Kategoria: DoubleTuesday

Kalenterimanian jäsenen kirjoitelma tiistaisin. Joskus jopa kaksi! Tuplatiistai!

Minun vuoteni kulmakivet

Rakastan uutta vuotta, sillä minulle se tarkoittaa aina jonkinlaista uutta alkua. On ihanaa suunnitella mitä kaikkea tänä vuonna haluaisi tehdä, nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Kokea luonnon heräämisen pikkuhiljaa kevään myötä sekä aloittaa elämä puhtaalta pöydältä, jos ei muuten, niin ainakin kalenterin kanssa.

Pohdin pitkään mistä kirjoittaisin. Juttua riittäisi vaikka kuinka, mietteitä edellisestä vuodesta, tämän vuoden suunnitelmista ja siitä kuinka ihanaa on taas keskittyä tuunailuun täysillä. Siitä mikä inspiroi tällä hetkellä. Päätin kertoa siitä miltä MINUN vuoteni 2024 tulee näyttämään. Listasin neljä kulmakiveä, joiden ympärille tämä vuosi kalenteri-harrastuksessani kulminoituu. Ehkä myös muussakin elämässä. Tässä siis pieni katsaus vuodestani!

1. Kalenterirauha
Edellisvuodet ovat olleet aika myrskyäviä kalenterirauhan osalta. Kalentereita on tullut vaihdettua likipitäen kuin sukkia ja aina jostain nurkan takaa on ilmestynyt edellistä parempi ja hienompi. Tänä vuonna mennään Jibun B6:lla sekä Ajaston Note Minillä. Olen päättänyt kynsin ja hampain pitää nämä mukana koko tämän vuoden, ja olla kurkkimatta vihreämpää ruohoa aidan toisella puolen. Luulen että enimmäkseen syynä kalententereiden tiuhassa vaihtamisessa on ollut vain ostamisen ilo, ei niinkään todellinen tarve. Ainakin itsellä. Tämän ymmärtäminen luullakseni hieman auttaa uusien kalentereiden himoitsemiseen.

2. Hyödynnän vanhaa ja teen uutta
Sain eräässä joulukalenterivaihdossa älyttömän määrän tosi ihania tarroja ja washeja ja entuudestaankin tuunausmateriaalia toki löytyy yli oman tarpeen. En siis varsinaisesti tarvitse mitään enempää enkä tällä hetkellä oikeastaan haluakaan. Onneksi olen myös kätevä käsistäni, sitä mitä en osaa tehdä, sitä tuskin lopulta tarvitsenkaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan mennä koko vuotta ehdottomalla no spendillä, vaan ostaa vain todelliseen haluun ja tarpeeseen, ei vain siksi, että ostaminen on hauskaa ja uutuudenviehätys koukuttaa.

Joulukalenterivaihdon washeilla tein jo Jibuniin söpöt kuukausi-tabit.

3. Järjestys
Tykkään materiaalista, mutta liika tavaramäärä myös ahdistaa, paljonkin. Tästä syystä myin ja annoin pois syksyllä huomattavan osan tuunauskamoistani, niistä jotka eivät enää tuntuneet omalta jutulta. Silti jäljelle jääneillä ”eläisi” vielä kevyesti pari kolme vuotta. Karsittavaa siis riittää. Yritän tähdätä siihen, että tänä vuonna kaikki askartelutarvikkeeni mahtuisivat yhteen isompaan pahvilaatikkoon.

Tarra-arkit tyhjensin jo yhteen pieneen tarravihkoon, ja se olikin erittäin hyvä ratkaisu! Hirveesti tarroja on jäänyt unohdetuksi, kun en ole joko löytänyt niitä tai vain unohtanut niiden olemassa olon. Nyt arkki-tarrat ovat samassa paikassa, löydän ne helposti ja ne vievät tilaa vähemmän.

4. Positiivista energiaa ympärille
Olen hyvin impulsiivinen ihminen, tuuliviiri joka innostuu sata lasissa kaikesta, mutta yhtä nopeasti myös kyllästyy. Kuitenkin koen, että tuunaus-moodissa olen eniten balanssissa, ajatus on kirkas ja mieli tyyni. Kalenterimanian ihanat ihmiset luovat ympärilleen inspiraatiota, seesteisyyttä ja paljon positiivisia viboja, siksi päätin tänä vuonna viihtyä ryhmässä enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna ja ammentaa sieltä kaikkea edellä mainittua itseeni. Toivon pystyväni osallistumaan enemmän liveihin ja haasteisiin, sekä perehtymään oikein ajan kanssa albumeihin, siihen mitä kaikkea ihanaa ihmiset ovat kalentereihinsa taikoneet.

