Avainsana: designote

Kalenterimatkani – Suvi

Huh huh, mistähän sitä aloittaisi. Uusi haastepostaussarjamme käsittelee siis plannerointityyliä ja sen kehittymistä. Mikä onni, että olen sotkeutunut tähän Suomen kalenteriskeneen ihan mafian tasolle asti, sillä ilman tätä sivustoa ja ryhmää juuri mitään tekeleitäni ei olisi tallessa tai niiden kaivaminen esiin veisi liikaa aikaa ja voimavaroja.

Olen siis aloittanut virallisena kalenterimanialaisena vuoden 2017 alussa. Silloin kuvittelin kovasti, että olen isojen kalenterien ihminen ja aloittelinkin monta A5-kokoista kalenteria. Suurin osa jäi aina kesken, enkä loppuenlopuksi pitänyt kovin paljon suurista aukeamista, niiden tuunaamisesta tai lopullisista tuunauksista.

Vaikka monesti näkee tuolla maailmalla upeita kalentereita ja kansia, olen oikeastaan vähän hämmentynyt; suosikkikalenteri ovat kuin ovatkin aina olleet kotimaisen Ajaston tekemiä; Ark, Designote ja tänäpäivänä Note Mini. Muumit, hempeät värit, positiiviset/tsemppaavat lauseet ja työpäivien erottelu vapaapäivistä ovat olleet kantavia teemoja jo ihan alkuajoista lähtien. Sen sijaan kalenterin koko on mennyt pienempään ja pysynytkin siinä. Huomaan myös, että koko tämän kuuden vuoden ajan olen toivonut olevani organisoitu ja järjestyksessä, tai ainakin itse huomaan, että olen sitä kovasti yrittänyt. Keskenjätetyistä muistikirjoista ja kalentereista tosin huomaa, että pyristely ei ole tuottanut niin suurta tulosta, kuin olisin toivonut.

Jotta voi palata hyväksi todettuun, aina silloin tällöin olen kokeillut eloani TN:n kanssa, rengasplannerilla, kovakantisella A5-koon päiväämättömällä kalenterilla ja niin edelleen.

Kuitenkin olen tuntunut aina palaavan pikkiriikkiseen. Ja se tuntuu minusta hyvältä. Olen harjaantunut tekemään just sitä mitä itseäni huvittaa.

Aiotko säkin tehdä just niinkun sua huvittaa?

Terkuin, Suvi

p.s. Ennen minua, Janita ja Carita kertoivat jo kalenterimatkastaan

Top 3 aukeamat – Suvi

Designote -kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Ylläpidon uusi torstaihaastesarja on kivan kepeä, sillä nyt on aika esitellä teille kolme omaa suosikkiaukeamaa. Minä en osaa laittaa näitä paremmuusjärjestykseen, joten lättään nämä esille satunnaisessa järjestyksessä. Pääsen jopa aloittamaan tämän sarjan, here we go!

Tässä aukeamassa liimasin sivuille mustaa kartonkia ja oikeastaan loin koko kalenteripohjan uudelleen käyttämällä mustalla pohjalla näkyviä geelikyniä. Tähän aikaan ryhmässä alkoi nousta ensimmäisiä kertoja pinnalle mustasivuiset muistikirjat, ja minun piti päästä kokeilemaan siipiäni mustin sivuin. Käytin aukeamalle esimerkiksi Simply Gildedin washiteippiä, Sannin Helmen Paperipuodin viikonpäivätarroja sekä Mimmejä, Mambin (Me And My Big Ideas) boksitarroja ja RightAfterSundayn numerotarroja. Tämä aukeama rikkoi rajojani täysin ja sai minut rakastumaan Designoteen yhä enemmän. Kuitenkaan toista vastaavaa aukeamaa en sitten päätynyt tähän kalenteriin tekemään.

Seuraavassa suosikkiaukeamassani käytin Happy Plannerille mitoitettua tarrakittiä. Siinä yhdistyy lähes kaikki suosikkiasiani: metsän eläimet, fantasiasarjat ja hempeät värit. Siinä myös näkyy mennyt arki suttuineen ja muutoksineen, sekä täysin täyttämättä jäänyt trackeri.

Valitsin mukaan myös yhden kuukausiaukeaman, johon sain mielestäni ihanan meritunnelman – enää puuttuu viikonlopuilta ne merelliset suunnitelmat. Erottelin perjantait mukaan viikonloppuun washiteipillä, sillä lomailen nyt kesällä joka perjantai. Aukeamalla on tarroja esimerkiksi Planners Anonymous -kuukausiboksista.

Sellaiset lemppariaukeamat minulta löytyy!

Terkuin,

Suvi