Avainsana: a3 paperi

Tuunaa tyhjästä – lukujärjestyskehys lehtileikkeistä

Tunnustan, että lehtileikkeet ovat ehdottomasti suurin heikkouteni. Kausittain selailen postilaatikkoon putoilevia ilmaisjakelulehtiä pelkästään ajatuksella, että löytäisin mahdollisimman paljon erilaisia kuvia leikeltäväksi. Lehtileikevarastoni alkavatkin olla jo niin suuria, että perusteellinen inventaario eli lehtileikekokoelmani läpikäyminen olisi enemmän kuin paikallaan. Onneksi lehtileikkeet ovat paperinkierrätysmateriaalia, jos leikattu kuva ei olekaan hetkeen inspiroinut tuunauksessa sen voi aina kierrättää tai laittaa happy mailin matkaan ilahduttamaan ilopostin vastaanottajaa.

Ensimmäisenä keräsin varastoistani kaikki ruokaan liittyvät lehtileikkeet. Todettuani, että niitä olikin enemmän kuin riittävästi tähän tuunaukseen valitsin lukujärjestyskehyksen teemaksi hedelmät. Leikkasin kuvat irti kuitenkin jättäen ohuehkon valkoisen reunan jokaisen hedelmän ympärille. Lukujärjestyskehyksen taustapaperina käytin paperilehtiön hieman liukkaampaa A3-kokoista kansipaperia, koska halusin lopputuloksesta hieman jäykemmän kuin esimerkiksi tulostuspaperia käytettäessä, mutta en kuitenkaan täysin jäykkää pahvia. Hahmottelin lyijykynän ja viivoittimen avulla ruudukon taustapaperille jättäen reunoille riittävästi tilaa lehtileikekehyksen huomioiden.

Aluksi liimasin isoimmat hedelmälehtileikkeet paikoilleen paperin kulmiin ja reunoilla mahdollisimman tasaisesti sommitellen. Kuvien liimaamiseen käytin perinteisesti Eri Keeperiä, mutta mikä tahansa tuunailuihin sopiva liima tai kaksipuoleinen teippi toimii paremmin kuin hyvin lehtileikkeiden kiinnittämiseen.

Seuraavaksi sommittelin loput eli hieman pienemmät hedelmälehtileikkeet paperin reunoille. Halusin, että eri hedelmät asettuvat kehykseen mahdollisimman tasaisesti. Esimerkiksi kaikki kiivit eivät olisi samalla reunalle vaan ympäriinsä eri puolilla paperia. Lopuksi vielä vahvistin hahmottelemani ruudukon Sharpie-tussin ja viivoittimen avulla. En kirjoittanut viikonpäiviä valmiiksi, jotta ruudukkoa voi käyttää mahdollisimman vapaasti parhaaksi katsomallaan tavalla.

Hedelmälehtileikkeillä kehystämästäni lukujärjestyspohjasta tuli kiva ja värikäs. Tällaista pelkistettyä ruudukkoa voi käyttää melkein mihin tahansa: opintojen suunnitteluun tai jo opiskeltujen kokonaisuuksien hahmottamiseen, ruokapäiväkirjauksiin tai tulevien ruokalajien suunnitteluun. Omien toiveiden ja tarpeiden mukaan lehtileikekehyksiä voi toteuttaa irtopaperille tai vaikka bullet journal aukeamaa koristamaan.

Olisi kiva lukea kierrätysaskarteluistasi ja keskustella aiheesta ryhmän puolella. Myös ideoita syyskuun tuunattavasta materiaalista otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Tuunaa tyhjästä on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita arkisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista. Aiemmat kierrätysaskartelupostaukseni löydät täältä.

Terkuin Aliisa

Paperin värjäys teellä ja kahvilla

Tässä postauksessa kerron omasta tavastani värjätä paperia teen ja kahvin avulla.

Aloin värjäämään papereita tarkoituksenani saada niistä vanhan näköisiä ja tummuneita. Valitsin A3 piirustuspapereita, sillä aikeissani on tehdä niistä A4 vihko taittamalla paperit puoliksi. Ennen kuin pääsisin kirjansidontahommiin, oli värjättävä paperit. 

Ensi töikseni laitoin uunin aluksi 50 asteeseen, mutta nostin lämpötilan lopulta 75 asteeseen, kun huomasin paperien kestävän kuumempaakin. Paperia kannattaa vahtia koko ajan, kun se on uunissa. Omat paperini kuivuivat noin 5 minuuttia.

Keitin teevettä ja laitoin muutamia pussiteitä hautumaan. Valitsin mustia teelajeja, jotta saisin niistä kunnolla väriä. 

Kun tee oli sopivan väristä, kaadoin sen syvään peltiin ja sekoitin vielä teelusikallisen pikakahvia tuomaan väriä. 

Kastelin paperin kauttaaltaan ja jätin sen imeyttämään väriä. A3 ei mahtunut pellille kokonaan, joten rypytin paperin aalloille. 

Kun väri oli imeytynyt, nostin paperin pois likoamasta ja asetin sen roikkumaan pellin ylle keittiön kaapin reunaan. Se tarttui märkänä itsestään kiinni kaappiin. Sitten laitoin seuraavan kuivan paperin märälle pellille värjäytymään.

Kun kaapista roikkuva paperi oli tiputtanut ylimääräisen nesteen alla olevaan peltiin, jossa jo seuraava paperi oli likoamassa, asettelin paperin kuivalle pellille tasaisesti. Häivytin sormella epätoivotut viivat, mikäli niitä esiintyi. Sitten laitoin paperin uuniin kuivumaan. Tässä vaiheessa siirsin likoamassa olevan paperin oveen ja jälleen uuden kuivan paperin likoamaan pellille. 

Kun paperi oli hetken kuivunut uunissa, otin sen pöydälle odottamaan.  Otin ovesta seuraavan paperin pellille ja uuniin. Sitten taas nostin likoamassa olevan paperin oveen ja uuden kuivan paperin märälle pellille. Välillä keitin uudet teet, kun neste väheni. Sillä aikaa kun seuraava paperi kuivui uunissa, kuivattelin ensimmäistä paperia loppuun föönillä. Näin sain paperit kiertämään tasaisesti työvaiheesta toiseen. 

Kun paperi oli täysin kuiva, taitoin sen kahtia ja laitoin pinoon odottamaan. Sitten taas otin seuraavan uunista ulos ja toistin samat vaiheet, kunnes papereita oli valmiina haluamani määrä. Reilu 30 sivua värjäsin eli niistä tulee reilu 60-sivuinen kirja. 

Seuraavaksi sitten sidontahommiin. 

-Jenessa