Avainsana: bullet journal

Muuttuvat suunnitelmat

Onneksi bujoillessa suunnitelmien muutos ei ole mikään ongelma. Ainakaan itselle, kun kyllästyn nopeasti asioihin yleisesti ottaen muutoinkin. On kalentereissa kokeiltu vaaka- ja pystypäivät. Viikon jako dutch doorilla kahdelle aukeamalle, että saa päiville enemmän tilaa, tai viikolle enemmän asiaa, täyteen tuunatut sivut vs. hyvin minimalistiset sivut. Jokaisella on ne omat hyvät ja huonot puolensa, mutta pääasia, että tyylin tai pohjan vaihto on bujossa tosi helppoa ilman, että aikataulutus, se kalenterin pääasia, sekoaa.

Olin siis miettinyt jo aikoja sitten, että huhtikuu minulla tulee olemaan ”pääsiäiskuukausi”, ja tehnyt kuukausiaukeamankin sillä periaatteella valmiiksi. Ihan vain jättämällä nyt tilaa muutamille pääsiäismuna kuville, joita oletettavasti pääsiäistä ennen mainoksista löytyy. Tai ihan vain pääsiäistipuille/ pupuille / rairuohoille ym. Saksien lisäksi tarvitaan vain liimapurkkia. Viikkoja en tehnyt vielä, kun halusin antaa ajan kulua hiukan.

Sitten iski flunssa ja sitä kautta väsymyskin. Silmiä särki ja muutoinkin oli heikohko olo, en edes miettinyt mitään tuunailuja. MUTTA just siihen sopivasti sain ystävältä aivan mahtavan yllätyksen: pussukallisen erilaisia hänen askartelemiaan stanssikuvioita, niin johan lähti mielikuvitus liikkeelle ja innostus ottaa ne KAIKKI heti käyttöön! Hurjan paljon vaivaa nähty näitten ihanuuksien eteen, ja arvostan sitä tosi paljon! Ihana ystävä!

Ja niitähän ON, siis aivan hurja määrä toinen toistaan kutkuttavampaa käytettävää! Osa olisi mahtavia ihan korttiaskarteluunkin, mutta niitä enää hyvin harvoin teen, niin käytän varmaan ihan kaikki nyt bujoiluun. Tallensin kaikki mappiin, omiin lokeroihinsa, turvaan uteliailta lemmikeiltä, ja selasin sitä edestakaisin pitkän aikaa. Voi sitä ideoiden tulvaa, mikä niistä tuli, en meinannut millään päästä irti mapista. ”Tuota teen, ja tuon ainakin, aloitan tuosta, tai sittenkin ehkä tuosta”…

Eihän siinä enää mitkään flunssatkaan pystyneet estämään tätä innostusta, kun oli levitettävä tuunauskamat kalenterin, kynien ja mappien kera ympärille. Liimaputkilot käyttöön. Itsellä ollut nyt hetken periaate, että pyrin tekemään yhden kuukauden viikot samalla tyylillä, vaikka silti hieman toisistaan poikkeaviksi, omalla luonteella en samanlaista jaksaisi tehdäkään, saati kauaa katsoa, tylsistyisin. Väliin vähän isommalla vaivalla, jos on aikaa ja innostusta, välillä todella simppelisti ja nopeasti. Tämä on nyt aika hyvin toiminutkin. Eli ei mitään sellaista vuoden pysyvää teemaa, mutta samankaltaisuutta yhden kuukauden osalta. Nyt se huhtikuun värikäs pääsiäisteema vaihtuikin lähinnä kissateemaksi, mutta onhan sillä pääsiäisnoidallakin kissa?! Heh! Jos väkisin haluaa alkuperäisen suunnitelman teemasta pitää kiinni.

