Avainsana: Happy Planner

Rauhaa kalenterissa

Karanteenissa on jäänyt poikkeuksellisen paljon aikaa omille ajatuksille. Monelle tällainen aika on tosi stressaavaa, ja se oma mahdollinen ahdistus nostaa oikein urakalla päätään jo valmiiksi ahdistavan tilanteen keskellä. Silloin onkin hyvä lähteä itsensä sättimisen sijaan löytämään rauhaa ja lempeyttä itseä kohtaan vaikka kalenteriharrastuksen parissa.

Omassa Foxy Fix x Happy Planner Micro -hybridiplannerissani on osio, joka on varattu täysin omaan hyvinvointiini. Semmoinen pieni ajatusten turvapaikka, johon keräilen omiin ongelmiini ja tuskailuihini sopivia, positiivisia juttuja. Sellaisia, joihin haluan keskittyä sen negatiivisen sijaan.

Tällaiset pienet jutut täysin henkilökohtaiseen käyttöön suunnattuna saattavat olla isokin apu niinä pahimpina aikoina. Etenkin sellaisina, kun hyvinvointi on muutenkin vähän enemmän vaakalaudalla, on jokaisesta microkokoisestakin jutusta mahdollinen hyöty. Ja mitä väliä, jos tällainen ei sitten auttaisikaan – ainakin asioiden tekemisestä on se hetkellinen ilo, ajatusten harhautus ja hyöty.

Toivon teille rauhallisia hetkiä oman itsenne kanssa tähän kaaokseen. Kaikesta on aina mahdollisuus selvitä.

– Milja

Pikkusiskon pyynnöstä – Saija

Helmikuun alussa rakas siskoni otti yhteyttä ja kysyi, tekisinkö pienen jutun kalenteristani viikolla 9. Ennen kuin ehdin edes nostaa sormeni vastatakseni pyyntöön WhatsAppissa, olikin näyttöön ilmestynyt jo uusi rivi: Kiva kiitos <3. Joten tässä tulee.

Minä olen siis Saija, kahden ihanan lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Tykkään superpaljon tehdä käsillä. Mielelläni käyttäisin aikani virkaten, ommellen, kutoen, maalaten, tuunaten, mixed medioiden tai ennen kaikkea kortteillen ja skräppäillen. Kotoa löytyykin aimo varasto kaikkeen tähän, kunhan koittaa se päivä, että ehtii hommiin tarttua. Toivottavasti se saapuu ennen eläke-ikää…

Juuri tämän fitness-aiheisen kalenterin hankin loppuvuodesta tukemaan ja tsemppaamaan viime kesänä alkanutta elämäntaparemonttia. Kirjaan kalenteriin suunnitellut treenit ja ruoat. Tässä kohtaa pitää hyvin paikkansa lausahdus: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sillä kun esimerkiksi treenit on laittanut kalenteriin, niistä on vaikeampi lipsua.

Tykkään kalenterista todella paljon ja olen hankkinut siihen näiden fitness-sivujen rinnalle myös tavallisia sivuja täydentämään ja mahdollistamaan päiväkirjamaisuutta. Omia tuntemuksia on hyvä kirjoitella ylös ja samalla pohdiskella. Teippien ja tarrojen käyttö on minulla aika lapsenkengissä. Niitä on hirveän kiva ostaa, mutta millään en raaskisi käyttää. Yritän kyllä pitää mielessä, että parempi se, että niistä on luotu jotain kaunista, kuin, että ne kuivuvat arkkeihin ja leijuvat roskikseen hapertuneina.

Kalenterit ovat aina olleet minulle yhdenlaisia päiväkirjoja. Teini-iässä Teinari, Spurtti ja monet muut kalenterit oli kirjoiteltu kulmasta kulmaan kaikkea mahdollista. Onneksi osa on vielä säästössä ja nyt on mielenkiintoista palata takaisin omaan nuoruuteen kalentereita selaamalla. Tällä hetkellä perhe ja työ vie super ison osan ajasta, eikä kalenteri täyty aivan samaa tahtia kuin teinivuosina. Tärkeitä juttuja tulee kuitenkin kirjoitettua sinne edelleen ja sieltä niitä on hyvä palauttaa mieleen.


Kivaa tuunailua just sulle! Ja aurinkoa päivääsi!
<3:lla Saija