Kun kuulin tästä haasteesta, ajattelin ensimmäisenä että eihän tässä harrastuksessa ole haasteita. Tämähän on niin ihana harrastus! Mutta toki kaikessa aina on niitä haastavampiakin puolia.

Minulla haastavia asioita on loppupelissä muutama. Sopivan ajan ottaminen harrastukselle sekä oman tyylin löytäminen, ja siinä pysyminen. Aika on oikeastaan sellainen, että se tuntuu olevan kortilla nyt kaiken suhteen, joten se on melko yleisluontoinen ongelma. En osaa pikatuunata juuri ollenkaan, vaan uppoan aina pitkäksi toviksi plannerin pariin. Ja kun aikaa ei ole, tämä on haastavaa. Tahtoisin tehdä viikon aina etukäteen. Jälkikäteen tuunaaminen tuntuu vaikealle ja jos viikko on jo menossa, en osaa olla jos en ole tehnyt viikkoaukeamaa. Niimpä pyrin järjestämään ajan plannerointiin aina lauantaina tai sunnuntaina.

Oma tyyli sitten, se on ollut haastavampi. Markkinoilla on niin paljon kaikkea ihanaa, ja koko ajan tulee uusia juttuja ja ideoita. Minulla on vahvasti oma tyyli, mikä sitten loppupeleissä toimii, mutta silti olen hairahtanut monesti! Joku ihana teippi tai tarravihko, ihastun ja ostan, vaikka se ei olisi minun tyyliä ollenkaan. Saatan käyttää niitä muutaman kerran ja sitten palaan tuttuun tyyliin. Toki tykkään vaihdella ja kokeilla, mutta on pitänyt opetella rauhoittumista oman tyyliin ääreen. Ettei niitä hutiostoja olisi sitten laatikot täynnä. Olenkin nyt yrittänyt tuunata eri tyyleillä. Sekin piristää, että tekee asioita erilaisella tavalla, ei ole aina pakko tehdä isoja muutoksia

Minua ennen harrastuksen haasteista on kirjoittaneet: Carita, Milja, Mira, Eija, Piia, Aj, Suvi, Inka ja Nanna

Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *