Avainsana: jäsenpostaukset

Seurantataulukot bullet journalissa

Moni varmasti tietää sen tunteen, kun pitäisi muistaa asioita pitkän ajan takaa. Meille kalenterimanialaisille on kuitenkin luonteenomaista kirjoittaa tärkeät asiat ylös, kalenteriin, bullet journaliin tai muuhun vastaavanlaiseen ajanhallinnan apuvälineeseen.


Oman elämän ajanhallinnan lisäksi meillä saattaa olla velvollisuuksia ja työtehtäviä, jotka vaativat yhtä lailla aikataulutusta ja erilaisten asioiden seuraamista ja dokumentointia. Toisille isompien kokonaisuuksien hallinta luonnistuu parhaiten Excelillä tai muilla vastaavilla teknisillä välineillä. Toiset puolestaan kaipaavat visuaalisuutta, fyysistä otetta dokumentointiin. Itse olen vuosien aikana todennut sen, että ei ole olemassa yhtä absoluuttista totuutta, miten asioiden dokumentointi ja seuraaminen toimisi parhaiten, vaan toimintatapaan ja välineeseen vaikuttavat aina tilanteet ja tarpeet.


Viimeisen vuoden aikana on bujossani ollut harrastukseeni liittyviä seurantasivuja, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi ja myös helpottavat arkea. Seuraavaksi esittelen teille yhden näistä harrastukseen liittyvistä sivuista. Viime vuoden keväällä väsäsin bujooni ensimmäistä kertaa partioon liittyviä seurantataulukoita, josta yksi oli seuraavanlainen:

Kyseinen taulukko syntyi aidosta tarpeesta, koska vuoden vaihtuessa lippukuntien tulee täyttää vuosiseloste eli eräänlainen katsaus edellisvuodesta. Vuosiselosteeseen merkitään muun muassa tiedot vuoden aikana suoritetuista merkeistä ja tapahtumista sekä retkistä. Aiemmin tämän osuuden täyttäminen on kuulemani mukaan tuottanut päänvaivaa, ja niin se tuotti viime vuonna myös minulle, koska näitä tarvittavia lukuja ei tuntunut olevan selkeästi saatavilla yhdestä paikasta, vaan tiedot täytyi poimia monesta eri paikasta ja eri henkilöiltä.

Tämän vuoden tammikuussa, kun täytimme edellisvuoden katsauksen, kului tämän tilastojen tarkastusosuuden täyttämiseen vain pieni hetki. Minä luettelin luvut taulukoistani ja johtajakaverini kirjasi ne järjestelmään.

Vaikka en koe taitavani erilaisten lukujen ja tilastojen käsittelyä teknisesti, olen kuitenkin Kalenterimanian ja bujoilun avulla löytänyt itselleni toimivan tavan pitää kirjaa merkityksellisistä asioista. Lisäksi edellä kuvatut taulukot ovat hyödyksi myös muille.

Luonnollisesti taulukot jatkuvat myös tämän vuoden bujoissa. Toisaalta hieman eri muodossa, koska nyt kaikki lippukuntaan liittyvät taulukot on sijoitettu yhteen kohtaan toisin kuin viime vuoden keväällä, jolloin aloitin taulukoiden koostamisen. Silloin taulukot muodostuivat siihen kohtaan bujoa, jossa niiden tarpeellisuuden havaitsin. Esimerkiksi ”kolon käyttö” oli viime vuonna sijoitettu vasta helmikuun puolelle, jolloin olin ensi kertaa täyttämässä lomakkeita, joihin kyseinen tieto tuli ilmoittaa.


Tämä tapa taulukoida ja dokumentoida lukuja on osoittautunut minulle toimivaksi tavaksi. Kaikilla tämä ei tietenkään voi toimia, mutta toivottavasti joku saa tästä jotain inspiraatiota omiin kalenterointeihinsa.

-Sarlotta

Kuukausivälilehdet kierrevihkoon

Kokeilin tehdä kuukausivälilehdet kierrevihkoon ja samalla myös kuukaudelle trackersivun. Muutaman mokan tein, niin jaan samalla nekin, niin sun ei tarvitse tehdä samoja mokia.