Siinä pieni kooste minun vuodestani 2024. Yllä olevat eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan pikemminkin suunta, jota pitkin haluan tänä vuonna edetä. Toteutuuko nämä, en voi sanoa varmaksi, mutta aion kuitenkin yrittää.

Tuunailun iloa ja onnea kaikille!
Terveisin: Piritta

Kalenterimaniaa!

Usein vuoden vaihteessa tai loppuvuotta kohden on monella etsinnässä se kuuluisa kalenterirauha. Kaikki haluavat löytää sen täydellisen kalenterikombon, jonka kanssa on mukava ja helppo elää. Toisten kalenterirauhaan kuuluu yksi kalenteri, toisille taas useampi kalenteri on tarpeen. Itselläni on jonkun verran vaikeuksia arjen ajanhallinnan kanssa, ja kalenteri (tai siis oikeammin kalenterit) on minulle erittäin tärkeä apuväline siinä. Minä tarvitsen monta kalenteria ja oma kalenterirauhani onkin syntynyt siitä, kun luovuin ajatuksesta että pitäisi olla jokin yksi kalenteri joka riittäisi.

On ihan ok ja sallittua että on monta kalenteria. Jos monta kalenteria tuo onnea, niin miksipä ei! Leikkisästi olenkin nimittänyt tätä kalenterihamstraustani kalenterikaaokseksi, mutta ryhmän nimen mukaisesti se voi myös olla kalenterimaniaa! Oli ihanaa löytää ryhmiä, joista sai uutta inspiraatiota, näki muiden luovia kädentaitoja ja kalentereita ja löysi samanhenkisiä ihmisiä. Niinpä olenkin viime vuosina rohkeasti ostellut kalentereita niin paljon kuin sielu sietää ja kokeillut erilaisia. Muutaman viime vuoden aikana settiin ovat vakiintuneet Happy Planner classic, vertical layout ja Hobonichi Cousin A5. Näillä lähdin myös vuoteen 2024.

Esittelen tässä nyt omat valintani vuodelle 2024 ja kerron vähän mihin eri tarkoituksiin kaikkia eri kalentereitani käytän. Olen hankkinut vuodelle 2024 kolme erilaista päivättyä kalenteria. Lisäksi käytössä on yksi kalenteri, joka on otettu käyttöön kesällä 2023, ja joka jatkuu vielä kesäkuun loppuun 2024. Edellämainittujen lisäksi on vielä sähköinen työkalenteri (Outlook) joka on selkäranka kaikelle, ja josta tulostan käyttööni kuukausinäkymät 6kk välein työbujon väliin. Käytin pitkään bullet journalia ainoana kalenterina: olen tehnyt kalenterini itse käsin piirtämällä ja kirjoittamalla niin kauan kuin muistan. Varhaisimmat tallessa olevat itse tehdyt kalenterit ovat 90-luvun lopulta. Olen tehnyt itse kirjoja ja muistivihkoja ja saanut niitä lahjaksi, ja niistä on tehty kalentereita. Kun sitten ensimmäisen kerran tutustuin bullet journal-metodiin, kaikki loksahti kohdilleen ja bujo oli täydellinen vaihtoehto. Kai siksi yhä mielelläni teen bujo-tyyppisiä kirjoja ja käytän bullet journal-tyyppisiä metodeja (ja muitakin) muistiinpanojen tekemiseen ja ideoiden ja suunnitelmien laatimiseen. Nyt bujoja on kaksi: toinen kotibujo ja toinen työbujo.

Kotibujo on enemmän eräänlainen askartelukirja: kokeilen siihen uusia leimasimia, musteita ja muita askarteluideoita. Harjoittelen tekstausta ja uusien kynien ominaisuuksia. Kotibujo on L-kokoinen Nuuna, joten se kestää kivasti kaikenlaista. Työbujo sen sijaan on luonteeltaan enemmän brain-dump ja suunnittelukirja. Sinne kirjaan to-do -listoja, projektisuunnitelmia, ideoita ja ajatuksia, sekä työpäivän aikana tai työtehtävän aikana muistettavia tärkeitä hoidettavia asioita. Työbujon välissä kulkee myös luonnollisesti oman työn ja työajan suunnittelun kalenteri. Sellaisena toimivat sähköisestä Outlook-kalenterista tulostetut kuukausinäkymät. Sinne suunnittelen työaikaani ja lasken erilaisiin työtehtäviin ja projekteihin kuluvan ajan. Työbujona toimii Tigeristä löydetty A4-kokoinen pistesivuinen kirja.