No, onneksi bujoilussa ei ole mitään ”tyylipakkoa”. Joskus kannattaa vähän pinnistellä, ettei tee koko vuotta yhteen putkeen, niin kuin itsellä välillä pakkaa homma kulkemaan. Innostuksen tullen pitäisi ehkä keksiä joku toinen juttu, mihin purkaa itseään, koska materiaalit eivät ainakaan kesken lopu. Valintana tussit, värikynät, vesivärit, leimat, washit, pet-teipit, kiiltokuvat, tarrat, siirtokuvat, kartonki die-cutit, vellumit, kuviopaperit, lehdistä/mainoksista leikatut kuvat, ja mitäköhän vielä unohdin… Ja nyt nämä stanssikuviot vielä kaiken päälle. Kaikki niin houkuttelevaa!

Suunnitellaan, muutetaan suunnitelmia, jotta päästään suunnittelemaan taas! -Birgit

Satunnaisesta riipustelijasta kalenterimaanikoksi

En itse asiassa tiedostanut ennen kuin nyt alkaessani kirjoittaa tätä tekstiä, että minähän olen itse asiassa ollut jo ala-asteikäisenä kalenteriin kirjoittelija. Ensin oli perinteinen ystäväkirja, sitten päiväkirja, johon tuli rinnalle teinikalenteri. Nuorena aikuisena elämisen vauhti oli sellainen, että kaikenlainen kirjausten ja päiväkirjan tekeminen jäi unohduksiin.

Kunnes muutama vuosi sitten silloinen työkaverini otti esille työmatkalla ihanan näköisen kalenterin, johon hän oli kirjoittanut kauniilla käsialalla merkinnät, jotain kuviakin siellä oli. Rohkaistuin sitten kysymään mitä kaikkea tuossa on… Siitä se lähti.

Tajunnanräjäyttävä maailma tarroista, leimasimista, die cutseista ja muista avautui rytinällä, kun hän tutustutti minut eri sivustoihin. Ensimmäinen mihin liityin oli Kalenterimania. Ja se on muuten kohta ainut, jossa vierailen säännöllisesti.

Ensimmäinen kalenteri oli Happy Planner Classic-koossa. Ihan jees, mutta koko alkoi olemaan liian suuri kuljetettavaksi mukana. Sitten vuoden päästä vaihdoin Personal Planneriin, koska siinä viehätti mahdollisuus suunnitella layout. Rinnalle hommasin bujon, johon liimailin, kirjoittelin ja tuunasin kaikenlaista sekavaa.

Näiden kokeilujen jälkeen rohkaistun hankkimaan Hobonichi Weeksin. Alkuun pienempi koko, herttaisen herkkä paperimateriaali ja jonkinlainen herkkyys vähän arvelutti, kun katsoin muiden ideoimia ja toteuttamia sivuja. Itselläni oli hyvinkin bohomainen ote koko hommaan. Välillä (yhä) lätkin tarroja ja värejä käytän rohkeammin, sitten tulee ”seesteinen” vaihe ja silloin värit hempeytyy, tulee kukkaa ja koukeroa mukaan. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että kyllä tämä on minun juttuni ja kalenteri muodostuu juuri sellaisen näköiseksi kuin omistajansa. Miksi tehdä sen näköistä mitä muut tekevät ja jotka ehkä tekevät tätä puoliammatillisestikin?

Minulle tärkeintä juuri nyt on saada kirjattua ylös helposti nähtäville päivittäiset menot, sovitettuna kolmivuorotöiden aikatauluihin. Samalla haluan pitää selvästi toisella sivulla ns. muut asiat, kuten treenit, kivat iskulauseet, trackerit jne. Päivämääräosiolle tulee sitten ne arjen menot ja muistettavat aikataulut.

Weeksin loppuosaan Notes-puolelle kirjaan sitten eri elämäni osioita kuten terveysasiat, tulevat suuret juhlat ja niiden valmistelut, neulontaan liittyvät vinkit ja kirjaan myös ylös nettiostokset ja harrastukseen liittyvät vinkit hyvistä nettikaupoista. Suosin suomalaista ja/tai eurooppalaista kauppaa, varsinkin tänä aikana se on tullut minulle entistä tärkeämmäksi.

Yhteiselo Hobonichin kanssa mitä todennäköisemmin jatkuu. Lisäksi minusta on ihanaa vaihtaa päivän kuulumisia Kalenterimanian sivulla ja off topic WhatsApp -ryhmässä.

Aurinkoista kevättä!
-Anne-Marie