Searching for "kalenteritermistö auki"

Kalenteri elämässäni

Olen aina tykännyt tehdä käsillä, askarrella, piirtää, värittää ja kirjoittaa. Pidin kalenterissa päiväkirjaa, kunnes exäni astui kuvioihin. Samoihin aikoihin aloin kiinnostua kalenterituunauksesta, jonka exäni sanoi olevan ajanhukkaa ja aivan turhanpäiväistä, kuten päiväkirjankin kirjoittaminen. Luovuin lopulta kaikesta askartelusta. Tässä vaiheessa haluan kertoa, että exäni oli narsisti ja sairaalloisen mustasukkainen.

Eräänä iltana vajaan vuoden yhdessäolon jälkeen olin yksin kotona. Otin esiin kynän ja paperia ja aloin kirjoittamaan parisuhteestamme. Kirjoitin kolme A4-paperia täyteen ja tajusin, että ainoa mahdollinen ratkaisu on ero. Tajusin myös, kuinka paljon olin kaivannut kirjoittamista ja käsillä tekemistä. Pikkuhiljaa aloin taas askarrella ja piirrellä. Löysin nettiä selatessani termin bullet journal ja kiinnostuin välittömästi. Aloin tutkia asiaa enemmän ja liityin Kalenterimanian Facebook-ryhmään. Katselin muiden ryhmäläisten kalenterikuvia kansioista ja viikon kuvaketjuista ja lumouduin täysin.

Viime kesänä sitten ostin Prismasta A5-kokoisen vihon, johon olen tehnyt kalenteria elokuusta 2017 lähtien. Kalenterini on hyvin sekava sekoitus ja teen sivut aina fiiliksen mukaan. En juurikaan suunnittele sitä mitä teen, vaan teen jotakin sellaista, joka sillä hetkellä tuntuu kivalta. Jouluna sain serkultani joululahjaksi muistikirjan, jonka hän on itse tehnyt. Siihen olen joidenkin muistiinpanojen lisäksi tehnyt muun muassa ryhmässä olleet doodle challenget ja käsialahaasteen.

Nyt vihkoni alkaa tulla täyteen ja olenkin miettinyt paljon, minkälainen seuraava kalenterini tulisi olemaan. Nykyinen avomieheni ymmärtää tätä harrastusta täysin, eikä paheksu sitä lainkaan ja vei minut jopa Tampereelle, jotta pääsisin Vihkokauppaan tutkimaan erilaisia kalenterivaihtoehtoja. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin tilaamaan rengasplannerin kiinakaupasta. Tilasin samalla planneriin lisäsivuja pisteillä ja ilman sekä löysin myös kauniita välilehtiä. No, eipä siinä sitten kovin kauaa mennyt, kun huomasin jostain ihmeen syystä tutkivani erilaisia traveler’s notebookeja, ja lopulta semmoinen meni tilaukseen myös. Aloin jo vähän panikoida, että mitä tekisin sekä rengasplannerilla että traveler’s notebookilla. Kyseltyäni vähän neuvoja tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että rengasplannerin pidän varsinaisena kalenterina ja traveler’s notebookiin kirjoitan päiväkirjaa, ruokalistoja yms.

Jouduin odottamaan jonkin aikaa, mutta lopulta Kiinasta tilaamani rengasplanneri ja välilehdet saapuivat. Traveler’s notebook saapui seuraavaksi ja sen mukana tuli kaksi vihkoa. Lisäsivut eivät ole vielä saapuneet, mutta jospa ne tämän meidän karavaanarireissun aikana ehtisivät tulla. Toivon vain, että naapuri muistaa tyhjentää postilaatikon, ettei se pursua yli kiinatilausteni takia! Olen ihastellut ja hypistellyt sekä planneria että traveler’s notebookia jatkuvasti ja selvittelinkin jo, mistä saan uusia vihkoja sitten, kun vanhat täyttyvät. En ole myöskään ollenkaan varma, onko juuri tämä rengasplanneri se parhaista parhain kalenteri, mutta sen aika näyttää. Innolla odotan, että pääsen aloittamaan nämä ihanuudet ja samalla tunnustelemaan ja fiilistelemään, miltä elo niiden kanssa tuntuu.

Terkuin Armi

Inspiraationa Kalenterimafia – Suvi

Hellurei! Nyt on minun vuoroni vastata haasteeseen, jossa inspiraation lähteenä pitää käyttää toista Kalenterimanian ylläpitäjää ja sain kohteekseni ihanan Anna-Johannan. Sain loistavan mahdollisuuden toteuttaa tätä haastetta jopa kolmen aukeaman verran uuteen bullet journaliini.

Kun ajattelen Anna-Johannaa, näen hempeitä värejä, naisellisia muotoja ja pitsiröyhelöä. Ensimmäiseksi kaivoin esille Anna-Johannan lempituotepostauksen. Bongasin ensimmäisenä kakkupaperit eli doiliesit, joita olen jo pidemmän aikaa halunnut käyttää ja valitsin tarroiksi Sannin Helmen Paperipuodin uudet syksyiset tyttötarrat.

Ensimmäisellä aukeamalla vielä hieman hain otetta tähän ”teemaan” ja sommittelin doiliesit viikonpäivien pohjaksi aika keskelle aukeamaa. Lisäksi käytin MAMBIn tarravihon hopealla foilattuja boksitarroja ja tyhjiin kohtiin Sannin syksytarroja.

Seuraavalle viikolle käytin Memory Keepersin aakkosleikkurilla leikattuja kirjaimia viikonpäivien merkkaamiseen sekä hopeista, glitteristä washiteippiä rajaamaan päiviä. Lentävä lause on poimittu Anna-Johannan Instagram-kuvista. Enkä muuten kestä, miten aurinkolaseista, laukuista ja saapikkaista tulee minulle mieleen AJ.

Kolmas viikko on näistä selkeästi tyttömäisin ja rennoin, ja valitsin aukeamalle kahta erilaista washiteippiä, toinen on kukka-aiheinen ja toinen tee/kahvi- ja leivosaiheinen. Kyninä käytin jokaisessa aukeamassa Stabilon starter kitin kyniä.

Itse olen tosi tyytyväinen aikaansaannoksiini ja toivon että myös AJ pitää näistä! Haastetta oli ihana toteuttaa ja rakastuin erityisesti näiden doilies-papereiden käyttöön. Vielä ryhmän puolella, kun näytin viimeaikaisia ostoksiani livessä en tiennyt mitä oikeasti tekisin tällä Leuchtturmin vihkolla, mutta bujokärpänen puri aika nopeasti sen jälkeen.

Nähdään taas!

Suvi