Avainsana: blogipostaus

Kierrätyksestä kauneutta ja iloa kalenteriin

En ole shoppailija. Joskus on tullut ostettua kirjoja, joita en ole lukenut. Vaatteissakin teen toisinaan heräteostoksia. Verkosta en osta juuri muuta kuin verkkokursseja.

Sen sijaan olen jemmaaja. Jemmaan lehtiä, kaikenlaisia papereita ja muistiinpanoja. Jemmaan kirjastosta poistolehtiä, apteekeista ja kaupoista asiakaslehtiä ja mainoksia, ulkomaanmatkoilta tuotuja lehtiä, mökkimatkan ABC-pysähdykseltä paikallisen kunnan tai matkailuyrityksen mainoksen. 

Jemmasin muutama vuosi sitten työpaikan kaapista korttipohjia, joissa oli vanha logo. Ne piti heittää roskiin, mutten raaskinut. Siitä alkoi korttientekovimma. 

Aloin hyödyntää kaikkea keräämääni, ja samaan aikaan posti lähetti jos jonkinlaisia mainoksia kotiin. Jäin koukkuun sopivien kuvien metsästämiseen ja repimiseen. Repimisestä syntyvät rosoiset reunat tuntuivat omimmalta tyyliltä. 

Pidin korteista näyttelyn omassa lähikirjastossani ja tein koko ajan lisää. Jossain kohtaa aika ja energia loppuivat. 

Korteista kalenteriin

Tämän vuoden alussa olin vähän huonossa hapessa. Parantaakseni omaa jaksamistani aloin kevyesti koristella uutta kalenteriani samaan tapaan kuin olin tehnyt kortteja. Laitoin myös voimalauseita, joita olin lehdistä leikannut. 

Bujoilua harrastava ystäväni kutsui minut Kalenterimanian Facebook-ryhmään. Olin ihan suu auki, että mitä ihmettä?? Näinkö niitä kalentereita tuunataan? En ollut tiennyt mitään tarroista ja teipeistä, puhumattakaan mistään muusta. 

Sain paljon ideoita ryhmästä, ja aloin lisätä koristelua. Tyyli on muuttunut kollaasimaiseksi. En edelleenkään ole ostanut tarroja tai teippejä – tallessa on lukemattomia muovitaskullisia kuvia, värejä, muotoja ja tekstejä, ja kerään jatkuvasti lisää. 

Värimaailmoja

Kalenterina minulla on kierreselkäinen Burde. Koristeissa minulle tärkeintä on kauneus ja värit. Yritän pitää yhden aukeaman värimaailman jollain tavalla yhtenäisenä. Tietenkin myös kuvien teemat ovat tärkeitä: käytän kuvia, joiden sisältämiä asioita haluan luoda arkeeni lisää. 

Sama pätee myös teksteihin. Niiden kautta muistutan itseäni asioista, jotka haluan pitää mielessä, vaikka arki yrittää painaa ne unholaan. 

Tuunaan kalenteriani etukäteen sitä mukaa kun sopivia kuvia ja tekstejä tulee eteen. Tämä vuosi on paria pientä kohtaa lukuun ottamatta valmis. Tuunaukset eivät siis niinkään kerro tapahtumista, vaan tuovat arkeeni kauneutta ja iloa. Joitakin tapahtumia olen ennakoinut tuunatessa, kuten loman alkamisen tai hektisen syyskuun, jolloin tarvitaan rauhoittavia voimalauseita. 

Teen joka kuukaudesta etukäteen omaan blogiini blogipostauksen, jossa kerron sekä tuunauksista että tulevan kuukauden tärkeimmistä tapahtumista tai asioista. Olen laittanut kuukausipostauksia Kalenterimanian Facebook-ryhmän Blogit-osioon. 

Fiiliskortteja ja kollaasitöitä

Kalenterin ja ”tavallisten” korttien lisäksi olen tehnyt ”fiiliskortteja”, joista teen toisinaan blogipostauksia. Tarkoituksena on pysähtyä miettimään, millä fiiliksillä nyt juuri on, ja haluaako ottaa sen fiiliksen mukaansa esimerkiksi alkavaan työviikkoon, vai mieluummin jonkun muun. 

Pari kirjoitusalustaa olen tehnyt kollaasitekniikalla ja laminoinut. Ja aiemmin tein ”elämänpuun” ja erään toisen paperikollaasin, joka oli mukana kahden taiteilijaystäväni kanssa pitämässämme näyttelyssä. 

Elämänpuun latvus

Kollaaseja aion tehdä lisääkin sopivassa välissä. Ensi vuoden kalenteriksi olen hankkinut Maaret Kallion Lujasti lempeä -kalenterin, koska ihastuin sen teksteihin. Ihan kauheasti siinä ei ole tuunaustilaa, joten into saattaa purkautua uusina kollaasitöinä.

Kerro, minkälaisia ajatuksia minun tuunailutyylini herätti!

-Satu

Ensiaskeleita ylläpidossa

Postauksessa kuvattu Color A6 lukuvuosikalenteri saatu Ajastolta, Leuchtturm1917 saatu Inspiration 4 You Oy:lta yhdessä Suomalaisen kirjakaupan kanssa ja Dylysions -tuotteet saatu Käsitellen -puodista.

