Avainsana: leimasin

Voimasana – Carita

Kaupalliset yhteistyöt – Postauksessa esiintyvä muistikirja on ostettettu alekoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta. Postauksessa näkyvä keijuleimasin on ostettu alekoodilla Käsitellen-verkkokaupasta.

Ylläpidon tämänhetkisen  haastepostauksen teemana on voimasana, ja minä sain kunnian päättää tämän haastekierroksen. Sanakseni valikoitui rohkeus. Kun sitä minulle ehdotettiin, tuntui se hyvin sopivalta sanalta monestakin syystä. 

Olen aina ollut innokas kokeilemaan uusia asioita. Tätä on kuitenkin varjostanut takaraivossa jatkuvasti kummitteleva ajatus siitä, etten ole tarpeeksi hyvä enkä kuitenkaan osaa. Pelkään siis epäonnistuvani jo ennen kuin olen edes aloittanut. Näin oli myös tämän postauksen kohdalla. Kun lähdin toteuttamaan aukeamaa journaling-käytössä olevaan Leuchtturm1917-muistikirjaani, en tiennyt ollenkaan mitä olen tekemässä. Se olikin ensimmäinen askel – olla riittävän rohkea hyppäämään tuntemattomaan ja toteuttamaan itseään sen kautta mikä tuntuu hyvältä, oli lopputulos mikä tahansa. 

Halusin ottaa tähän postaukseen lähtökohdaksi jonkin uuden asian, jota vasta opettelen. Niinpä päätin aloittaa leimailulla ja musteilla. Kaiken uuden kanssa pitää uskaltaa aloittaa jostain. Minä vasta koitan hahmottaa leimaamisen tekniikkaa, musteiden käyttäytymistä ja sabluunoilla ja leimoilla toimimista. Edessä on siis varmasti monta yritystä ja erehdystä, mutta ajan kanssa se toivon mukaan kantaa hedelmää. 

Uskaltamisen ja yrittämisen ohella, rohkeus merkitsee minulle myös rohkeutta olla oma itsensä kaikkine puolineen. Myös kaikki viat, kaikki ne luonteenpiirteet ja ulkoiset ominaisuudet, joihin en ole itsessäni tyytyväinen, ovat osa minua. Sitä olenkin yrittänyt vähitellen opetella – hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Käsillä tekemisessä se ehkä korostuu siinä, että tekee rohkeasti omaa juttuaan miettimättä mitä muut ajattelevat. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä, onko lopputulos Instagram-kelpoinen vai ei. Pääasia nimittäin on, että itse saa jotain irti siitä tekemisen prosessista. Voisi kai siis sanoa, että epäonnistuminenkin on rohkeaa. 

Halusin toteuttaa tämän haasteen päiväkirjaani, koska olen opetellut olemaan sinut omien ajatusteni kanssa. Sen lisäksi, että koristelen sivut etukäteen nätiksi, tärkeä osa prosessia on myös niille kirjoittaminen. Kun aloitin tämän muistikirjan täyttämisen, päätin, etten aio pelätä siihen kirjoittamista. Joskus haluaisi paeta omia ajatuksiaan sen sijaan, että pyrkisi kohtaamaan ne. Tämän kirjan tarkoitus onkin antaa minulle rohkeutta kohdata ne ajatukset, ikävimmätkin. Uskon, että sitä kautta pystyn oppimaan paljon itsestäni ja kenties myös kehittämään niitä osa-alueita omassa ajattelussani, jotka koen tällä hetkellä kompastuskiviksi. 

Pyrkiessäni tekemään sivuista silmää miellyttävät, voin aina palata katselemaan täytettyjä sivuja ja nauttimaan siitä miltä ne näyttävät, oli tekstisisältö mitä tahansa. Itse tekstiä minun ei näin ollen olekaan pakko enää palata lukemaan, jos en halua. Näin koitan kerätä rohkeutta vuodattaa kaikki ikävätkin ajatukset paperille sen sijaan, että koittaisin itsepintaisesti vain työntää ne pois mielestäni. Se kun harvoin toimii. Kun ne ajatukset uskaltaa käsitellä, on helpompi taas keskittää energiansa johonkin mukavaan. 

Tästäkään aukeamasta ei lopulta tullut ehkä ihan sellainen kuin olin mielessäni haaveillut. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä se on silti riittävän hyvä. 

-Carita 

Minua ennen voimasanastaan ovat kirjoittaneet Milja, Mirppu, Piia, Janita, Laura, Inka, Linksu ja Suvi

Plan with Nanna – Tuunausta ilman tarroja

Postauksessa käytetty vihko sekä sapluuna ostettu kaupallisessa yhteistyössä Korttipajalta ja osa teipeistä ostettu yhteistyössä Teippitarhalta.

Tiedättekö tunteen, kun ajatus ja toteutus eivät kohtaa? Minä tiedän. Aloin innoissani tehdä viikkoaukeamaa pelkillä washiteipeillä mutta hyvin nopeasti totesin ettei tästä nyt vaan tule sellaista, kun suunnittelin. Päässä pyöri liian monta ajatusta eikä ne yksinkertaisesti vain mahtuneet samalle aukeamalle. Teipit olivat vääriä, värit olivat vääriä ja toteutus oli väärä. Välillä on ihan okei mokata, vaikka aukeaman epäonnistuminen ärsyttääkin. Onneksi se on vain yksi viikkoaukeama koko vuodessa ja aina voi aloittaa alusta.

Hylkäsin alkuperäisen suunnitelman viikkoaukeamasta pelkillä washiteipeillä ja tartuin seuraavaan Kalenterimanian Facebook-ryhmän jäsenten minulle heittämään tuunaushaasteeseen. Päätin tuunata kuukausiaukeaman Priman Traveler’s journal -vihkoon juuri vaihtuvan Huhtikuun kunniaksi.

Aloitin aukeaman tekemisen leimaamalla ensimmäisenä päivämäärät mustalla musteella. Jo toisen numeron kohdalla olin menettää hermoni, kun muste oli tarttunut myös leimasimen reunoihin. Hetki syvään hengittelyä ja pulssin tasaantumisen odottelua. Mitä useamman numeron kohdalla näin tapahtui, ei se enää häirinnyt niin paljoa. Oikeastaan hieman tuhruinen lopputulos olikin lopulta aika kiva. Sivun yläosaan tuputtelin Tim Holtz collectionin -sapluunan läpi roiskeita. Sapluunoista ja musteista on ehdottomasti tullut yhdet lempituunaisvälineistäni. Tulette varmasti näkemään niitä jatkossakin aukeamillani.

Vasemman sivun alalaitaan kerrostin kahta Teippitarhan washiteippiä.

Koko aukeaman värimaailma ja idea lähti kuvassa näkyvästä tulppaanit lehtileikkeestä. Halusin nostaa kuvan pääosaan kerrostamalla sen kuvio- ja kakkupaperin kanssa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi aukeaman oikeaan alakulmaan. Vihkokaupasta ostetulla rusettileimasimella tein kuukauden tärkeimmän merkinnän yhdennentoista päivän kohdalle muistutuksena hääpäivästä.

Alkuperäisten suunnitelmien täyskäännöksen jälkeen olen tyytyväinen aukeaman lopputulokseen. Siinä ei ole yhtäkään tarraa ja silti se on minun näköinen. Joskus kannattaa uskaltaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja sitä saattaa yllättyä itsekin.

xoxo Nanna