Avainsana: ikea

Päivi goes USA – Kontti on perillä!

He ovat täällä!

31.7. tuli kuluneeksi tasan seitsemän viikkoa siitä, kun Helsingin kodin tavarat lastattiin isoon konttiin ja niiden matka Helsingistä kohti USAn itärannikkoa alkoi. Meitä valmisteltiin siihen, että saattaa mennä elokuun puoliväliinkin ennen kuin kontti saapuu talolle. Onneksi ei mennyt. Kuvassa on 19 laatikkoa ja niitä on vielä lisää, mutta ne eivät päässeet (lue: mahtuneet) kuvaan. Laatikoiden purkamisen aloittaminenkin viivästyi parilla päivällä, kun yläkerran ilmastointi lopetti toimintansa. Onneksi vika oli vain kondensaatiovedessä ja nyt yläkerrassa on taas vilpoisaa.

Suurin osa pahvilaatikoista on itseasiassa jo purettu, jäljellä taitaa olla viisi. Sitten on vielä täyteen ahdetut muovilaatikot ja laatikostot eli kyllä purettavaa ja läpikäytävää riittää. Tavaroille pitää tietysti myös löytää omat paikkansa.

Sormet jo hieman syyhyävät, että pääsisi tekemään jotain. Toivottavasti inspis säilyy siihen asti, että saan huoneen kuntoon. Huonekaluja huoneessa on: iso työpöytä, Ikean 4×4 -hyllykkö (kuvassa oleva), kolme Billy-hyllyä, Ikean kärry, kaksi pienempää kärryä, Ikean neliönmuotoinen pikkupöytä, Ikean hylly, jossa on irroitettavia kannellisia laatikoita ja Biltemasta (muistaakseni) ostetut kaksi laatikostoa. Niin ja sitten lukematon määrä isompia ja pienempiä muovilaatikoita. Täytyy kyllä todeta, että seitsemässä viikossa ehti tulla kova ikävä askarteluhuoneen tavaroita. Ja pieni pelko jäyti takaraivossa, että meidän konttia kuljettanut rahtilaiva menettäisi myrskyssä kontteja ja yksi niistä olisi meidän kontti. Toki sen sisältö oli vakuutettu, mutta tavaroilla on myös paljon tunnearvoa, jota ei voi rahassa mitata.

Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa ostoksista.

Päivi

Missä tuunaan – Suvi

Kuvissa näkyvät kalenterinkannet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Hellurei ja hellät tunteet! On tullut minun aika paljastaa tuunauspaikkani salat. Valitettavasti ”työpisteeni” ei ole hieno eikä salaperäinen, vaan oikeastaan tuunauslokaationi on aina siellä, mihin pyllyni lasken. Kuljetan jonkinlaista varastoa käsilaukussani, ja saatan mikrotuunata esim. työpäivän aikana kahvitauolla parin tarran verran.

Kaksi vakiintuneinta tuunauspaikkaani kotona ovat olohuoneen sohvapöytä, nykyään rahi sekä keittiön valkoinen pyöreä pöytä, jotka ovat molemmat tunnettuja tekemiltäni YouTube-videoilta. Rahi, joka korvasi varsinaisen sohvapöydän on toki hieman kiikkerä ja tumma alusta tehdä mitään, joten yhä useammin istuskelen keittiön pöydän ääressä. Aika paljon tilpehöörää on saanut väistyä turvalliselle, vaaperovapaalle alueelle, mutta minulle rakkaat tuikkukupit ja pieni määrä kiviä on edelleen keskellä pöytää tuomassa minulle häivähdyksen feng shuita.

Varsinaisen työpöytäni olen lahjoittanut aviomiehelleni hänen projektejaan varten ja tarkoitus onkin, että tuunailukamani muuttavat yhtä kaikki Ikean Råskog-kärryyn, jotta voin tuunailla missä huvittaa silloin kuin huvittaa. Tämä kyseinen operaatio jostain syystä odottaa ja on odottanut jo hyvän aikaa motivaatiota puuhasteluun, joten arvoitukseksi jää milloin h-hetki koittaa!

Tuunausterkuin Suvi