Avainsana: jäsenten tekstit

Ilo kiertää Kalenterimaniassa

Löysin tieni Kalenterimania-ryhmään loppukesästä. Satuin vain ihastelemaan ystävän kalenteria. Siitä asti, kun olen kalenterin omistanut, olen aina tykännyt liimata muutaman tarran koristamaan tyhjää aukeamaa ja laittanut tsemppilauseita niitä vaativiin viikkoihin. Mutta en ollut ajatellut, että olisi olemassa ryhmä ihmisiä, jotka ovat kaikki hurahtaneet kalenterituunaukseen ja vievät sen aivan uudelle tasolle kuin muutama tarra siellä täällä. En tiennyt, että kalentereita on edes niin monenlaisia, kaikki ne lyhenteet ja oheistuotteet. Se, että kalenteriin voi vaihtaa renkaat!

Hämmennys johti siihen, että liityin ryhmään. Olin vähän hukassa, eihän minulla ollut mitään käsitystä kalenterin tuunaamisesta, en omistanut mitään askartelutarpeita, enkä edes kalenteria. Siitä oli kulunut aikaa, kun olin viimeksi askarrellut, piirtänyt tai maalannut. Joskus olin viettänyt tuntikausia kynät kädessä ja piirtänyt, mutta aikuisemmalla iällä sille ei vaan ole löytynyt aikaa, kaikki muuon ollut tärkeämpää. Lisäksi pääni on täyttynyt ajatuksesta: ”Enhän minä nyt osaa piirtää.”

Kalenterimania-ryhmässä sisäinen taiteilija vähän niin kuin heräsi henkiin vuosien jälkeen. Katselin kuvia ihmisten kalentereista, ihanista aukeamista ja päätin, että haluan kalenterin. Työelämään siirryttyäni aloin käyttää sähköistä kalenteria, mutta kyllä nyt on taas saatava oikea kalenteri.

Ystävän kannustuksesta lähdin mukaan Happy Mailiin. En ollut ajatellut, että postin lähettäminen ja saaminen voi olla näin jännää. Miten kiva on koota toiselle henkilölle paketti ja miettiä hänen mieltymyksiään. Ja postin saaminen itselle, se hetki, kun se viimein on postilaatikossasi, se pelastaa päivän. Ja ihan sama mitä sisältä löytyy, on vain niin kiva saada muuta kuin mainoksia! Tähän mennessä olen osallistunut kahteen Happy Mailiin.

 

Mikä parasta, olen saanut ryhmästä valtavaa innostusta ja iloa! Happy Mail on paras juttu ikinä. Ryhmässä on positiivinen ja kannustava tunnelma. Se on lisäksi tosi järjestäytynyt, ylläpito on aktiivinen ja heillä on selvä visio ryhmästä ja sen toiminnasta. Kaikki otetaan ilolla vastaan, ihmisiä kannustetaan ja tsempataan. Mitä et itse tiedä, joku muu sen tietää ja aloittajalle kaikki on tehty helpoksi. Mukaan pääsy on helppoa. Itselläni on tullut sellainen olo, että ryhmässä annetaan ilon kiertää, sinä saat jotain ja annat itse jotain, oli kyse sitten mistä tahansa.


Reilut kaksi kuukautta Kalenterimania-ryhmässä olleena on johtanut siihen, että omistan kasoittain papereita, paljon tarroja ja kyniä on ihan joka lähtöön. Olen myös piirtänyt pitkän ajan jälkeen ja vitsit miten ihanaa! En tosin tiedä ketä on syyttäminen, kun nykyään roikun netissä kaiken maailman askartelusivuilla ja tilailen ties mitä teippejä.

Kalenteria minulla ei edelleenkään ole. Tilasin sen netistä nyt kuitenkin, sillä kaikkea oheistuottetta nyt alkaa jo olla tarpeeksi juuri ja juuri muutamaan aukeamaan. Odottavan aika vaan on pitkä, kun ulkomailta tilailee, mutta sain tiedon, että kalenteri on lähtenyt matkaan ja kohta minäkin pääsen oikeasti aloittamaan! Ja siitä varmaan alkaa sitten ne todelliset haasteet, miten sitä lähtee liikenteeseen, millaiseksi haluan kalenterini tuunata, mutta onneksi ryhmästä löytyy inspiraatiota ja tsemppiä!

– Iida

– – –

Iida pitää upeaa blogiaan täällä.

Teksti ja kuvat: Iida Åfeldt

Top 5 | Emma

  PLANNER2
Heips! Tässä postauksessa käyn läpi mun Top 5 asiaa mitä käytän planner-koristeluun!
Minulla on Me and my big ideas:in (Mambi) Happy Planner, ja tykkään siitä aivan hirmuisesti! Malli on Sugar and Type, ja ostin sen (ja kaikkea muuta) Heidin Korttipajasta.
PLANNER
Minulle kynät on ihan must have, joten penaalissani niitä on aika monta. Ehdottomat suosikkini ovat ohuet Frixion kynät. Minulla on pinkki 0.5:onen ja sininen Slim 0.38. Pinkin olen ostanut Klemmarikellarista, ja sinisen olen saanut miitissä.Frixioneissä parasta on se, että niitä voi pyyhkiä pois jos tulee kirjoitusvirheitä tai jos suunnitelmat/aikataulut muuttuvat.
KYNÄT2 KYNÄT
Seuraava suoksikki ovat washi-teipit. Kun aloitin kalenterituuneuksen, ajattelin etten sellaisia tarvitse, mutta oi kuinka väärässä olinkaan! En pystynyt valitsemaan vain yhtä suosikkia, joten tässä on mun neljä kivointa. Beige teippi punaisilla ja gold foil pisteillä on ostettu Chic Companyltä, sininen glitteri on swapissa saatu, musta teksti-teippi ostin Inkoon S-marketista ja mustavalkoinen Suomalaisesta Kirjakaupasta.
WASHIT
Tarrat ovat ihania. Suosikit ovat Mambin omat tarrat, missä on jonkilainen teksti tai sitaatti. Jos tarrassa vielä on gold foilia, olen aivan myyty! Laitan jokaiselle viikolle oman pienen ”viikon sanonnan”, johon nämä tarrat sopivat erinomaisesti. Tarrat olen ostanut Heidin Korttipajalta ja Klemmarikellarilta.
VÄLISIVU TARRA
Post-it laput ovat ihanat. Niitä löytyy niin monessa eri muodossa ja värissäettä jokaiselle varmasti löytyy omaa silmää mielyttävä. Itselläni eniten käytössä ovat Mambin omat post-it laput. Niitä on helppo siirrellä, mutta mielestäni ne ovat niin kauniit että ne usein jää paikoilleen osaksi koristelua. Post-it laput olen ostanut Heidin Korttipajalta.
POSTIT2 POSTIT
Kalenteri ilman taskua on kuin päivä ilman kahvia! Happy Plannerissa ei ole taskua valmiina joten minun oli pakko ostaa ne erikseen. Tässäkin gold foil saa sydämeni sulaamaan. Taskut on käteviä, jos haluaa esim. kantaa tarroja mukana kalenterissa, ja tietenkin niissä säilyy myös paperit ja lappuset. Omat taskuni ostin Klemmarikellarista.
TASKU2 TASKU
Mitkä ovat sinun Top 5 plannerintuunaus tavarat?
Terkuin Emma