kyseisen viikon erityisimmän päivän päivämäärän; olkoon se sitten viikon paras, tärkein tai hauskin päivä. Mielenkiintoista nähdä sitten vuoden lopussa, kuinka usein maanantai on ollut viikon paras päivä vai onko kertaakaan. 

Viikkonäkymässä päivät on jaettu kolmeen osaan. Suunnittelin, että yhteen ruuduista tulee kyseisen päivän menot, toiseen ruutuun kirjoitan päiväkirjamaisesti tapahtumista ja kolmannen käytän aina koristeluun. Sillä tavoin saan viikkonäkymää elävöitettyä.

Kirjan lopusta löytyy erilaisia seuranta- ja muistiinpanosivuja. Ylläolevan kirjahyllyaukeaman ajattelin toteuttaa niin, että toiselle sivulle listaan vuoden aikana luetut kirjat ja toiselle sivulle kerään listan kirjoista, jotka haluan lukea. Allaolevalla projektiseurantasivulla on 12 viivaa eli jokaiselle kuukaudelle omansa. Näille sivuille voi helposti toteuttaa esimerkiksi päivittäisen vedenjuonnin tai rahankäytön seurannan.

Olen todella onnellinen tästä yhteistyöstä ja tuskin maltan odottaa, että pääsen aloittamaan tämän ihanuuden käyttämisen. Suurkiitos vielä kerran Ajasto!

-Piia

Aikaisemmat Project365 esittelypostaukset löydät täältä ja täältä.