Avainsana: Feel Good

Uusia rutiineja syksyyn (Ajasto)

Feel Good saatu yhteistyössä Ajastolta.

Siinä missä monella vuoden alku on aika uudistua, minulla se on ollut aina syksy. En tiedä johtuuko se koulujen alkamisesta tai siitä, että vuodenajan vaihtumisen konkreettisesti kesästä syksyyn voi tuntea ilmoista. Siinä missä haluaisin sanoa asioista, että hei tällainen minä olen, on pakko todeta, että itsepäisyyttäni pystyn muuttamaan minkä tahansa asian rutiiniksi, jos sitä vaan tarpeeksi haluan.

Työjuttujen ollessa todella epävakaalla pohjalla ja keskellä muutosta tätä kirjoittaessani, keskitynkin siis täysin vapaa-aikaani.

Aloitin viime syksynä kuntonyrkkeilyn ja voinkin ihan vaatimattomasti sanoa, että se muutti koko minun elämän. Vaikka se loukkaantumisen johdosta jäi syrjään keväällä, haluan ehdottomasti jatkaa sitä syyskuusta. Kesän aikana asioilla, kuten esimerkiksi siivoaminen, on muutenkin tapana hieman lipsua, sillä vietän niin paljon aikaa ulkona ja reissuilla.

Halusin kirjata tavoitteita konkreettisesti ylös syyskuulle. Näin toivottavasti saan asiat rullaamaan haluamallani tavalla eteenpäin. Otin käyttöön myös värikoodauksen kaikille harrastuksille ja siivoamiselle. Ajattelin, että näin pystyisin paremmin hahmottamaan kuukauden tavoitteita.

Rajasin sunnuntaita lukuunottamatta päivien alareunat näitä uusia rutiineja varten. Sunnuntain halusin pitää lepopäivänä, jonka voin viettää miten haluan. Ulkoilu on myös asia, mitä minun ei suorilta tarvitse laittaa ylös, koska olen luontaisesti ihminen joka tykkää liikkua luonnossa. Saa nähdä oppisinko käyttämään noita trackereitäkin.

Koska harrastuksena nyrkkeily on kallista, täytyy minun budjetoida syksyä ankaralla kädellä. Onneksi Feel Goodista löytyy sitä varten hyvät taulukot.

Miltä sinun syksyn suunnitelmat näyttää? Nähdään ryhmässä.

Katja

Esittelyssä – Feel Good 2023-2024 (Ajasto)

Postaus yhteistyössä Ajaston kanssa

Avasin Ajastolta tulleen paketin livessä. Sieltä paljastui Feel Good -lukuvuosikalenteri aikavälille elokuu 2023 – heinäkuu 2024. Kalenterin kantava teema on hyvinvointi ja sopii ominaisuuksiltaan hyvin opiskelijalle. Kalenteri onkin edellisvuosista tehnyt muodonmuutoksen tummasta vaaleaan. Kalenterin koko on 148 x 210mm.

Kannet on paksua pahvia ja kalenteri on isoilla parikierteillä mikä on koristelujen kannalta loistava, kestää hyvin pullistua. Kannessa on vaalenpunaiset vesivärikuplat ja kauniit kultaiset pienet pallot. Kalenterin nimi ja kierteet on myös kultaiset. Kokonaisuus on todella kevyen hempeä.

Kalenterin alusta löytyy vuosi- ja kuukausisuunnitelmasivut. Niiden alareunaan on myös lisätty pyhäpäivät. Tämä vaikuttaa käytännölliseltä pitemmän ajan suunnitelmia ylös merkitessä. Vuosisuunnitelman viereinen sivu on tyhjä pistesivu merkintöjä varten.

Kalenterin läpi korostusvärinä on vaaleanpunainen ja kirkkaampi pinkki. Kalenterin alusta löytyy myös hyvinvointiteeman mukainen pohdiskelusivu, johon voi kirjat ylös omaan onnellisuuteen vaikuttavia asioita.

Viikkonäkymä on jaettu kahdelle sivulle ja päiväsarakkeista löytyy nimi- ja liputuspäivät. Yläreunasta löytyy myös viikkonumerointi. Kalenterin paperi on mukavan tuntuinen ja hieman kopiopaperia paksumpi.

Alareunasta löytyy toiselta sivulta Feeling good -osio, jossa on valmiit trackerit hyvinvointiin vaikuttaville tekijöille. Oikean sivun alareunasta löytyy pohja listoille tai muistiinpanoille.

Kuukausi päättyy aina yhteenvetosivuun, johon voi tiivistää kuukauden parhaat jutut samoin kuin opitut asiat ja ne, missä on ehkä vielä parannettavaa. Samalta sivulle voi kätevästi lisätä seuraavan kuukauden tavoitteita. Seuraavan kuun kuukausinäkymä löytyy myös aina yhteenvetosivun viereiseltä sivulta. Näin kalenteri kulkee viikosta 30/2023 viikkoon 31/2024.

Kalenterin takaosasta löytyy suomalaiset nimipäivät ja liputuspäivät Suomessa. Lisäksi takaa löytyy sivu syntymäpäiville, omat seurantasivut kirjoille, elokuville ja sarjoille. Löytyy myös budjetti- ja kurssiseurannalle omat taulukot. Sekä hyvä määrä tyhjiä pistesivuja, joiden pisteet on tietysti vaalenpunaiset.

Kalenterin takaosasta löytyy myös lukujärjetyksiä ja väreihin sopiva tarra-arkki, jolla on helppo lennosta koristella kalenteria.

Takakannesta löytyy kätevä pahvinen tasku.

Täyden hyödyn tästä kalenterista saa varmasti opiskelija. Näkisin kuitenkin, että hyvinvointiteemaiset trackerit ja selkeä ulkoasua muuntautuu hyvin myös muiden tarpeisiin. Hyvä vaihtoehto matalan kynnyksen bujoilutyyliseen käyttöön.

Itselläni ainakin löytyy skarpattavaa hyvinvoinnistani huolehtimisessa. Mukavaa kevään alkua.

-Katja