Avainsana: blogipostaus

Kalenteri ADD-ihmisen arjen apuna ja tukena

Ehkä parhaiten AD(H)D ihmisen päänsisäistä toimintaa kuvaa lause: ”100 eri televisiokanavaa yhtä aikaa päällä”. Eli päänsisäinen kaaos, joka ei välttämättä näy ulospäin. Kauan selvisin pelkillä muistilapuilla ja sillä, että kirjoitan puhelimeen kaiken ylös. Jossain vaiheessa se ei enää riittänyt, mutta kalenterin käyttökään ei jäänyt tavaksi. Jokin ei toiminut, aina tuntui, että tarvitsen siihen jotain lisää, mutta sitä ei ole, alkoi ahdistamaan ja käyttö jäi.

Sain kuulla Bujosta eli bullet journalista ja silloin tuntui että löytyi vastaus siihen mitä juuri minä tarvitsen. Siihen kuului kaikki se, mitä kaipasin. Kaikki samoissa kansissa, täydellistä. Sinne sai dumpata _IHAN KAIKEN_ ja se toimi, loistavasti. Kuitenkin se jäi, siirryin taas peruskalentereihin todetakseni, että ne ei vaan mulla toimi. Kalenterin käyttö jäi, ja taas elin hetken aikaa kaaoksen vallassa lippulappujen ja puhelimen muistion varassa, joka lisäsi ahdistusta, ja tuossa vaiheessa edes ADD lääkitys ei auta, kun pelkästään mielessä on 101 asiaa ja loput 3265 eri muistilapuilla ja puhelimen muistiossa. Tn eli traveler`s notebook ei toiminut, vaikka sama periaate on mun nykyisessä paksukaisessa, se ei vaan ollut mun juttu, haikailin silti taas bujon perään. 

Bujo toimi hetken aikaa, mutta tajusin että mulla ei aina ole aikaa tehdä alusta asti uutta viikkoa, niin paljon kun bujoa rakastan, piti keksiä uusi vaihtoehto. Ja nyt se on löytynyt. Samoissa kansissa niin TO-DO-vihko, kalenteri ja muistilehtiö, täydellistä. Valmiit viikkopohjat, joita ei tarvitse alusta asti tehdä itse, Se kaipaamani vihko TO-DO-asioille, (noita listoja, kun tarvitsen elämääni, olisin hukassa ilman niitä), lisänä lehtiö, johon voin pikaisesti kirjottaa kaiken ylös ja siirtää oikeaan paikkaan. 

Nyt en peittele mitään. Koko karu totuus julki. 

Tässä yksi hyvä esimerkki vanhasta viikosta kuinka kaikki pitää kirjoittaa ylös. Normaalisti ihmisen ei tarvitse kirjoittaa ylös sitä, kuinka muistaa viedä roskat, tai pestä kahvinkeitin. Minun pitää, mun pitää kirjoittaa, joka pieninkin asia, muuten ei onnistu, vaikka mullakin on lääkitys. 

Myöskin TO-DO-vihkoon dumppaan joka ikisen asian mikä ei kuulu mihinkään, mutta haluan sen päästäni johonkin kuormittamasta aivojani. 

Ja läväytän tähän näyttökuvana sen mikä mulla pitää olla, mitä normaalit ihmiset ei edes tarvitse, listan siitä mitä pitää tehdä ennen kouluun lähtöä, ja mitä pakata reppuun mukaan. Olisin todella hukassa, jos en joka aamu saisi käydä kohta kohdalta listaa läpi ja sen jälkeen laittaa suoritetuksi asian minkä olen tehnyt, muuten aamuista ei tulis yhtään mitään. Tämä ollut niin kauan kuin muistan. Tässäkään en kaunistele mitään, vaan läväytän karussa kokonaisuudessaan listani kaikkien nähtäville, en kaunistele sitä mikä mulle on avuksi ja tarpeen arjessa. 

