Aloin pitämään vuodelle 2023 noin joka toinen viikko ilmestyvää livesarjaa, joka liittyy itselleni rakkaaseen kirjoitusharrastukseen. Osa inspiraatiosta tuli kyselyistä, joihin tuli törmättyä ryhmässä loppuvuodesta 2022, osittain inspiraatio kumpusi omasta harrastuneisuudesta kirjoittamisen suhteen. Kevään ollessa jo pitkällä on aiheina ehtinyt vilahtaa niin oman elämän muuttaminen kirjaksi, kuin juhlapyhiin liittyvät muistot. Livetallenteet ja aiheet haasteeseen löytyvät ryhmästä ja parasta koko haasteessa onkin sen matala kynnys. Mukaan voi hypätä kuka tahansa ja missä vaiheessa tahansa. Tähän ketjuun on linkitetty haasteen kirjoitettavat aiheet helposti tallennettavissa olevina kuvina.

Jos minulta kysytään, kykenevät kirjoittamiseen lähtökohtaisesti aivan kaikki. Eri asia on millainen kynnys tähän kullakin on. Vaikka itse harrastankin kirjoittamista, osa tämän haasteen luomisen loistoa on juuri se, että saan itsenikin kirjoittamaan edes jotain pientä tasaisin väliajoin. Tämäkään haaste ei tarkoita sitä, että pitäisi tuottaa hetkessä romaani, vaan ajatus on, että kuukauden ajalta jää muutama prompti, jotka on osin jo livessä pureksittu auki. Toki toteutustapa on täysin vapaa – en kuvittele, että se miten itse olen aiheen ajatellut tai mitä siitä tulee mieleen olisi kaikille sama. Jokaisella on oma kokemuspohjansa, joka näkyy paljoltikin aiheen näkökulmassa ja kuinka sitä lähtee purkamaan.

Tähän mennessä livejä on pidetty kahdeksan. Vaikka haasteessa ei olekaan ollut missään kohtaa tarpeen jakaa tuotoksiaan, olisi siitä huolimatta mielenkiintoista kuulla miten muut ovat haasteen kokeneet ja mihin suuntaan aiheita haluttaisiin vietävän tulevaisuudessa. Jos sinulla on ideoita mitä haluaisit nähdä tämän haasteen tiimoilta aiheena niin laita ihmeessä kommenttia joko ketjuun, jossa aiheet on kerättynä tai tämän postauksen kommentteihin joko ryhmässä tai blogissa.

Kirjoitusinspiraation täyteistä kevättä!

– Janita R.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *