Avainsana: bulletjournal

Katja ylläpidosta hei!

Terveiset lumisesta Helsingistä. Olen lapin tyttö, vaikka tällä hetkellä kotini löytyykin täältä. Tyttökin voi olla aika kyseenalainen termi sillä lähentelen jo kovasti neljääkymmentä. Tosin ikää ei ehkä käytöksen perusteella aina voisi uskoa. Rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Kesällä pyörällä ja talvella jalkaisin. Pulkkamäki kuuluu myös ehdottomasti tämän vuodenajan lempi puuhiin. Se toinen puoli minusta joka ei kokoajan halua olla menossa, makoilee mieluusti sohvalla kirjan tai käsityön kanssa. Pientä kotiani täyttää kasvit ja sisustus intoni muokkaa vähän väliä nurkkia kierrätystavaroilla uusiksi. Teen mielelläni kaiken itse ja siitä syystä haluaisin osata myös tehdä kaikkea. Pyöränrenkaan vaihdosta huonekalujen rakentamiseen. Toiveissa olisikin joskus omistaa pieni mummonmökki jostain, minkä voisin itse remontoida. Mistä, no se kohta on vielä päättämättä.

Oma kalenteri matkani on alkanut jo pienenä, kun tein ensimmäisen oman version kierrevihkoon. Kansi oli oranssi ja siinä oli karvinen. Siellä oli harrastukset ja kirjasto päivät. Halusin merkitä ylös kaikki lähikirjaston lasten ja nuorten osaston kirjat jotka olin lukenut. Jonkin sortin perus kalenteri on siitä lähtien aina kulkenut mukana. Piirtäminen on ollut minulle lapsuudesta asti kaikkein helpoin tapa ilmaista itseäni, mutta oli muun elämän paineessa jäänyt taka-alalle. Aloitin ensimmäisen bullet journalini eli bujon 2016 herättääkseni piirtämisen ilon takaisin henkiin. Do it yourself ihmisenä kasasin kirjan erilaisista ja värisistä piirrustuspapereista. En ollut tuolloin tosin kuullutkaan mistään bujoista ja ehkä nykyisessä muodossaan omani muistuttaakin enemmän art journalia. Sillä täytän kirjaa ainoastaan piirtämällä/ maalaamalla ja tekstit täytän jälkikäteen päiväkirjamaisesti. Jokainen, miksi ikinä niitä kutsunkaan, on muotoutunut hyvin erilaiseksi ja kertoo minusta kokonaisuutena enemmän, kuin ehkä sitä tekohetkellä tajusinkaan.

Mainitsinkin aiemmin rakkauteni luonnossa liikkumiseen. Siitä syystä tämän vuoden minun mukanani kulkee Travelers notebook, jonka välistä löytyy pieni bujo, päiväämätön kalenteri vihko ja pari muuta vihkoa, kunhan saan ne tehtyä. Hyppään myös takaisin valkoisiin sivuihin. Koska kierrätys on erittäin lähellä sydäntä, kannetkin on hankittu kalenterimanian kirppikseltä.

Liityin Aliisan kanssa kalenterimanian ylläpitoon loppuvuodesta 2021. Ryhmässä olen kuitenkin pyörinyt jo joulukuusta 2017. Ryhmän puolella otan vastuulleni doodle challenget ja toivon myös innostavani teitä liveissä tekemään itse uuden ostamisen sijaan.

Piia ja Aura – Värivertailu

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoan kanssa

Hei taas! Julkaisen joka kuukausi uuden blogipostauksen Aura notebook -tuotteisiin liittyen. Tätä postausta suunnitellessani selailin Aura Notebook A5 Monochrome slim -muistikirjaani, kun sain päähäni kokeilemisen arvoisen idean. Halusin tehdä samanlaisen aukeaman muistikirjan kaikkein vaaleimmalle ja vastaavasti kaikkein tummimmalle aukeamalle ja vertailla värien toimimista eri taustoilla.

Koristelun aihe syntyi Aura notebook Miracle lines –korteista. Nostin pakasta esiin yhden kortin ja otin valitsin siitä väriteeman. Valitsin väriksi violetin, joka sattuu olemaan mustan lisäksi toinen lempiväreistäni. Kortin teksti oli erittäin osuva tähän hetkeen ja sen myötä mieleeni tuli heti toivoa symboloiva ankkuri. Sen ajatuksen myötä etsin arkistojeni kätköistä ankkuritarrat, jotka saivat seurakseen violetin ja hopeanvärisiä washiteippejä.

Monochromessa on liukuvärjätyt sivut, eikä mikään aukeamista ole samanvärinen. Kalenterimanian Youtube-kanavalla löytyy Inkan tekemä video Auran tuotteista, jossa näkyy erinomaisesti Aura Notebook A5 Monochrome Slim -muistikirjan eri aukeamien sävyt. Minun mielestä valkoiselle sivulle tehty koristelu on jotenkin laimean värinen. Ehkä se olisi tarvinnut jonkun kirkkaamman värin nostamaan violettia väriä paremmin esiin.

Minun makuuni kortin sävyt pääsevät paremmin oikeuksiinsa tummalla aukeamalla. Kenties osasyynä tähän on se, kuten jo aiemmin mainitsin, että musta ja violetti ovat lempivärini. Jännä, miten täysin samat koristeet näyttävät aivan erilaisilta, kun taustalla olevan sivun väri muuttuu. Kumpi sivuista on sinun suosikkisi? Tule kertomaan mielipiteesi Kalenterimanian Facebook-ryhmään.

-Piia