Avainsana: bullet journal kiireen keskellä

Arki vs Kalenteri

Postauksessa nähtävä Ajaston Time Square on saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa.

Kiireinen arki on vienyt aikaa ja voimia kalenteriharrastukselta, vaikka viikonloppuisin olisi hyvin tilaa koristella ja pohtia kuluneen viikon tapahtumia. Todellisuudessa viikonloput menevät akkujen lataukseen ja sosiaalisiin tilanteisiin, jotka niin ikään ovat elämän tärkeitä elementtejä. Rakkaudesta kalenteriin ja sen koristeluun, mutta aika ei aina tahdo riittää sille rakkaalle harrastukselle. Ei, vaikka kuinka yrittäisi tehdä tilaa kalenterille, tai sen päivittämiselle. Toisinaan iskee myös jonkinlainen vastustelu päälle, eikä kauniita aukeamia tule valmiiksi, vaikka yrittäisi miten päin.

Arvaan, että tilanne on monelle tuttu, joten halusin nostaa sen esille ja näkyväksi. Toisaalta haluan lohduttaa kaikkia myös tämän kautta, ettei kalenterin tarvitse olla ajantasaisesti koristeltu mikäli arki ei anna siihen myöten. Haluan lohduttaa jokaista myös sen suhteen, että kalenteri voi kulkea mukana eräänlaisena muistilapputelineenä, jossa jokaisen muistilapun sanoma on tärkeä. Jokainen harrastaa tätä omalla tavallaan ja omin voimavaroin, joten kaikki on sallittua. Tämä on myös hyvä tapa toteuttaa itselleen armollisuutta ja lohduttautua, ettei kaikilla muilla ole kalenterit viimeisen päälle laitettuina joka viikko. Vaikka niin haluaisi ajatella.

Tällä hetkellä ihanat Ajastot (Time Square ja Project 365) kulkevat monta viikkoa jäljessä koristelujen osalta, kun taas bullet journal elää tätä viikkoa vahvasti mukana (kiitos Kalenterimanian Youtube-kanavan). Olen armahtanut itseäni siinäkin, ettei bujossa tarvitse olla koristeluja valmiiksi ja pelkät viikkopohjat riittävät. Aikaa koristelulle ja muulle oheistoiminnalle tulee vastaan myöhemmin. Olen vakavasti pohtinut tulevaisuuslokin käyttöönottoa bujossa, sillä se helpottaisi oman mielen painetta valtavasti.

Arjen ja vapaa-ajan yhdistäminen on osoittautunut siis todelliseksi haasteeksi, mutta näen tässä suuren mahdollisuuden harjoitella armollisuutta itseään kohtaan sekä keskeneräisyyden sietämistä. Vielä tulee sellainen tilanne, jossa ehdin koristelemaan useamman aukeaman eteenpäin ja täyttämään näitä viikkoja vain tapahtuneilla asioilla. Enkä epäile millään tavalla sitäkään, etteikö näistä kiireisistä viikoista olisi opittu jotain. Ainakin korvaamatonta oppia ovat olleet ajatukset omasta jaksamisesta, oman itsensä kuuntelu ja omien voimavarojen huomioiminen. Ja mieluummin koristelen kalenteriani hyvällä fiiliksellä, kuin väkisin ja uupuneena raskaan työpäivän jälkeen, kun mikään ei onnistu.

Muista olla itsellesi armollinen myös kalenteriharrastuksen suhteen. Koristelet kalenteria omien voimavarojen mukaan, eikä se tee sinusta yhtään sen parempaa tai huonompaa harrastajaa, jos koristelut laahaavat monta viikkoa jäljessä. Olet ihana juuri noin ja omien voimavarojesi kanssa. Kiitos, että olet.

Rakkaudella ja armollisuudella, Terhi

Tuunailu kiireisen arjen keskellä

Usein olen kuullut lauseen “ihana bujo, mutta mulla ei kyllä riittäisi aikaa tehdä tollasta”. Tänään pureudun syvemmälle mun bullet journal -harrastukseen ja miten se onnistuu arjen kiireiden keskellä. 

Tänä vuonna mun elämässä on tapahtunut muutoksia, jotka on vaikuttanut mun vapaa-ajan määrään. Suomeksi sanottuna vapaa-aika on tosiaankin ollut kortilla. Kuitenkin edelleen olen istahtanut bujon äärelle ja täyttänyt sitä. Harrastukset ei oo jääny vaan pölyttymään nurkkaan, vaan aina on löytynyt sellaisia pieniä hetkiä tekemiselle. Miten ihmeessä se on onnistunut?

Mulle bujoilu on ihanaa omaa aikaa ja sellainen hiljainen rentoutumishetki. Voisin jopa, tietämättä oikeasti asiasta mitään, verrata sitä joogaan tai meditaatioon. Kun on tunti tai pari aikaa nappaan mun bujon ja tuunailutarvikkeet ja istahdan teekupin kanssa alas. Laitan taustalle joko musiikkia tai Youtubesta jonkun videon pyörimään (Välivinkki: tiesitkö, että Kalenterimanian Youtube -kanavalta löytyy vaikka kuinka paljon ihania kalenteriaiheisia videoita?). Teen viikkoaukeamia stressittömästi ja annan tuunaustarvikkeiden heilua, kun puuhailen bujon kanssa. 

Aikaisemmin stressasin enemmän siitä minkälaista jälkeä saan aikaiseksi ja miltä aukeamat näyttää. Nykyään keskityn enemmän siihen tekemiseen. Itsellehän tätä hommaa tehdään, eikä esimerkiksi Instagram -seuraajille. Tällaisen ajatuksen sisäistäminen on saanut ainakin itsellä valkoisen paperin kammoa selätettyä ja tartuttua aikaisempaa rennommin erilaisiin tuunailutarvikkeisiin. Kiireisen arjen keskellä ei todellakaan halua tehdä mitään mikä stressaisi vielä enemmän. Eli siitä omasta rentoumiskeinosta kannattaa ottaa kaikki irti hengähtämällä ja keskittymällä itse tekemiseen. Ei se määränpää, vaan matka -sanonta toimii hyvin siis bujoilussakin. Eikä pidä niin pelätä epäonnistumista, joskus aukeamasta tulee aivan järkyttävä, mutta joskus kun ottaa riskejä niin lopputulos onkin paljon hienompi kuin olisi osannut odottaa. 

Miten sitten saan sivuja täytettyä, kun mulla ei oo joka päivä aikaa istahtaa bujon äärelle? Teen kerralla pidempiä pätkiä ja enemmän aukeamia kerralla. Yleensä teen ainakin kaksi viikkoaukeamaa kerralla. Eli varaan kalenterista vaikka parin viikon välein vähän isomman palasen nimenomaan tuunailulle. 

Mä tuunailen myös paljon erään mun kalenterimanialaisen ystävän kanssa. Se on samalla myös meille yhteistä aikaa ja siinä vierähtää helposti monta tuntia höpisten kaikesta ja samala valmistuu viikkoaukeamia tuosta noin vain. 

Lopuksi haluan sanoa, että se on myös ok, että joskus ei vain ehdi. Aina ei oo aikaa tehdä tiettyjä juttuja ja ei välttämättä innostustaan. Kesät on aina mulle sellaista aikaa, että en tee niin paljon mun bujoa kuin talvella. Se on ihan ok. Joskus saa ollakin niitä tyhjiä viikkoja ja väliin jääneitä kuukausia. Se kertoo myös oman tarinansa. On ollut jotain muuta. 

-Taru