Avainsana: työpöytä

Missä tuunaan – Maija

Facebookin puolella kyseltiin jäsenpostauksia aiheesta missä tuunaan. Minulla on olohuoneessa oma tila, jossa on yksi pöytä ja siinä joitakin avainvälineitä kalenterin päivittelyyn. Sama pöytä on mukana hyvin monessa harrastuksessa, joten säilytänkin valtaosaa tuunaus- ja askartelutarvikkeistani toisaalla.

Tyhjä puoli tilasta palvelee sekä ompelupöytänä että piirustus- ja maalausalueena. Tietokonetta käytän päivittäin sekä sarjojen seuraamiseen että pelailuun ja tietysti ihmisten kanssa Discordissa tai somessa jutusteluun, kirjoitan mieluummin näppäimistöllä kuin kosketusnäytöllä.

Juuri tämän postauksen kirjoittamista edeltäen tilasin itselleni pöytätilaa lisäämään ilmoitustaulumaisen levyn, johon saa kiinnitettyä erilaisia koukkuja ja koreja sekä nipsuja pitämään tavaroita paremmin ulottuvilla ja näkösällä. Samaan tilaukseen liitin pienen puisen pöytälipaston, jonka laatikoihin piiloutuvat harvemmin mutta silti säännöllisesti käytössä olevat tarvikkeet mm. liimapuikot, musteet, sukkapuikot sekä muutama leimasin. Päälle nyt alkuun nostin ihanat puuvärini ja sivellintussini, jotka sekä piristävät, että selkiyttävät viikkoaukeamia ja muita muistiinpanoja.

Näiden myötä siivosin pitkästä aikaa pöydän kunnolla ja tunnustettakoon että useimmin se näyttää isolta pinolta kaikenlaista kaavoista lankoihin ja eri kynistä tarroihin, höystettynä vielä suloisilla viestilapuilla lapseltani sekä muilta hänen pieniltä aarteiltaan.

-Maija

Kun mikään ei innosta

Viikot vierii eikä mikään tuunailuni nappaa työpöydän äärellä. Omistan vaikka ja mitä hienouksia tarroista teippeihin, mutta silti ei vain inspiraatiota meinaa löytyä. Pöytä on kuin joku olisi silti käynyt mylläämässä ja etsimässä jotain, muttei löytänyt sitä oikeaa tai mieluisaa innostajaa.

Voi vierähtää useampi viikko tai kuukausia, kun tavarat on ja lepäävät paikoillaan. Sillä välin saattaa olla, että jotain on tullut hankittua, jos tulisi se into takaisin. Usein halutaan näyttää se siisti ja hyvin pidetty pöytä muille, mutta eihän se usein saata olla totuus.

Halusin antaa vähän sitä miltä se voi näyttää, jos ei jaksa pitää yllä siistiä ilmettä ja joskus se kaaos saattaa olla vaikka olisikin intoa tuunailla.

-Emma

Ps. Tämän kirjotuksen myötä ehkä hieman kiinnostusta pöydän siivoamista kohtaan nousi ja voisi hieman herätellä sitä tuunailuvirettä – miten se lähtisi etenemään.