Avainsana: haaste

Inspiroidu kulttuurista – Inka

Kuvissa näkyvä kalenteri, Color A6 persikka, saatu yhteistyössä Ajastolta.

Kukkuluuruu! Tänään ollaan kulttuurin äärellä, kuten jo muutamana edellisenäkin torstaina tämänkertaisen ylläpidon postaushaasteen tiimoilta. Valitsemani kulttuuri, josta ammensin inspiraationi löytyi yllättävän läheltä. 1-vuotiaan lapseni kanssa hoilatessa päivät pitkät päätin tuunailla lasten kulttuurista aukeaman ideoiden. Tarkemmin sanottuna inspiroiduin siis lastenlauluista, eritoten meidän taloutemme ikisuosikista, hittibändi Fröbelin Palikoista.

Ja kyllä täytyy sanoa, että tämä on yksi itseäni eniten huvittavista aukeamista, jota olen kuunaan kalenterin kansien väliin räpeltänyt. Ihan siis sen vuoksi, että jos joku olisi vaikka 2 vuotta sitten sanonut, että koristelen vielä oransseilla lasten yhtyeen maskoteilla sivuja omaan kalenteriini, olisin varmaankin nauranut räkäisesti. Mutta tässä sitä ollaan, päässä soi kohtalaisen nonstoppina kymmenen maukasta makkaraa ja meikä maalaispatonki värittelee oransseja möykkytyyppejä kesäkuiselle aukeamalle. Never say never!

♡ Inka

Inspiroidu kulttuurista – Terhi

Postauksessa nähtävä Ajaston My Year 2022 -kalenteri on saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Ihanaa ja keväistä torstaita kaikille! Ylläpidon torstaihaaste-postaussarjassa päästään yhdistämään kalenteriaskartelu ja kulttuuri, sillä inspiraatiota etsitään kulttuurista. Ensimmäinen ajatukseni oli hyvinkin musikaalinen ja yritin etsiä inspiraatiota rock-kulttuurista. Melko nopeasti innostuksen laannuttua huomasin, etten juuri saanut tästä ajatuksesta lopulta kiinni. Seuraava ja se lopullinen inspiraation lähde löytyi ystäväporukan kesken pidetystä lukuhaasteesta ja siinä onnistumisesta 12 luetulla kirjalla. Inspiraation lähteenä toimi kirjallisuus yhtenä suurena kokonaisuutena.

Maaliskuussa avasin teemaani kalenterivuodelle postauksen muodossa ja sitä kunnioittaen lähdin kaivamaan materiaaleja tätä haastetta varten. Löysinkin muutaman kirjan, jotka ovat olleet käytössä juuri tätä tarkoitusta varten – materiaaliksi ja inspiraatioksi. Valitsin muutaman sivun, joissa oli ajatuksia herättäviä tekstejä ja aloin hahmotella kalenterin viikkonäkymää mieleisekseni. Revin sivut sopivan kokoisiksi ja asettelin ne paikoilleen ennen liimausta. Tein erillisestä paperista laatikon sunnuntaille, koska sunnuntain osuus jäi piiloon aukeamalta. Liimauksen yhteydessä hyvin asettelemani palat hieman vaihtoivat paikkaa, mutta se oli odotettavissa tässä prosessissa.

Liimauksen jälkeen aloin asetella tarroja ja die cutseja paikoilleen. Koristelin sivujen alareunat muovisella teipillä, jota löytyi melkein kokonainen rulla. Halusin korostaa muutamia sanoja sivuista, joten alleviivasin nämä sanat vielä viimeisenä silauksena tälle aukeamalle.

Aukeamasta tuli itseäni miellyttävä ja yläasteella kirjatehtävää varten ostettu kirja pääsi uudelleen käyttöön. Oletko uskaltautunut tällaiseen kirjojen uusiokäyttöön? Kerro kommenteissa tai tule ryhmään keskustelemaan aiheesta lisää!

Halauksin ja lukuterveisin, Terhi