Avainsana: leimasin

9 ATC-korttia yhdestä A4 -paperista

Dylusions Paint -akryylimaalit ja tela saatu kaupallisessa yhteistyössä Heidin Korttipajalta. Rangerin Archival Ink ostettu kaupallisessa yhteistyössä Käsitellen.

Kyllä, kuulit oikein! Tänään tehdään yhdestä A4-kokoisesta paperista yhteensä 9 ATC, eli artist trading card -korttia. Inspiraation tähän sain ryhmän puolella kun keskusteltiin ATC-kortti keskustelusta. Pikemmittä puheitta, lähdetään tekemään kortteja.

Mä otin suht tavallisen A4-paperin tähän, sillä tiesin, että aion liimata tähän jonkin verran täytettä ja käyttää akryylimaaleja, jolloin automaattisesti kortti paksunee. Valitsin myös taustapaperiksi vihreän paperin.

Ensimmäisenä päätin liimata tekstuuriksi vanhan kirjan sivuja. Näitä liimasin paperille sikin sokin.

Sitten aloin telaamaan Dylusioins Paint -akryylimaaleja paperille. Käytin kolmea eri sävyä, jotka sekoittuivat paperilla kivasti keskenään. Sävyinä mulla oli strawberry daiquiri, vibrant turquoise ja crushed grape.

Lisäsin vielä vähän valkoista akryylimaalia edellisen kerroksen päälle.

En ole todellakaan mikään mestarileimailija, mutta tykkään käyttää leimoja töissäni. Tässä tapauksessa käytin erästä suosikki leimasintani, jonka olen ostanut kirpputorilta. Olen myös tykästynyt tuohon Rangerin Archival Ink -musteeseen, koska se tosiaan on ihanan syvä musta.

Seuraavaksi leikkasin leikkasin paperin ATC -korteiksi paperileikkuria käyttäen ja liimasin nämä kortit tuohon vihreälle taustapaperille. Tein näin, koska halusin nähdä kortit kortteina ja suunnitella niiden yksityiskohtia. Koin tämän jotenkin helpommaksi näin.

Lisäsin kortteihin yksityiskohtia folioimalla, sekä sinisellä glitter tussilla. Foliointi tapahtui liimakynää ja folioarkkia käyttäen.

Aivan lopuksi leikkasin kortit taustapaperista irti, pyöristin niiden kulmat ja lisäsin mustaa archival ink -mustetta niiden reunoihin. Näin sain pinon ihania kortteja, joissa kaikissa on sama teema, mutta jokainen on yksilöllinen.

-Taru

Hitit ja hudit – Milja

Tällä kertaa torstaisin on päästy lukemaan Kalenterimanian ylläpidon hitti- ja hutiostoksista, mitä tulee kalenteriharrastukseen. Ajattelin itse ottaa vähän erilaisen näkökulman tähän postaukseen, ja keskittää sen yhden ja saman asian äärelle – Planners Anonymousin kuukausittaiseen boksiin.

Parhaimmillaan boksista tulee aivan ihania kokonaisuuksia, kuten nämä ylläolevat washit. Suurin osa lempiwasheistani onkin PA-bokseista löytyneitä. Tykkään myös hirveästi siitä, miten paketti pitää aina sisällään washit kolmessa eri koossa. Pidän ohuista teipeistä kovin paljon, ja näistä saa aina vähän erilaisia semmoisia omaan kokoelmaansa.

Olen myös vihdoin innostunut leimailemaan edes joskus, ja suurin osa Planners Anonymousin leimasinseteistä on tosi kauniita. Vaikka mukaan mahtuu outojakin leimoja, on niiden yleisilme todella yhtenäinen ja itseäni miellyttävä.

Kolikon kääntöpuolena paketista saattaa välillä löytyä itselleni sopimattomia teemoja, värejä joista en niin välitä, tai muuten vaan tuotteita, joille en keksi mitään käyttöä. Välillä tunnen hukkuvani epämääräisiin leikekuviin ja paperiarkkeihin, ja varsinkaan tällä hetkellä en koristele kalenteriani siihen malliin, että saisin kymmenet tarra-arkit käytettyä.

Onneksi tilauksen voi aina perua, jos negatiiviset ajatukset boksista voittavat jossain vaiheessa ne positiiviset. Toistaiseksi kuitenkin nautin vielä boksin saamisesta ja avaamisesta enemmän kuin en, joten jatkan tilaustani tuttuun tapaan. Toivon kuitenkin, että jatkossa ei enää tule hirveän montaa leoparditeemaista pakettia – toisaalta Kalenterimanian kirppikselle voi aina pistää myyntiin kaikki itselle turhat paistiboksit.

– Milja