Vuoden 2023 A5 -kalenterina minulla oli wonderland222 päiväämätön kalenteri. Pidin siitä erittäin paljon, mutta huomasin että minua jatkuvasti harmitti aukeaman lyhyemmät viikonlopun päivät ja huomasin kaipaavani Cousinia, jossa on täydet päivät viikonlopulle. Kuitenkin syksyn edetessä pidemmälle ryhdyin kyseenalaistamaan päätöstäni palata Cousiniin – päivät ovat kapeat A5-koosta huolimatta ja mietin että erityisesti työmenojen kirjaamiseen isompi tila olisi tarpeen. Siihen tarpeeseen löysin Take a Note -kalenterin. Take a Note -kalenterissa on viikko jaettu kahdelle aukeamalle, joten päiväkohtaista muistiinpanotilaa on runsaasti.

Happy Planner -perheeni kasvoi yllättäen kesällä kun jostakin alennusmyynnistä bongasin erittäin edullisesti HP Minin, jota halusin kokeilla. Lisäksi olin halunnut kokeilla erilaisia HP:n layoutteja ja tässä oli dashboard, joten pääsin kokeilemaan sitäkin. Miniä on ollut kiva täytellä ja käyttää. Happy Planner Classic on minulla alusta asti ollut ennemmän askartelua varten kuin varsinaista kalenterin täyttöä tai käyttöä varten. HP:n kalenterit ovat upeita kokonaisuuksia, joissa visuaalinen värimaailma on tarkkaan harkittu ja silmää miellyttävä. Kalenteria täydentää teemaan sopivat tarrakirjat, ja HP-kittejä myyvät monet kotimaiset yrittäjät. HP classiciin en varsinaisesti täytä mitään menoja tai muistettavia asioita, vaan nautin kalenterin kauneudesta ja visuaalisuudesta. Koristelen aukeamia väreillä, tarroilla, teipeillä, leimoilla ja nautin sen kauneudesta. Miniin olen huomannut kirjaavani myös jonkun verran menoja, mutta senkin käytössä nautin kalenterin koristelusta ja erityisesti pienten tarrojen ja leimojen käyttämisestä.

Sähköisen Outlook-kalenterin lisäksi tärkein kalenterini on siis A5-kokoinen kalenteri, jossa on tomoe river -paperi. Muistan kun ostin muutamia vuosia sitten ensimmäisen Hobonichini. Rakastuin tomoe river-paperiin välittömästi ja se on nykyään must-vaatimus A5-koon lisäksi kalenterissani. Vertikaalinen layout on myös minulle ehdoton – tarvitsen selkeän aikajanan jonka avulla hahmottaa päivän kulkua ja ajankäyttöä. A5-kokoiseen kalenteriini kirjaan kaikki menot ja lisäksi Cousinissa täyttelen päiväkohtaisia sivuja. Kuukausinäkymään merkitään työvuorot, viikkonäkymään ajankäytön suunnittelu ja kaikki menot ja päiväkohtaisille sivuille pikamuistiinpanoja päivästä tai hoidettavia asioita. Nyt minulla on siis kaksin kappalein A5-kokoista täytettäväksi. Vuosi näyttää onko Take a Noten väljempi viikkotila hyödykäs työasioissa, vai viekö voiton Hobonichi Cousin kätevyydellään. Odotan innolla molempien täyttämistä ja koristelua. Vuoden 2023 Wonderlanistani kasvoi ihana pullukka ja sen kanssa uskalsin kokeilla myös uudenlaisia rohkeampia koristelutekniikoita tomoe river-paperille. Vuoden 2024 kalentereista ei siis ole pulaa. Odotan innolla uutta kalenterivuotta ja mitä kaikkea sen aikana opinkaan itsestäni ja muista! Antoisaa kalenterivuotta 2024 kaikille – miten ikinä sitä vietättekään.

Pia