Heippa ja hyvää alkavaa viikkoa, Linksu täällä. Kyselin ylläpidon kesken mielipidettä, mikä voisi olla kiva maanantaimanian-aihe? Ehdotuksena tuli, jos avaisin teille vähän alkanutta taivaltani Kalenterimanian tuoreena ylläpitäjänä. Matkani kalenterimaniassa on yhtä pitkä, kuin on ryhmän olemassa olokin. Olen ollut mielestäni suhteellisen aktiivinen jäsen ja osallistunut kaikkiin miitteihin mihin vain on ollut itsellä mahdollisuus. Ryhmän lämminhenkisyys teki heti oloni kotoisaksi ja olen saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin. Mirppu on muutamasti ”vitsaillut”, että kyllä minä vielä ylläpidon remmiin eksyn, tuttavallisemmin kalenterimafiaan. Olen aina perustellut itselleni, että ruuhkavuodet vuorotyöläisenä ja reissumiehen kihlattuna, olisi hullua haalia itselleen lisää tekemistä. Kuinkas kävikään? Ylläpitoon kaivattiin lisävoimaa ja minä suostuin, eihän sitä aikaa koskaan lisää tule ja mitä sitä ei tekisi rakkaan harrastuksensa parissa.

Ylläpidon tiimiin liityin virallisesti heti vuoden alusta 1.1.2020, samoihin aikoihin, kun piti joululomalta palata töihin. Kuitenkin sairastuin ja samalla sairaslomalla ollaan edelleen läpi kesän. En ole tottunut perumaan sovittuja juttuja ja nyt en ole päässyt esimerkiksi tapaamisiin, miitteihin, en ole voinut ajaa autoa, saati siivota omaa työhuonettani. Onni onnettomuudessa, oli aikaa perehtyä Kalenterimaniaan uusin silmin ja koittaa pysyä perässä älylaitteiden avulla. Sairaslomalla en juuri ole pystynyt fyysisesti toimimaan, vaan tuunaustarviikkeet löysivät tiensä kanssani sohvalle. Positiivisella asenteella pyrin kulkemaan läpi elämän; ” When life gives you lemons, make lemonade”, joka on muuten parasta kesäjuomaa, ainakin Salme-tädin ohjeella.

Sain itseni hetkellisesti parempaan kuntoon ja pääsin ensikertaan edustamaan ylläpitäjänä Suvin kanssa Turun Hansakortteliin Hansamanian aikaan pidettävään minimiittiin, yhteistyössä Suomalaisen kirjakaupan kanssa. Täytyy myöntää, vaikka olen sosiaalinen hölösuu, niin vähän jopa minua jännitti (damn, paljastuin), koska halusin kaiken menevän hyvin ja saada kaikille kivan kokemuksen. Meillä oli todella hauskaa ja siitä kiitokset mahtavalle miittiporukalle sekä yhteistyöstä Hansan Suomalaiselle kirjakaupalle ja Inspiration 4 You Oy;lle.

Olen aina miettinyt blogin kirjoittamista kaikista askartelujutuista mitä teen, mutta lukihäiriö ja sosiaalisen median raadollisuus ovat työntänyt ajatusta aina kauemmas ja kauemmas. Päädyttyäni Kalenterimaniaan tein ensimmäisen jäsenpostaukseni. Mafiassa postauksen tekeminen ei ollutkaan niin ”pelottavaa”, koska kokonaisuutta tehdään yhdessä, niin kuin ryhmässäkin, maniaperheenä. Tosin juuri tämän postauksen matka oli kivinen ja vaikea, koska tietokoneeni päivitys käynnistyi, teksti hävisi ja jouduin kirjoittamaan kaiken alusta, ihanaa! Sisällön tuottaminen onkin ollut monipuolista, keskiviikon Do it yourself eli DIY -postaukset ovat kuitenkin ehkä se omin ja turvallisin aihealue. Samalla on myös uskomattoman kiitollinen fiilis siitä, että saan olla mukana erilaisissa yhteistyöprojekteissa.

Mafiaporukan kirjo on värikäs (ja uskoisin että äänekäs), ihanat mafiasiskoni, tehonaiset. Hommat hoidetaan aina porukassa ja untuvikkokin on otettu hyvin mukaan remmiin, kiitos siitä. En malta odottaa että nähdään taas livenä, koska nyt saan olla ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Kalenterimanian joka vuotista ja isointa tapahtumaa, kesämiittiä (#kmkesämiitti20). Nämä naiset ovat uskomattomia ja tekevät suurella sydämellä asioita ryhmän eteen. Mahtavaa olla menossa mukana, vaikkakin muiden vauhti on 200 ja minä olen vielä mummotunnelissa, heh.

Jokaisella ylläpitäjällä on tietenkin oma tonttinsa ja minulle vetovastuuksi annettiin teemahaasteet. Yritän parhaani mukaan kehittää teille ryhmäläisille tekemistä kalenteriharrastuksen parissa. Tarvitsen teiltä kuitenkin rohkeaa mukaan heittäytymistä. Ryhmän teemahaaste 2020-albumista löytyvät kaikki haasteet ja niitä saa tehdä jälkeenpäin omaan tahtiin, jos joku on mennyt uutisvirrassa ohitse. Kaikkia haasteita voit seurata someissa aihetunnisteella #kmhaaste.

Mikä minua sitten inspiroi Kalenterimaniassa? Ehkä se, että tätä voi tehdä juuri niin, kuin itselleen parhaaksi näkee ja juuri niin pienellä tai suurella budjetilla kuin haluaa. Toisten tekemistä jutuista inspiroituneena omat ideat voi lähteä laukalle ja joskus on ihan ok pitää etäisyyttä, kunnes taas inspiraatio palaa. Toisten tukeminen, uusien kavereiden löytyminen, ei ole tyhmiä kysymyksiä ja ei, en todellakaan tiedä kalentereista saati askartelusta kaikkea, mutta se ei haittaa. Opetellaan yhdessä.

Matkani ylläpitäjänä on vasta alussa ja odotan innolla mitä kaikkea se tuo tullessaan. Ryhmäläisiltä toivon inspiroivaa ja kannustavaa tekemistä ja pidetään Kalenterimanista hyvää huolta.

Maniaperhe <3 Linksu