Idea lähti siitä, kun ei ollut tilauskalenterille sopivaa vihkoa ja oli ylimääräinen blancosivuinen kierrevihko. Kyselin Kalenterimanian ryhmässä, miten tehdään irrotettavia välilehtiä kierrevihkoon. Se yksi moka liittyy isosti siihen, etten ottanut huomioon, että vihkossa oli aika pienet kierteet, eli välilehdet ei lopulta mahtuneet siihen.

VINKKI 1: Tarkista, että vihkossa on riittävän isot kierteet.

Ideana oli tehdä koko ensi vuoden kalenteri blancoon vihkoon johon tekisin vesiväreillä layoutit joka kuukausi omalla värillä. Kynillä ja tarroilla viimeistelyt ja teemoja paremmin esiin. Käytössäni on ihan perus lasten vesivärit. Kaikki kynät ei oikein tykkää kuivuneesta vesiväristä, että kannattaa sekin testata, koska itseltä ei sitten löytynytkään kyniä jotka olisivat kestäneet.

VINKKI 2: Jos aiot käyttää vesivärejä, testaa, että paperi kestää. Sivut tuovat kokonaisuuteen lisää paksuutta, jos paperi menee kuprulle maalatessa. Testaa myös, tarttuvatko kynät kuivuneen maalin päälle.

Jokainen kuukausivälilehti ja tracker-sivu sai kuukauden värillä roiskeita pintaan. Roiskin maalia pensselillä (voi käyttää myös vanhaa hammasharjaa) A4-kokoiseille paperille, sitten tulostin samaiselle paperille kuukauden nimen, pienen kukan ja toiselle puolikkaalle tracker-sivun. Tovin etsin netistä ilmaisia tulostettavia pohjia, mutta päädyin lopulta tekemään Publisher -ohjelmalla ihan omat.

VINKKI 3: Tee testitulostus ja tarkista miten päin tulostus tulee paperille, että sivut menevät oikein.

Tässä kohtaa olin ajatellut, että taitan sen A4-paperin puoliksi ja laminoin sen, mutta sitten tajusin, että trackersivuahan ei voi käyttää jos sen laminoi. Niimpä tulostin kuukausinäkymän Publisherille A5-kokoon ja laitoin lopulta sen kuukausivälilehden taakse. Tracker-sivun taakse suunnittelin ja tulostin unitrackerin. Korostan vinkkiä 3. Suunnittele kunnolla mikä sivu tulee minkäkin taakse ja tarkista, että saat varmasti tulostettua asiat oikein päin kun tulostat paperin takapuolelle.

Sitten vain laminoin välilehdet. Sen jälkeen mittasin kierrevihkosta kierteiden etäisyyden takareunasta sekä kierteiden paksuuden ja välit. Tein mallikappaleen ja rei’itin tavallisella reiittemellä oikeat kohdat. Helpoiten onnistuu ottamalla rei’ittimen pohja irti ja mallata reikä oikeaan kohtaan, kun kääntää rei’ittimen pohjan itseensä päin. Hyvät ohjeet löytyy myös täältä.

Mallinsin reikien kohdat välilehtiin, tein reiät rei’ittimellä ja saksilla lovet joiden avulla saa välilehden kierteille ja pois. Laminoimattomat välilehdet kärsivät aika paljon, joten näin jälkeenpäin suosittelisin vahvistamaan rei’itettävän reunan washilla tai ihan vaikka perus-kirkkaalla teipillä, että sivut kestävät paremmin.

Niin kuin jo alussa kerroin, niin vihko ei soveltunut tähän projektiin. Kierteet olivat liian pienet, mutta hankintalistalla onkin isompikierteinen vihko. Yksi moka oli myös se, että viikkopohjia tehdessä en jättänyt tyhjää kuukauden vaihtumisten väliin, niimpä välilehdet olisivat muutenkin tulleet väärään kohtaan.

VINKKI 4. Kannattaa suunnitella kunnolla ennen kuin aloittaa yhtään mitään.

-Teija