Kategoria: Black Friday

Askartelukauppojen aatelia Suomessa. Black Friday, ostamisen maniaa.

Perjantaipäiväkirja – Terhi

Rakas päiväkirja,

Paljon on asiat muuttuneet viimeisimmästä kirjoituksesta. Elämän sisältö ei sinänsä ole niinkään muuttunut, mutta elämä on silti tavallaan muuttunut. Avioero tuli lainvoimaiseksi joulukuun alussa ja elämä on alkanut eri tavalla rullata eteenpäin. Uudet kokemukset, uudet ihmissuhteet ja onnellisuuden muodostuminen pienistä palasista, ovat olleet niitä pieniä, mutta isoja, asioita tältä syksyltä.

Vuosi 2023 on kokonaisuudessaan ollut raskas ja opettavainen. Tärkein oppi on ollut se pieni itsekkyys, jonka olen kaivanut sisältäni. Unelmien jahtaaminen jatkuu ja uusien unelmien luominen on käynnistynyt. Asiat järjestyvät, alan löytää uuden itseni ja elämä jatkuu kaikkien vaikeuksien jälkeenkin. Sen tajuaminen, että alkuvuoden hankaluudet on voitettu ja elämässä mennään eteenpäin, on ollut syksyn mittainen matka. Tavallaan sitä on etsitty myös itseään, mutta samalla jatkettu elämää. Tämä tunteiden kirjo on ollut valtava – helpotusta, onnistumista, surua, iloa, omien kokemusten vahvistamista ja kaikkea tuolta väliltä. Ennen kaikkea olen ylpeä itsestäni, kun tajusin, etten jaksa ja tein asialle oikeasti jotain.

Mielenterveys on kestänyt hyvin tässä mukana. On toki ollut vaikeita hetkiä, hetkiä, joina vaikeat tunteet ovat nousseet pintaan ja hetkiä, joina itku ei ole ollut kaukana. Mutta itse masennuksen oireita ei ole ollut ja olenkin lopettanut lääkityksen keskusteltuani lääkärin kanssa asiasta. Nyt on menossa neljäs kuukausi ilman mielialalääkkeitä ja alkuvaikeuksien jälkeen voin todeta, että selvisin!

Juuri tällä hetkellä odotan joulua innolla! Olen aina ollut jouluihminen, mutta jokaisena vuonna ei joulun odotus ole tuntunut samalta. Tänä vuonna taas joulu tuntuu ihanalta, helpottavalta ja ajalta, jona saa rauhoittua ja olla läheisten kanssa. Ihan vuoden parasta aikaa!

Vuodelta 2024 odotan uusia kokemuksia, ihania muistoja, kasvua ja valloittavia hetkiä. Tuleva vuosi tulee olemaan täynnä muutoksia, opettavaisia kokemuksia ja paljon uutta. Luotan siihen, että kaikki tulee menemään hyvin. Elämä antaa, tai ottaa, juuri sen verran kuin on tarve.

Halauksin, Terhi

Perjantaipäiväkirja – Tia

Yhteistyönä: Wega Life 2023-2024 Ajastolta sekä muistikirja saatu Otavalta.

Osa kolme! Huhtikuun lopussa edellisen kerran kirjoitettu tänne päiväkirjaa ja niin hassua miten asiat on niin samalla tavalla, mutta niin eri tavalla. Työkyvyttömyyseläke jatkui kesä-syyskuun ja lokakuussa haettiin jatkoa vuoden loppuun. Elokuussa aloitin personal trainerin pienryhmävalmennuksen ajatuksena lisää liikettä ja voimaa proteesipolvelle, sekä surkastuneille lihaksille. Treenaamisen ykköstavoite on ollut päästä portaat jouluksi ylös ilman, että kirjaimellisesti edelleen roikun kaiteissa. Asumme kaksikerroksisessa rivitalossa, joten ihan kotiarkeakin suuresti auttava tekijä on päästä rappuset omin jaloin ylös ilman, että samalla vetää itseään käsillä kaiteista eteenpäin.

Ei tarvinnut odottaa jouluun, wohoo, pääsen rappuset ylös! Toki vaikeita päiviä on edelleen, mutta tämä on niin paljon enemmän ja nopeammin mitä osasin toivoa. Valmennus loppui, mutta ohjeet itsenäiseen treenaamiseen on ja nyt lähetään hakemaan jalkoihin lisää voimaa. Seuraava tavoite voisi siis olla se, että jalat kestäisivät työpäivän enkä olisi kipeä töiden jälkeen kotona.

Tästä päästäänkin siihen, että olen syksyn käynyt kuntoutuskumppanilla ja kuntouttava työkokeilu pitäisi aloittaa tammikuussa. Paikkaa työkokeilulle ei vielä ole, mutta katsotaan kuinka käy. Jokin kevyempi kuin oma työ ja työaika 4-5 tuntia näin aluksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että syy kantaa työkalenteria (tai itse sanon laukkukalenteria) palaa taas arkirutiineihin. Tammikuu tarkoittaa muutenkin uutta alkua, uusi vuosi, uusi kalenteri, enkä malta odottaa. Sain yhteistyönä Ainoalta ihanan Annika Välimäen 2024 kalenterimuistion.

Vuoden viimeinen kuukausi kuuluu siis kuntouttavaa työkokeilua etsien ja joulua laittaen. Porkkanalaatikot ovat jo pakkasessa ja lihapullat päätyvät sinne loppuviikosta. Koitan tehdä kaiken, tai niin paljon kun suinkin pystyn tänä jouluna ennakkoon. Ajatuksissa viettää rento ja kylläinen joulu. Eilen juuri päivitin perheen ruokatoiveet jouluplanneriini. Joulu, mikä ihana syy omalle kalenterille, heh! Kalenterimanian facebook-ryhmästä voi huomata, etten ole yksin jouluplannerini kanssa.

Toivotan tämän vuoden viimeisen perjantaipäiväkirjan myötä oikein ihanaa joulunodotusta. Rauhallista, iloista ja makoisaa joulua kaikille. Ylläpidon perjantaipäiväkirja-postauksia pääset lukemaan tästä linkistä.

Tia