Searching for "kalenteritermistö auki"

Kalenteritermistö auki – To do -listat

Tässä postauksessa käydään läpi varmasti jokaiselle tuttua plannerointityyliä. To do -listat ovat käteviä arjen apulaisia joilla voi tehdä etukäteen suunnitelmia jos ei halua planneroida ennen kuin ne tapahtuvat, ne mahdollistavat edistymisen seuraamisen. Kalenteriin saa mitä tahansa ostoslistoista nimen mukaiseen listaan tehtävistä asioista. Mutta eihän listat ole mitään plannerointia, vai ovatko sittenkin? Bullet journal -metodi pelkistettynä perustuu itse asiassa juurikin niihin kuuluisiin listoihin ja asioiden liikutteluun ja merkkaamiseen sen mukaan mitä on tullut tehtyä.

Listojen houkutus lienee niiden helppoudessa ja käytännöllisyydessä, niihin ei vaadita kuin kynä ja paperia. Kuka tahansa voi ja on joskus tehnytkin niitä. Listat voivat olla koristeellisia, värikkäitä, voi käyttää valmiita tarroja tai pysyä yksinkertaisella linjalla. Tässäkin plannerointityylissä on yhtä monta tapaa tehdä kuin on tekijöitäkin.  Tässä postauksessa on muutamia esimerkkejä erilaisista to do -listoista. Osa liittyy päivittäisiin muistettaviin asioihin, toiset katsottaviin leffoihin ja osa taas on rolling weeklynä tunnettu tapa tehdä tehtävälista ja merkitä janalla minä päivänä asia tuli tehtyä.

Tavallisten kynällä paperille tehtyjen listojen lisäksi on useita sovelluksia jotka toimivat samalla tavalla. Sen sijaan että tehtävä merkitään tehdyksi paperille, se tehdään appiin. Parhaimmillaan to do -listat tehostavat tekemistä. Toisaalta ne myös auttavat muistamaan ja listoista saa myös iloa kokoelmien muodossa.

Käytätkö itse istoja plannerissa? Jos, niin millä tavalla, jos taas et niin aiotko testata?

Kalenteritermistö auki – Memory planning

Memory planning eli muistosuunnittelu on tyylilaji, jonka tarkoituksena on tallentaa se mitä teemme päivittäin ja koota yhteen asiat, jotka haluamme muistaa.

Ideoita suunnitteluun

  • kirjaa ajatuksesi päiväkirjaan
  • laulun sanojen kirjoittaminen muistiin
  • kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen
  • päivän kohokohdan jakaminen
  • opitun asian dokumentointi
  • toisen ”roska” on toisen aarre, kerää aarteita seikkailuistasi
  • kuvien, elokuva- ja konserttilippujen säilöminen
  • ”aivokaappaus” siitä, mikä on sydämessäsi tai mielessäsi juuri nyt
  • tallenna hetkiä, joita et halua unohtaa

Tapoja toteuttaa muistosuunnittelua on yhtä monta, kun on meitä tekijöitäkin. Sinulla voi olla tähän oma erillinen kalenteri tai muistikirja. Voit tehdä muistosuunnittelua myös pääkalenteriisi vain täydentämällä päivien kohdalle toteutuneet asiat. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa tallentaa sinulle tärkeitä muistoja.

Miten memory planning eroaa toiminnallisesta suunnittelusta?

Toiminnallinen suunnittelu on tyypillisesti sitä, että kalenteria käytetään pääasiassa aikataulujen ja asioiden/tehtävien kirjaamiseen ylös, jotta emme unohda niitä. Muistosuunnittelu puolestaan on tapa tallentaa menneitä tapahtua kirjoittamalla ja kuvallisella ilmaisulla. Sen voi ajatella olevan päiväkirjan ja leikekirjan yhdistelmä, vaikka lähtökohtaisesti molemmat ovat erilaisia. Päiväkirja mielletään yleensä hyvin henkilökohtaisten asioiden tallentamiseen, kun taas leikekirja keskittyy enemmän tapahtumalähtöiseen visuaaliseen toteutukseen. Muistosuunnittelu on päivittäistä menneiden asioiden tallentamista, jossa voi olla heijastuksia toiminnallisesti suunnittelusta tai ne voivat olla täysin omat erilliset osionsa.