Avainsana: diario

Pari sanaa kalenterirauhasta

Kivaa keskiviikkoa jokaiselle! Kirjoittelen tänään teille kalenterirauhan olemisesta ja olemattomuudesta. Kuten jotkut ehkä muistavat aivan maniani alkutaipaleilta saakka, olen vaihtanut kalenteria useammin kuin sukkia. On ollut myös hetkiä, kun en ole tiennyt lainkaan, missä kansissa ja miten olisin alkuunkaan. Elämä on saattanut ravistella kovinkin, mutta yksi on kuitenkin pysynyt – maniaperhe.

Oma tilanteeni on huomattavasti tasaantunut. Olen viihtynyt jo maaliskuusta asti Arkissani, eikä vaihto edelleenkään tunnu tarpeelliselta. Ylimääräisistä vihoistaan huolimatta halusin kuitenkin kesäksi jotain spesiaalia, ja niimpä otin Diariostani kannet ja yhdistelin erilaisista Happy Planner Mineistä ja -lisäosista itselleni kesäkirjan.

Kesäkirjassani on muistiinpanotilaa sekä kalenterisivut heinä- ja elokuulle. Olen aloittanut kirjan täyttöä myös syvällisemmältä kantilta ja pohtinut elämääni erään korttipakan kautta. Tarkoitus olisi, että kesän lopuksi olisin oppinut itsestäni jotain uutta ja kerännyt rakkaimmat muistot talteen kansien väliin.

Lisäksi elämässäni on edelleen ihana, upea Project365 joka on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle. Juuri nyt tämä edellä mainittu kahden kombinaatio on liian helppo: molemmat, sekä hybridi-Diario sekä Ark matkustavat todella helposti laukun pohjalla, mutta Project365 odottaa Råskog-kärryni ylimmässä korissa päivää parempaa. Project365 on ollut loistava alusta kokeilla kaikkea uutta ja maalata isolla pensselillä. Elämäntilanne on kuitenkin vaihdellut niin, että aina ei riitä maalia tälle isolle pensselille.

Miten tähän on sitten tultu? Jotta kalenterirauhan voi lopulta löytää, tulee itselleen etsiä Sitä Oikeaa niin kauan, että loksahtaa. Minun on tarvinnut kokeilla ensin kaikkien merkkien kaikki koot: Mambin classic, rengaskalenterien A5, personal-kokoisia rengaskalentereita, passport-kokoa, Traveler’s notebookista standardia, personalia ja passportia. Tähän lisäksi vielä bujoilu, jota tein yllättävän pitkään. Kun sopiva, mukana kulkeva koko löytyi, piti löytää itselle sopiva viikkoleiska. Olen kokeillut bujon myötä vaikka mitä sekametelisoppaa sekä täysin perus horisontaali– sekä vertikaalinäkymiä. Tämä prosessi vei itseltäni rahaa ja aikaa, mutta nyt kun se on ohi, voi huokaista. Sama homma on tuunaustarvikkeissa ja tuunaustyylin löytymisessä, ne ovat oma taiteenlajinsa.

Olen hirveän kiitollinen siitä, että pitkä ja vaihderikas matka kalenterien parissa on kuljettu ja viimein se on täällä – minun kalenterirauhani, ainakin tänään.

Iloista loppuviikkoa jokaiselle,

terkuin Suvi

Kohti kadonnutta kalenterirauhaa

Kalenterirauha tai plannerpeace on varmasti tuttu sana ja todennäköisesti jokaisen kalenteriharrastajan haaveena. Ah, miten vaikeaa sen saavuttaminen oikeasti onkaan! Olen kuitenkin askeleen lähempänä hankittuani muutaman kenties yllättävänkin kalenterintuunaustarvikkeen.

Tällä hetkellä ykköskalenterinani toimii Ajaston Diario, jonka esittelypostaus löytyy täältä. Kalenteri on juuri sopivan kokoinen mukana kuljetettavaksi ja erilliset kannet suojaavat hyvin kalenteria pahimmilta kolhuilta.

Näistä saksista lähti tieni kohti kalenterirauhaa. Olin uteliaisuudestani etsinyt saksia jo jonkin aikaa eri kivijalkakaupoista saadakseni nähdä miltä ne näyttävät. En ollut edes ajatellut ostamista, mutta niin vaan huomasin käteni tarttuvan saksiin ja samanaikaisesti jalkojeni suuntaavan määrätietoisesti kohti kassaa. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli ystävällinen myyjä naputellut hinnan kassakoneeseen ja huomasin olevani uusien saksien omistaja. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta noissa saksissa on varmasti jokin mystinen voima, sillä koin eräänlaisen rauhan tunteen leviävän sisimpääni, kun poistuin Sinellistä uusien saksieni kanssa.

Ylläoleva sabluuna kutsui minua puoleensa monikäyttöisyydellään. Sen avulla on helppo piirtää ruudukoita muun muassa erilaisiin trackereihin eli seurantataulukoihin. Sabluunoita löytyy esimerkiksi internetin ihmeellisestä maailmasta.

Stabilon pointball -kynät ovat lukeutuneet kautta aikain suosikkikynieni joukkoon ja nyt olen löytänyt täydellisen väriset kynät. Nämä ovat saaneet paikkansa luottokynien joukosta penaalista, joka kulkee aina mukana matkassani.

Yllättäen olen koukuttunut käyttämään poispyyhittäviä kyniä. Ensin niitä oli vaan muutama, mutta kun löysin lisää erivärisiä kyniä, oli minun yksinkertaisesti pakko ostaa ne. Olen positiivisesti yllättynyt, miten hyvä kirjoitustuntuma näissä kynissä on. Esimerkiksi poispyyhittäviä Pilot Frixionin kyniä myydään Suomalaisessa Kirjakaupassa

Näiden kalenterin tuunaustarvikkeiden myötä koen olevani askeleen lähempänä täydellistä kalenterirauhaa.

-Piia