Avainsana: Ainoa Design

Piia ja Aura – Muumien matkassa

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoan kanssa

Julkaisen joka kuukausi uuden postauksen Aura notebook -tuotteisiin liittyen. Tässä postauksessa kerron, miten Muumit valtasivat  Aura Notebook A5 Monochrome slim -muistikirjani. Lisäksi tämä postaus on tavallaan jatkoa aiemmin julkaistuun luovuuspostaukseeni, sillä välillä on hyvä hypätä out of the box eli laatikon ulkopuolelle.

Koska syksy on pimeää ja sateista aikaa, kaipaan muistikirjan sivuille väriä ja elämää. Etsiessäni sopivaa piristystä sivujen tuunaamista varten löysin Muumi-paperikon. Valitsin sieltä iloisen keltaisen paperin, jossa Pikku Myy leijailee sateenvarjolla aukeamaa koristamaan.

Tein jotain ennenkuulumatonta ja revin paperikon paperin osiin. En siis koskaan aikaisemmin ole tehnyt moista, koska jossain mieleni sopukoissa olen mieltänyt paperin repimisen olevan ehdottomasti kiellettyä. Täytyy myöntää, että jouduin taistelemaan itseni kanssa hetken jos toisenkin, ennen kuin pystyin repimään paperin sopiviksi paloiksi.

Jotta en sentään liian hurjaksi heittäytynyt, tyydyin leikkaamaan Muumien mietelauseet saksilla muotoonsa. Tykkään kovasti lopputuloksesta ja sain aukeamalle kaipaamaani väriä ja piristystä. Tätä aukeamaa katsellessani olen huomannut, että se ilahduttaa minua kerta toisensa jälkeen, juuri kuten olin toivonutkin.

Oikein mukavaa syksynjatkoa!

Piia ja Aura – Anna luovuutesi lentää

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoan kanssa.

Julkaisen joka kuukausi uuden postauksen Aura notebook -tuotteisiin liittyen. Oman Aura Notebook A5 Monochrome slim -muistikirjani kanssa olen saanut luovuuteni vähitellen heräilemään ja uskallan rohkeammin kokeilla uutta. Tässä postauksessa kerron siitä hieman tarkemmin.

On ihana avata Monochromen kansi, kun heti ensimmäisellä sivulla tulee vastaan yllä oleva teksti. Minua se puhuttelee aivan erityisesti, sillä saan siitä kannustusta uskaltautaa kokeilla erilaisia asioita ja pääsemään niin sanotusti out of the box eli laatikon ulkopuolelle.

Tämän aukeama sai innoituksensa mielessäni soivasta kappaleesta, johon heräsin keskellä yötä. Niinpä nousin ylös, laitoin musiikin soimaan, etsin sopivat tuunaustarvikkeet eli washiteipit ja aloitin koristelun. Halusin tehdä hopeisen aukeaman ja Monochromen tummanpuhuvat sivut olivat juuri omiaan suunnitelmani totetukseen.

Joko arvasit, mikä edellä mainitsemani kappale oli? Se oli ihana Frank Sinatran Fly me to the moon. Kuu ja tähdet ovat piparkakkumuottien avulla piirrettyjä ja hopeisesta pahvista leikattuja. Pilkut piirsin glitterkynällä ja ne kimaltevat kauniisti, kun sivua katselee eri kuvakulmista. Aikaisemmin en olisi osannut edes kuvitella käyttäväni hopeista kynää kalenterissa, mutta tämän bullet journalini myötä olen antanut luovuuteni lentää.