Avainsana: Diy-tarrat

Postimerkkitarrat

Vietän luvattoman paljon aikaa Instagramissa ja vähän väliä löydän sieltä aivan ihania ideoita, joita on tietenkin päästävä kokeilemaan, mikäli omista varastoista löytyy moiseen materiaaleja. Kaikkeen ei (valitettavasti) löydy, joten niitä on tyydyttävä vain kaihoisasti ihailemaan, ellei sitten keksi tapaa soveltaa.

Näiden postimerkkiä muistuttavien tarrojen kohdalla kävi niin onnellisesti, että melkein kaikki löytyi, mutta taisin tehdessäni sekoittaa joukkoon myös omia ideoita materiaalien suhteen.

Olen havainnut A4-kokoiset valkoiset tarra-arkit erittäin toimivaksi materiaaliksi omissa kalenterihommissani. Käytin niitä myös tässä projektissa vaikka tavallinen paperi ajaisi varmasti saman asian. Silloin tarvitaan vain liimaa tarran kiinnitykseen.

Aloitin taustan leimaamisella. Käytin mm. erilaisia tekstileimasimia ja Distress Inkin Black soot -mustetta ja leimailin tekstejä eri päin paperille.

Seuraavaksi valitsin taustojen päälle liimattavat kuvat. Tässä sarjassa käytin erilaisia washiteippejä ja –tarroja, niistä tausta kuultaa kivasti läpi. Kukkatarroissa on valmiina taustapaperi, mikä helpottaa leikkaamista todella paljon. Sellaisessa teipissä, jossa sitä ei ole, käytän leikkaamisen helpottamiseksi säästämiäni toiselta puolelta vähän liukkaita palasia (esim. noiden A4-tarrapaperien taustoja tai muita, keltainen lappunen kuvassa liittyy tähän). Sitten vaan vähän sommitellen valitut kuvat taustoihin kiinni.

Seuraava vaihe onkin leikkaaminen harkkosaksilla. Itse olen leikannut vapaasti sen tarkemmin mittaamatta, koska en koe tarpeelliseksi, että tarrat olisivat justiinsa samankokoisia. Toki mitatakin voi.

Kun kaikki sivut on harkkosaksilla leikattu, tarrat ovat valmiita! Olen piirtänyt joihinkin mustat kehykset ohuella tussilla, se antaa vähän toisenlaista ilmettä ja ryhtiä yksittäiseen tarraan. Olen myös kokeillut monilla erilaisilla kuvilla ja käyttänyt vanhan kirjan sivuja taustana. Joihinkin olen sutinut ruskeata mustetta ”vanhentamaan” tarraa. Mahdollisuudet variaatioihin ovat loputtomat!

Asia, joka minulta puuttuu viimeisen silauksen aikaansaamiseksi, on postimerkissä oleva postitusleima. Sellaisiakin on tulossa toivottavasti lähitulevaisuudessa, kunhan tilattu tuote saavuttaa määränpäänsä.

Tämä on todella koukuttavaa puuhaa. Mutta kyllä näillä saa mukavaa ilmettä kalenterin sivuille! Suosittelen kokeilemaan!

-Kirsi

DIY – boksikoristeita kalenteriin

Kulmikasta keskiviikkoa kaikille, ja lämpimästi tervetuloa leikkelemään bokseja. Erilaisia boksitarroja on valmiina netti pullollaan. Löytyy niin tyhjiä kirjoittamiseen tarkoitettuja laatikoita, kuin koristeellisia kuvitettuja boksejakin. Allekirjoittanutkin rakastaa näitä valmiita tarroja helppoutensa vuoksi, mutta itse tehdenkin voi saada syntymään vaikka millaisia laatikko-koristusasioita! Tovi sitten tuli ryhmässä tuunailtua livessä viikkoaukeamaa, ja siinä samassa tuli puheeksi erilaisten boksi(tarroj)en diy-versioiden ideointia.

Ensimmäisenä tulee mieleen itse valmiiden etiketti-tarrojen (jollaisia saa aika hyvin perusmarketeistakin) värjääminen ja koristeleminen haluamallaan tavalla: musteilla, vesiväreillä, tusseilla, leimaten, doodlaillen… Tussilla etikettitarran pelkät reunat värittämällä saa hyvin samankaltaisia kirjoittamiseen oivia bokseja, jollaisia on esimerkiksi Mambin (Me And My Big Ideas) tarrakirjoissa. Yksinkertaisimmillaan diy-boksin aukeamalle saa leikkaamalla halutun kokoisen lootan vaikka ihan tulostuspaperista ja liimamalla sen käytössä olevalla liimalla, tai kaksipuoliteipillä, sivulle. Yksinkertaista!

Koristeellisiakin bokseja on helppo saada syntymään – materiaalina voi käyttää koristepapereita tai -kartonkeja, lehtileikkeitä, postikortteja.. mitä tahansa litteää mistä saa leikattua halutun kokoisia ruutuja irti. Kartonkisissa elintarvikepakkauksissakin saattaa olla sopivia pieniä kuvia joita hyödyntää bokseiksi. Toisin sanoen: jos haikailet tuunailusta tarrakittien kaltaisia bokseja käyttäen, on vaihtoehtoja erilaisiin lootien toteutustapoihin itsekin laaja skaala! Ja jos saksilla tai paperileikkurilla leikkely turhauttaa, löytyy ainakin Mambilta boksi-kuvioleikkuri jolla saa napsuteltua paperi-materiaaleista suoraan tietyn kokoisia laatikoita.