Avainsana: albumi

Mitä musiikki toi mukanaan

Joku on saattanutkin ryhmässä jo huomata, että korealainen popmusiikki on vienyt minut mennessään. Kaikki sai alkunsa, kun BTS julkaisi kaksi englanninkielistä kappaletta vuoden 2021 aikana. Kappaleet soivat tuohon aikaan paljon radiossa ja tulivat muutamia kertoja vastaan Spotifyssa. Lopullinen sielun bändille myyminen, kuitenkin tapahtui vasta vuosi sitten. Rekisteröidyin tuohon aikaan BTS:n suomenkieliselle fanikanavalle ja minulle avautui maailma, josta en todellakaan aiemmin tiennyt.

Musiikki on kuulunut elämääni vahvasti aina. Ennen koronapandemiaa kävimme puolisoni kanssa keikoilla noin kerran kuukaudessa. Musiikkia kuuntelen päivittäin useita tunteja. Musiikki, fanikulttuuri ja yhteisöt sen ympärillä ovat tuoneet elämääni puolison ja ystäviä. Musiikin merkitystä ja voimaa ei voi mitenkään korostaa liikaa. Se on nostanut minut ylös silloin, kun elämä on kaatanut maahan.

BTS:n myötä olen tutustunut myös muihin K-pop bändeihin. Aikomukseni ei todellakaan ollut innostua mistään näin voimakkaasti, mutta hyvää musiikkia on vaikea vastustaa. Muistan edelleen, kuinka vannoin ystävälleni, etten ainakaan ala keräämään mitään albumeita, kun ei ole soitintakaan missä levyjä kuunnella. Voi kuinka väärässä olinkaan. Vuosi myöhemmin hyllyt täyttyvät levyalbumeista ja muista fanituotteista.

K-pop albumien mukana tulee paljon oheistuotteitta, joista suosituimpia ehdottomasti ovat jäsenten kuvilla varustetut keräilykortit. Kortit ovat kooltaan pelikorttien kokoisia ja monet keräävät niitä niille tarkoitettuihin albumeihin. Ostin oman säilytyskansion alun perin tarrojen varastoimiseen Vihkokaupasta, mutta levyjen lisääntyessä hyllyssä oli tarve säilöä kortit johonkin. Myös muita oheistuotteita on alkanut hiljalleen kertyä tarroista keräilyfiguureihin ja vaatteisiin.

Löytyykö ryhmästä muita yhtä innokkaita faneja omia lempiartisteja kohtaan?

Xoxo Janita V.

Tarrojen säilytys

Jokainen askartelija ja tuunaaja taatusti tietää sekä ymmärtää miten tarroja (jostain) vain kerääntyy. Ajan myötä ne valtaavat sen pienen laatikon mihin ne aikaisemmin sopivat passelisti, ja sen jälkeen niitä löytyykin kaikkialta. Näin ainakin kävi itselleni. Yritin löytää hyviä keinoja säilyttää tarrojani kätevästi, mutta myös nätisti. Kokeilin kirjekuoria, muovitaskuja, haitarikansioita ja mitä vielä, ilman tyytyväisyydentunnetta. Elän myös todella pienellä budjetilla, joten ratkaisun täytyi olla myös edullinen. Vihdoinkin ne omat järjestelykeinot löytyivät, ja tässä niistä nyt kolme!

Se perinteinen tarravihko! Kuinka monella meistä oli sellainen lapsena? Synnyin 90-luvun puolella, ja minun ala-asteaikoinani ei ollut epätavallista nähdä luokka välitunnin jälkeen kaaoksessa, kun tarroja, geelikyniä tai eläinkuvioisia pyyhekumeja vaihdeltiin. Tarravihko tuntui kuuluvan meistä jokaisen koulurepun perustarvikkeisiin.

Silikonipäällysteiset sivut mahdollistavat tarrojen keräilyn ja säilyttämisen ilman tarrapinnan menettämistä. Hintaa olen halvimmillaan nähnyt näillä olevan 2-5€. Valikoimaa tarravihkoille tuntuu olevan todella suppeasti, mutta älä huoli! Askartelija voi napata pari arkkia leivinpaperia ja askarrella oman tarravihkonsa. Kyllä, luit oikein. Leivinpaperi on lähes yhtä hyvää kuin silikonipäällysteinen paperi, mutta suosittelen testaamaan toimiiko sinun leivinpaperisi tähän tarkoitukseen. Testaa jollain vähemmän mieluisalla tarralla.

Kuvassa näkyvä tarravihko on useammasta tarravihkosta askarreltu. Kooksi muokkautui A6, mikä on itselleni sopiva. Kiinnitystapana käytin kirjansidontaa johon löytyy youtubestakin mainiot ohjeet hakusanalla ”book binding”.

Albumit! Ne ovat mahtavia A6- ja A7-kokoisten arkkien säilyttämiseen. Olen käyttänyt tavallisia valokuva-albumeja, mutta löydettyäni nämä MUJIn PP-valokuva- ja postikorttialbumit, vaihdoin niihin.

Albumeihin mahtuu iso läjä tarroja. Taskuja on 60 kappaletta, ja ne on jaettu neljään osioon 15 sivun nipuissa. Taskut ovat 12 cm leveitä, joten isompia arkkeja joutuu hieman kaventamaan tai leikkaamaan puoliksi. Taskut ovat ylhäältä auki, joten arkkien pituudella ei ole niin väliä. Albumeilla on hintaa 2,50€/kpl.

No mites sitten irralliset tarrat? Sivukysymys, MISTÄ NIITÄ EDES KERÄÄNTYY? Aloitat yhdestä ja päädyt 100 kappaleeseen. Tähän mainio säilytyskeino (ja jopa helppo kuljetettava) on tämä Clas Ohlsonilta ostamani CoCraftin säilytyslaatikko. Kokoja on useampia, mutta itselleni ostin tämän pienimmän koon. Hintaa oli 3,49€ ja kuten näkyy, tarroja mahtuu paljon. Säilytyslaatikko on läpikotaisin läpinäkyvä, joten näet hyvin missä mitkäkin tarrat ovat. Laatikolla on kansi hyvällä sulkumekanismilla, joten sitä on turvallista kantaa vaikka miitteihin laukussa mukana. Korkeutta on 5,2cm eli miksei sopisi jopa teippien säilytykseen.

Olen erittäin tyytyväinen näihin säilytysratkaisuihini, koska ne eivät maksaneet paljoa, mutta sopivat silti sisustukseen ja ovat helposti saatavilla askartelupöytäni äärellä. Toivottavasti sait tästä inspiraatiota omien tarrojesi järjestelyyn!

Jäsen kuittaa.

-Roosa