MUTTA nyt vihdoin saanut kalenterin käytön tavaksi, ja kuinka paljon elämäni on helpottunut, stressi ja ahdistus miljoonasta eri muistettavan asian takia pään sisällä on helpottunut, ja tiedän että unohtelut mennyt minimiin. Mikä ihana tunne, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! 

<3: Henna-Riikka 

Päiväkirjan kirjoittamisesta

Kirjoititko lapsena päiväkirjaa? Oletko suunnitellut uudestaan kirjoittamisen aloittamista? Tekee mieli kirjoittaa, mutta mistä? 

Aloita kevyesti ja  yhdellä rivillä, yhdellä virkkeellä, vaikka päivän säätilasta. Ei ole pakko, mutta se voikin olla yllättävän kivaa ja kiinnostavaa, saa kirjoittaa! Kirjoita itsellesi, ei muille. Mitä teit, missä kävit, mitä ajattelit? Mitä luit, minkä elokuvan tai sarjan katsoit? Mitä hauskaa kissasi tai lapsesi teki? Mitä muistit? Mitä kuulit, näit, haistoit? Mitä yllättävää näit?

Kun olet kirjoittanut jonkin aikaa, saatat huomata, että  tekee mieli kirjoittaa enemmän ja erilaisista asioista, joskus myös vaikeista. Kun aloitat, et välttämättä tiedä, mistä aiot kirjoittaa. Ajatukset selkiytyvät. Muisti ja muistot ovat ihmeellisiä. Jostain muistin jokin aika sitten Jan Garbarekin ja The Hilliard Ensemblen levyn Officium (1994) ja siihen liittyvän tilanteen: 

”Eräänlainen munkkien kuoro. Seesteinen. Sitä ollaan ilmeisesti kuunneltu uutenavuotena  1994 L:n luona. Olen etsinyt tätä levyä. Meitä oli 4 tyttöä. Oli hyvä seura ja ruoka. Perunavalkosipulikohokas oli kai liian kauan uunissa, siitä tuli perunalätsäkäs. Vodka jäätyi pakastimessa. Käytiin Senaatintorilla katsomassa ilotulitusta. En viihtynyt ruuhkassa.”

Toivottavasti voit kirjoittaa rauhassa ilman pelottavaa ajatusta ei-toivotuista lukijoista. Kirjoitat itsellesi. Käsialan ei tarvitse olla täydellistä, ei elämäkään ole. Vedä sotkun yli viiva tai liimaa tarra tai kuva sen päälle.

Koronakeväällä 2020 aloin kirjoittaa enemmän, pitkästä aikaa. Kirjoitin usein heti työpäivän jälkeen, istuin vähän aikaa sohvalla ja kirjoitin. Joskus kirjoitan heti aamulla, jos unen tunnelma on ollut muistettava ja voimakas. Toisinaan otan päiväkirjan mukaan, jos tiedän, että on aikaa tai innostusta kirjoittaa työmatkalla tai iltapäivällä vaikka kahvilassa.

Kirjoita sinulle parhaiten sopivana aikana ja sopivassa paikassa.

Tämän tekstin luonnoksen kirjoitin keskustan kahvilassa, työpäivän jälkeen, käsin päiväkirjaan, joka sattui olemaan mukana. Istuin pyöreässä isossa pöydässä, jonka keskellä on puu. Pöydän toisella puolella istui kaksi lukioikäistä tyttöä tekemässä läksyjä. Pöytä oli sopivan  iso, he saivat olla omassa rauhassaan ja minä omassani. Pöydissä oli kynttilöitä, läppäri-ihmisiä, kirjan lukijoita. Ihana puheensorina taustalla.

Aloita. Valitse kiva vihko tai muistikirja. Vai kirjoitatko sittenkin tabletilla tai läppärillä? 

Hyviä kirjoitustuokioita.

~ Tuulikki