Avainsana: jäsenten tekstit

DIY – Happy Planner Mini yksisarvisteemalla

Tein pikkusiskolleni syntymäpäivälahjaksi yksisarvisaiheisen Happy Planner Minin ja ajattelin jakaa teidän kanssanne, miten sen tein. Olin pyöritellyt jo pitkään mielessäni ideaa kalenterin tekemisestä siskolleni, mutta vasta kun näin Heidin korttipajan facebook-videossa Carpe Diemin yksisarvistuotteet, inspiraatio iski. Siskoni nimittäin pitää valtavasti yksisarvisista. Suunnittelin, mitä kalenteriin tarvitsisin, ja tilasin sitä varten Korttipajalta Carpe Diemin yksisarvispapereita ja Happy Plannerin keskikokoiset pinkit kiekot.

Aloitin kalenterin teon valitsemalla kanteen sopivan kartongin Simple Storiesin Collection Kit Dream Big -paperikosta. Samasta paperikosta valitsin myös kaikki välilehdet. Leikkasin oikeankokoiset kannet ja välilehdet käyttäen apuna oman minini kansia ja välilehtiä. Kannet päätin laminoida, jotta ne olisivat yhtä kestävät kuin Happy Plannerien omat kannet. Minulla ei ole Happy Plannerin omaa rei’ittäjää, joten päädyin käyttämään Tigerista ostettua yhden reiän rei’itintä. Mallasin reiät oikeille kohdille käyttäen oman minini kansia ja piirsin reikien paikat tussilla kansiin. Kun olin saanut reiät tehtyä, tein niihin pienet lovet leikkaamalla reunasta pienen palan pois, jotta kiekot saa sujautettua niihin.

Seuraavaksi askartelin leikkaamiini välilehtiin sopivankokoiset tabit. Mallia otin taas Happy Planner Minini välilehtien tabien muodoista ja piirsin ne kartonkien jämäpaloista. Asettelin tabit sopiviin kohtiin välilehtiin ja liimasin ne paikalleen käyttäen Tombow’n liimarolleria.

Haastavin vaihe oli sopivien kalenterisivujen etsiminen. Olen itse ihastunut Happy Plannereihin ja erityisesti miniin. Pikkusiskoni sen sijaan ei ole innostunut ministä sen viikkoaukeman viivojen takia. Halusin siis löytää hänelle vaakamalliset viikkoinsertit ilman viivoja, mutta en löytänyt sopivia, joten päädyin lopulta tekemään ne itse. Viikkonäkymään hain inspiraatiota Webster’s Pagesin horisontaalisista viikkoinserteistä. Aluksi yritin suunnitella sivut koneella, mutta lopulta koin helpoimmaksi käyttää ihan kynää ja viivotinta. Ensin hahmottelin viikkoaukeaman ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin kirjoittamaan viikonpäivät suomeksi. Kuukausiaukeamaan otin mallia omista kalentereistani ja lopulliseen versioon päätyi kaikkein yksinkertaisin versio.

Kun olin hahmotellut A4-paperille kuukausi- ja viikko aukeamat, piti miettiä, mihin järjestykseen sivut piirrän, jotta ne asettuisivat oikein kopioidessa ja leikattaessa. Tämä oli haastavaa, mutta lopulta tein hahmotelmasta virallisen version, jonka vain kopioin monitoimitulostimella kaksipuoleisiksi. Käytin kalenteriin 100g/m2 paksuista UPM digi color laser -paperia, joka on siis normaalia kopiopaperia paksumpaa. Testatessani paperia olin tyytyväinen, että suurin osa kokeilemistani kynistä ei tullut paperista läpi eikä edes kuultanut juurikaan toiselle puolelle. Tämä on tärkeää, sillä kalenterisivut ovat kaksipuoleiset. Vanhalla tulostimella ei saanut aukeamia kohdistettua aivan millilleen kopioidessa, mutta kun leikkasin sivut irti, sain siistittyä ne samankokoisiksi. Rei’itin sivut samalla tavalla kuin kannet ja välilehdet, mutta useamman sivun samalla kertaa. Tämä työvaihe oli toki yhden reiän rei’ittimellä tehtynä hieman työläs, mutta ihan mukavaa pikku askartelua. Jaoin kuukausiaukeaman kahdelle sivulle, joista toisen liimasin kiinni välilehteen. Muutoin väliin olisi jäänyt tyhjä sivu.

