Huomenta kaikille, kesän lämpö on saapunut ja pakko myöntää, etten oikeasti kaivannut näitä. Minua ei ole tehty helteeseen ja paahteeseen, joten mieleni onkin kovasti kaivannut takaisin Islannin viileyteen. Tuntuu ihan utopistiselta, että vähän yli kuukausi sitten sain matkustaa sinne. Reykjavik ja Islanti itsessään olivat maagisia. Se ilmasto, ihmiset, kulttuuri, kaikki vetivät minua puoleensa todella vahvasti. Mutta! Tämä haaste koski värejä ja minä valikoin värikseni vihreän ja sinisen. Vihreä tuo mieleeni luonnon ja erityisesti metsän. Metsiä ei pahemmin Islannissa ole (paitsi istutettuja), mutta vihreyttä oli kyllä muuten. Ja sinistä näkyi niin taivalla, meressä, kuin yleisesti tunnelmassakin. Pidin suunnattomasti Islannissa vallitsevasta sumuisesta tunnelmasta.

Lähdin tekemään ATC-korttia, valinta huvittaa minua itseäni, sillä olen aina ollut se, joka ryhmässä mölyää ettei TODELLAKAAN tee mitään kortteja ikinä. Nyt se tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Pohjana käytin Tokmannin paperikon palaa ja ideaa aloin rakentaa Islantilaisen suklaakääreen ympärille. Siinä oli graafisia lampaita ja koiria.

Reykjavikissa liikkuu vapaana kissoja, niillä on lupa viettää aikaa turistikaupoissa ja suurimmassa osassa ovia on pienet kissanluukut, joista eläimet voivat kulkea. Mutta kun lähdetään maaseudulle, siellä on koiria vapaina. Farmareiden koirat liikkuvat vapaasti ja viettävät aikaa esimeriksi huoltoasemien pihoilla, tämä viehätti minua suuresti, joten korttiin oli yksinkertaisesti pakko saada mukaan koira.

Vaikka Suomessakin revontulet ovat tuttu juttu, yhdistän ne silti enemmän Islantiin, joten korttiin oli pakko saada myös revontulet. Vähän yötöntä yötä ja tekstiä ja kortti onkin valmis. Islanti vei sydämeni, kaipuu sinne takaisin on suuri. Joten luulen, että se tulee näkymään kaikessa luovassa mitä lähivuosina teen.

-Mira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *