Avainsana: blancot sivut

Värikarttoja kalenterin välissä

Olipa kerran synkkä ja myrskyisä yö.. Tai noh, ei tainnut kyllä olla synkkää eikä myrskyistä mutta melkein yö kuitenkin! Erästä yötä vasten aloin nimittäin tekemään värikarttaa kaikista kynistäni. Tein ensimmäisen version valkoisille kartongeille ja postasin ryhmään aloituksen jossa kyselin onko muut tehneet samantyyppisiä listauksia kynistään. Ja kappas, en ollutkaan ainut! Jäsenillä löytyi toinen toistaan hienompia karttoja niin kynistään, kuin myös esimerkiksi leimasinmusteistaan ja washiteipeistään.

Ei tarvinnut kauaa idea pohtia kun innostuin tästä aiheesta kovin – haluan myös tehdä listat KAIKESTA! Ja niin, että ne kulkisivat näppärästi kalenterin välissä mukana. Siispä pari päivää ensimmäisen värikartan teon jälkeen nappasin kynätelineeni sekä nipun tyhjiä kalenteri-inserttejä eteeni, ja ryhdyin uudelleen toimeen. Mukavaa vapaapäivän puuhaa, arkikiireessä ei ensimmäisenä ehkä tulisi moiseen ryhdyttyä. Tein värikartat vain toiselle puolelle sivua, jotta käytännössä olisi mahdollisimman helppo kynien värin ja paksuuden lisäksi tsekata että minkä verran mikäkin kynä kuultaa sivusta läpi.

Kun kaikista kynistä oli tehty oma merkintänsä, sujautin ne Tigerin rengaskalenterini väliin, kalenterin loppuosaan. Samalla otin yhden tyhjän sivun lisää pöydälle ja kaivoin esiin vesivärit. Itselläni on muutamat muutkin vesivärit näiden Koin värien lisäksi, mutta näitä vesivärejä käytän 98% niistä kerroista kun vesivärejä kaipaan. Joten koska käytän pääsääntöisesti ainoastaan tätä settiä, päätin tehdä värikartan vain siitä. Ja ainahan saisin lisättyä toisistakin paleteista näytteet myöhemmin, jos niitä alkaisin kaipaamaan.

Jatkoin värikarttaprojektia seuraavaksi akryylimaalien parissa, kun nyt kerran oli vauhtiin päässyt. Näille valitsin valmiin kalenterisivun sijaan pohjaksi valkoisen kartongin, jonka leikkasin ja rei’itin sopivaksi. Akryylimaaleja en ole tainnut vielä kertaakaan käyttää kalenterin sivuille, mutta art journaliin kylläkin. Halusin kuitenkin että värikartat ovat kaikki yhdessä paikassa, joten kalenterin väliin päätyivät nämäkin värinäytteet.

Viimeisenä oli vuorossa vielä leimasinmusteet. Tämä oli hyvä tilaisuus testata samalla kertaa miten nykyiset kalenterisivuni kestävät eri musteita, joten nämä testailin jälleen tyhjille sivuille. Valitsin värikartan tekemiseen pienen leimasimen, ja varasin viereen kosteuspyyhkeitä sekä talouspaperia joilla oli värin vaihdon välissä kätevää puhdistaa leimasimesta ylimääräinen muste.

Tätä projektia oli oudolla tavalla tyydyttävää tehdä, vaikka hiukan hullun hommalta hetkittäin tuntuikin. Sen lisäksi että on helppo katsoa miltä mikäkin väri valkoisella paperilla näyttää, auttaa tämä listaus toivottavasti myös välttämään vahingossa tuplaostoksien tekemisen – tätä nimittäin tuntui ryhmässä monella tapahtuneen. Itsehän en myönnä mitään, köh köh..

Voi hyvin olla että jatkan tätä vielä jossain vaiheessa lisäämällä pienet samplet kaikista washeistani, mutta se tuntuu jo sen verran isohkolta hommalta että taidan palata sen pariin vasta myöhemmin. Yksi ajatus mikä myös syttyi tätä tehdessä, oli omien kansien hankkiminen näille värikartoille. Eikös tämä nyt olisi aika hyvä syy hankkia yhdet uudet ihanat kalenterinkannet..?

♥, Inka

Itserakkaus-muistikirja

Tänään kirjoitan teille sen muistikirjan sisällöstä, jonka aloittaminen on ollut kaikkein vaikein kalenterimaniani aikana. Sain nimittäin vihdoin aloitettua oman muistikirjan itsetunnon parantamiselle, itsetutkiskelulle ja kaikelle muulle, mikä näihin teemoihin vain liittyy. Ajatuksen tasolla tämä projekti on muhinut jo helmi-maaliskuusta asti, jolloin kyselin Facebook-ryhmän puolella vinkkejä tälläisen projektin toteuttamiseen. Nyt kaivoin kyseisen ketjun esille uudestaan, ja aloin viimein tositoimiin.

Muistikirjaksi valitsin tähän tarkoitukseen Otavalta yhteistyössä saadun A5-kokoisen muistikirjan. Kirjasen kansi kimaltaa kauniisti kauttaaltaan, ja teksti sopii mielestäni täydellisesti tähän – oman taian ja ilon itse luomiseen tässä kuitenkin pyritään! Ensimmäiselle sivulle liimasin alunperin washisampleja varten ostamastani korttipakasta yhden akan. Kuningatar-teemaa, nääs!Aiheeseen sopivien, inspiroivien lainauksien kirjoittaminen tuntui tarpeeksi matalan kynnyksen tavalta aloittaa varsinainen muistikirjan täyttäminen. RuPaul’s Drag Racesta tuttu lausahdus keskellä sivua on omalla tavallaan selkäranka tälle muistikirjalle. Kyseinen lausahdus (joka tosin näin monen kauden katsomisen jälkeen ehkä toki on jo menettänyt suurimman hohtonsa..) kun on yksi niistä asioista, jotka ovat saaneet allekirjoittaneen alkamaan miettimään omaa olemassaoloaan oman hyvinvoinnin ja itsensä hyväksymisen kautta. Ehkä kliseisiä sanoja ja joitakin ällöttävää positiivisuutta, mutta kenties silloin tällöin se siirappinen höttö on juuri se, mikä voi saada aikaan pienen muutoksen negatiivisuudessa junnaamisen keskelle.

Ryhmässä kun aiheesta aloin kysellä, tuli vastauksia suorastaan sataen. Paljon hyviä ideoita erilaisten sivujen tekemiseen – ja niihin konkreettisiin itsestään huolehtimisen tekoihin!

Ylläolevissa kuvissa näkyvien lisäksi aloitin myös muutaman muun aukeaman:

  • Lista ”isommista” tavoista, joilla hemmotella itseään
  • Pohja unelmakartalle
  • Erilaisia pohdintasivuja (Mitä haluaisin tehdä enemmän jos aika tai raha ei rajoittaisi? Mitä haluaisin tehdä/oppia/saavuttaa vuodessa/5 vuodessa/elämässä? Miten voin luoda ympäristöstäni itselleni miellyttävän?)
  • Kauniita sanoja toisilta – eli sivu, jolle kirjoittaa ylös muistutukseksi toisilta saadut kehut
  • ”Meitsie-sivu”. Ajatuksena tallettaa konkreettisena ne hetket, kun itsekin on tyytyväinen siihen, mitä kameraan tallentuu – oli kyse sitten koko asuun panostamisesta tai onnistuneesta pikaselfiestä.
  • Itserakkaus-affirmaatioita. Esimerkiksi lause ”Minä uskon minuun.” Yllättävän haastavaa kirjoittaa oikeasti ylös.

Tuntui to-del-la vaikealta aloittaa tämä muistikirja, varsinkin kun nyt tuli yhdeltä istumalta tehtyä useampia sivuja. Ja siis kirjoitettua ylös useampia itseeni kohdistuvia positiivisia asioita. Selkeästi tämä projekti on siis aiheellinen aloittaa ja työstää – ei itsestään pitämisen tai sen ”ääneen myöntäminen” pitäisi tuntua näin väsyttävältä! Ja toivottavasti se ei pian enää tunnukaan, ja tämä muistikirja täyttyisi jatkossa helpommin.

♥, Inka

 

Ps. Nanna on ottanut myös saman muistikirjan käyttöön, mutta eri tarkoitukseen. Täältä näet mihin toiseen tehtävään tämä kaunokainen onkaan toisaalla valjastettu!