Kun olin saanut kaikki sivut rei’itettyä, oli jäljellä enää kokoaminen, joka oli nopeasti tehty. Päädyin tarkoituksella päiväämättömiin insertteihin, jotta siskoni voi itse valita, koska haluaa kalenterin aloittaa. Muutamaa välilehteä koristelin itse hieman, mutta muuten jätin välilehdet koristelematta. Näin sain jätettyä valinnan vapauden sisarelleni, hän saa itse koristella välilehdet mielensä mukaisesti. Lopuksi päätin vielä tehdä kalenteriin aloitussivun tulostamalleni kauniille paperille, joka tuli Mommy Lheyn huhtikuun kuukausiboksin digital goodiesien mukana. Tähän halusin kirjoittaa englanniksi: ”This planner belongs to”, vaikka kalenteri on muuten suomenkielinen. Olen tyytyväinen lopputulokseen, ja siskoni sai näin mieleisensä yksisarvisteemaisen Happy Planner Mini -kalenterin.

– Janita

Lempituotteeni bujoilussa

Tämän haasteen tarkoitus on esitellä viisi tärkeintä tuotetta kalenterituunauksessa. Mitkä ovat ne tärkeimmät jutut? Millä tuunaat kalenterisi/bujosi itsesi näköiseksi? Jaan omat suosikkini teille.

Bujoni ei varmaankaan sen suurempia esittelyjä kaipaa (vaikka sitä mieluusti hehkuttaisinkin). Kaunis ihana keltainen Leuchtturm1917, kotoisammin lettu.

Tuunaussälää säilytän Lorton & Hornin xs-kokoisessa travel walletissa. Se on kätevä nahkainen säilytyskotelo, johon voisi reissulle lähtiessä laittaa säilöön passin, matkaliput ja -rahat. Nyt siellä on tulostamiani kuvia, pitsinauhaa ja -paperia sekä tarroja ja washisampleja. Nappikuulokkeetkin pysyvät tallessa tässä monitoimiaarteessa. Kynät ja liima sekä klemmarit puolestaan majailevat Santoron metallisessa penaalissa.

Tuo pikkuinen metalliboksi on muuten karkkirasia, joka sisältää sokerittomia piparminttupastilleja. Löytö apteekin kassalta. Mutta pitemmittä puheitta, mennään varsinaiseen asiaan.

Mun TOP 5 listani on seuraavanlainen:

1. Pinterestistä tulostetut kuvat ja ajatelmat, joita käytän sivujen koristelussa. Joka aukeamalle liimaan jonkin kivan fiilikseen sopivan kuvan, jonka ympärille rakennan aukeaman teeman.

2. Zigin liimat. Kätevät ja riittoisat nestemäiset liimat, jotka toimivat kahdella tavalla: märkänä liimatessa pysyvyys on pitävä ja kun antaa liimapinnan kuivahtaa ennen kuvan sivulle lätkäisyä (väri muuttuu sinisestä kirkkaaksi) saa tarramaisen liimapinnan. Mulla on käytössäni sekä paksumpi puikko, että kynämallinen kapeakärkinen liima.

3. Kultaiset riikinkukkosakseni. Nämä ovat kätevät pikkusakset washien leikkaamiseen ja kulmien pyöristämiseen. Omistan monet sakset, mutta näitä säilytän muilta piilossa, koska nää on niin kivat ja saattaisivat mystisesti kadota, jos se kuuluisa ”joku” näitä lainaisi. Sen ”jonkun” jäljiltä katoaa monessa kodissa tavara jos toinenkin.

4. Kynät. Käytän Pigman Microneita ja Brusheja kirjoittamiseen ja koristeluun. Pigman kynät eivät ghostaa häiritsevästi letun ohuilla sivuilla ja näillä on kiva kirjoittaa. Puuväreillä väritän sääsymbolit.

5. Washit. Washit washit washit. Kauniit koristeteipit, joita käytän bujon sivujen lisäksi mm. korttiaskartelussa. Näitä ilman en ehkä pärjäisi. Washeja on jotenkin kummasti kertynyt aikamoinen määrä, mutta yksikään rulla ei ole jäänyt säilytyslaatikkoon tyhjänpanttina pyörimään. Kuvassa näkyvät tämänhetkiset lempparini. Keväisin käytän vakioteippieni (mustat teksti-, kamera- ja pilkkuwashi) lisäksi hempeitä värejä ja kukkasia.

Siinäpä ne tärkeimmät. Miltä sun lista näyttäisi? Kerro vaikka kommenteissa.

Bujoiluterkuin,

Pirre