Avainsana: budjetti

Esittelyssä – Feel Good 2021-2022 (Ajasto)

Postaus toteutettu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Helou helou helou! Huhtikuussa kolahti allekirjoittaneen postilaatikkoon yhteistyöpostia Ajastolta, tällä kertaa Feel Good -kalenterin muodossa. Jo silloin on kalenteria selailtu paketin availu -livessä, jonka tallenteen pääset edelleenkin katselemaan ryhmän puolelta.

Feel Good on lukuvuosi-kalenteri, ja tämä kyseinen yksilö on siis aikavälille elokuu 2021 – heinäkuu 2022. Feel Good yhdistää ominaisuuksissaan opiskelijalle sopivia sivuja, sekä nimensä mukaista hyvinvointi-teemaa. Aivan kalenterin alusta löytyy tuttuun Ajaston tapaan yhteystieto-sivu, sekä erilaisia vuosi- ja kuukausinäkymiä kuluvasta vuodesta aina vuoteen 2023 saakka.

Ennen varsinaista kalenteriosuuden alkamista löytyy aukeama jossa tiivistyy hyvin opiskeluun valmistautuminen sekä yleinen hyvinvointiin keskittyminen. Vasemmalla sivulla pääsee pohtimaan muunmuassa omaan onnelisuuteensa vaikuttavia asioita. Oikealle sen sijaan voi rustata ylös muistilistaa opiskelujen alkuun, oli se sitten tehtäviä hankintoja varten ostoslistaa, tai vaikka tärkeitä opintojen alkuun liittyviä päivämääriä.

Kuukausinäkymä on mitoitettu mahtumaan yhdelle sivulle, ja sen kaverina löytyy aina samalta aukeamalta edellisen ja tulevan kuun koonti-sivu. Mikä meni viime kuussa nappiin, mitä voisi alkavassa kuussa parantaa tai mihin hyvinvoinnin osa-alueeseen panostaa?

Viikkoaukeama on yksi tämän kalenterin itseäni eniten visuaalisesti miellyttävistä asioista. Päivät ovat pystysuuntaiset, mutta ne on aseteltu niin että aukeamalle mahtuu reilusti muutakin. Alavasemmalla on soma tracker-kohta. Taulukkoon mahtuu lisäämään valmiiden otsikoiden lisäksi myös omia, personoituja seurattavia asioita. Tästä iso plussa!

Oikealla viikkoaukeamalta löytyy myös pieni listapohja – esimerkiksi kauppalistalle. Myös liila, viikonpäivä boksien kanssa samaa kokoa oleva ylimääräinen ruutu löytyy aukeamalta. Kenties viikon tsemppilauseelle, muuten vain lisätilaksi muistiinpanoille, tai viikonlopun fiiliksien tiivistämiseen?

Kuukausi- ja viikko-osuuksien jälkeen löytyy kalenterista vielä lisää sisältöä. Sivuja löytyy esimerkiksi budjetointiin, kurssiseurantaan sekä elokuvien, kirjojen ja tv-sarjojen listaamiseen. Listoihin voisi kerätä vuoden katsottuja leffoja, kirjoja jotka haluaisi lukea tai vaikka kaikkien aikojen suosikkeja kaikista kategorioista. Myös perinteiset liputuspäivät sekä nimipäivät löytyvät kalenterin lopusta.

Iloinen yllätys oli kalenteria ensimmäistä kertaa selatessa huomata mukana tuleva tarra-arkki! Herkullisen värisillä pohjilla olevia sana-tarroja ja kourallinen pieniä kuva-tarroja odotti kuin kirsikkana kakun päälle kalenterin lopussa. Takakannesta löytyi myös tasku, joten vaikka niiden askartelu ei ole itsekään mahdotonta, löytyy tästä kalenterikaverista se ominaisuus jo valmiina! Taskuun sujahtaa kätevästi talteen vaikka muutamat tarrat tai washisamplekortteja – tai mitä litteitä aarteita haluaakin kalenterinsa välissä näppärästi kuljettaa!

-Inka

DIY Traveler’s Notebook

Hei vaan kaikki manialaiset! Oon siis Teija ja kirjotan teille mun TN-projektista. Nyt on pakko pohjustaa hiukan, että miten päädyttiin tähän hetkeen ja tämän postauksen aiheeseen eli DIY traveler’s notebookiin.

Vielä lokakuun alussa TN eli traveler’s notebook oli mulle aika vieras käsite, ja aloin kyselemään Kalenterimanian Facebook-ryhmässä pikkuisen tarkemmin asiasta. Sieltä sitten Laura ja Mira olivat ihania ja tekivät hyvät videot siitä, että mitä se TN syö, miten ne insertit laitetaan, mitä muuta sinne voi laittaa ja mitä kaikki eri härpäkkeet on nimeltään. Sittenpä aloin miettimään, että mä tarviin oman TN:än, nyt just heti. Oon siis budjettibujoilija, joka on aloittanut ruutuvihoista ja sitten siirtynyt itse sitomiinsa kirjasiin. Nyt on ollut Burden pistemuistio käytössä. Oon myös diy-ihminen, joka käyttää kaikki roskat ja roinat mitä ihmeellisimpiin projekteihin eli tämä mentaliteetti piti saada myös tähän TN:ään. En löytäny mieluisaa mistään tai en ehkä uskaltanu hypistelemättä tilata, joten *BING* lamppu syttyi pään päällä ja päätin tehdä ite.

Halusin ehdottomasti nahkaiset kannet, aitoa tai keinoa. Pinkaisin siltä istumalta kirpparille ettimään nahkatakkeja ja laukkuja. Löysin vaaleanpunasen, röyhelöisen keinonahkalaukun.

Suuntasin Halpa-Halliin hakemaan projektiin muita tarpeellisia juttuja. Kuminauhaa piti saada, mutta oli vähän turhan kapeaa tarjolla. Sen voi onneksi vaihtaa myöhemmin.

Samalla reissulla löytyi Kapelin nahkapaperia, ja valitsin tähän projektiin mustan värin sisuksiin. Samalla se sai toimia kansien vahvikkeena.

Samalla löysin myös kivoja Karton pistevihkoja, jotka ajattelin laittaa TN:n väliin.

Yhessä diy-videossa käytettiin eyelettejä eli rengasniittejä, joiden läpi kuminauha pujotetaan, jotta kuminauha ei kulu ja rispaannu heti. Kävin läpi kaikki kylän rautakaupat sun muut, ja lopulta paikallisesta IKH:sta löytyi niitä tilattavaksi 4mm halkasijalla. Pakkaus sisälsi myös sen työkalun, jolla ne saa litistettyä materiaaliin kiinni.

En voi antaa mitään tarkkoja mittoja tai oikeen kunnollisia ohjeitakaan, koska tämä oli täysin kokeilumielessä tehty, ja kannet muuntautu pikkuhiljaa. Virheitäkin tuli tehtyä… monta. Tämän TN:än sisään mahtuu A5-kokoiset vihot.

Purin laukun pala palalta. Ensin leikkasin hihnat, käänsin laukun nurinpäin ja leikkasin vuorikankaan yläreunaa pitkin irti. Purin laukun saumoista auki ja aloin mittailemaan mitkä kohdat laukusta käytän. Mittailin niitä vihkolla ja vihkopinolla, että saisin selän paksuuden sopivaksi. Laitoin myös hieman varaa, että mahtuu enemmän juttuja sisälle. Laitoin myös kääntövarat reunoille. Leikkelin palat ja liimasin kuumaliimalla ne yhteen, koska uskon, että ompelukoneeni ei olisi kestänyt. Röyhelöiden piti tulla eteen, mutta mittasin palat väärin ja lopulta siitä tuli takapuoli. Siksi myös käytin remminpätkää peittämään ruman saumakohdan, joka näkyi etupuolella. Ei haittaa, vaikka röyhelöt jäi taakse.

Remmin jouduin ottamaan myöhemmin pois rengasniittien takia. Virheitä ei kannata pelätä. Jos et voi peittää sitä, korosta sitä. Ja näistähän oppii.

Sen jälkeen mallasin mustaa nahkapaperia sisuksiin ja liimasin kiinni. Ennen liimaamista on hyvä ommella nahkapaperiin taskuja, jos haluaa. Sen jälkeen käänsin keinonahan reunat nahkapaperin päälle, vihkolla mittasin oikeaan kokoon.

Tässäkin tuli pieniä virheitä eli reunat jäi rumiksi. Niinpä yhden kulman peitin palalla keinonahkaa ja maalasin kultaisella akryylimaalilla. Röyhelöitä jäi aika lailla yli, joten letitin kolmella palalla pienen koristeen peittämään huolimatonta reunaa. Omasta mielestä tuli aika kiva. Eli älä heitä mitään pois, voit tarvita sitä virheiden peittämiseen.

Kun sain vihdoin ja viimein rengasniitit haettua, niin alkoikin hermoja raastava osuus. Tekstin lopussa on linkki josta pääsee videoon, koska tuota omaa räpellystä ei olis kukaan kattonu. Mutta huomasin tosiaan, että materiaalit olivat vähän liian paksut, ja videon kaltaisesti niitillä ei saanut tehtyä siistiä reikää materiaalien läpi. Eli suosittelen tekemään ohuemman kannen ja tekemään jollain rei’ittimellä tms. reiän. Ite käytin mm. mattopuukkoa, saksia ja naulaa… Tätä en suosittele kenellekkään!

Laitoin alas ja ylös kannen selkään kolme kpl niittejä ja yhden keskelle. Pujottelin kuminauhat ja tein sulkemiskuminauhan, johon lisäsin ylijäämänahasta palan. Laitoin siihenkin pari niittiä, samalla lailla kuin videossakin. Vielä vihkot paikalleen ja valmis.

Tämä oli itellekkin oppimisprosessi, ja varmasti teen jossain vaiheessa toisen, nyt kun tiiän kompastuskivet. Toivottavasti postauksesta oli iloa!

-Teija-

Videon, josta sain inspiraation ja neuvot niitteihin, kuminauhan pujotteluun, sekä sulkemiskuminauhan suojaläpän ohjeen, voi katsoa täältä.