Avainsana: Joulu 2021

Miran joulutoivotukset

Postauksessa näkyvä Traveler’s Notebook saatu yhteistyössä Urban Kit Supply.

Joulu on aina ollut minulle erityistä aikaa. Aiemmin se oli se aika vuodesta, kun koko perheeni oli saman katon alla, mutta nyt lapsen myötä se on saanut uuden merkityksen. Tyttäreni ensimmäiset elinvuodet vietimme joulun vanhempieni luona, mutta muutama vuosi sitten alkoi mielessäni kyteä ajatus joulusta kotona ja omista perinteistä.

Nyt vietämmekin kolmatta joulua kotona ja on ihanaa, kun voimme esimerkiksi avata joululahjat jo aattoaamuna, pohtimatta sitä, että loukkaammeko jotakuta toista muuttamalla aattoillan perinteet. Millainen meidän joulumme sitten on?

Aattoaamuna aamupalaksi on riisipiirakoita munavoilla, sitten lähdemme käymään hautausmaalla sytyttämässä kynttilät ja sinä aikana onkin pukki käynyt ja tuonut lahjat. Lahjojen avaamisessa meneekin koko aamupäivä ja lounasaikaan syömme riisipuuroa ja katselemme kun joulurauha julistetaan. Iltapäivästä on jouluaterian aika ja ilta menee juustojen ja kirjojen, sekä lautapelien merkeissä.

Pidän kiireettömästä joulusta, siitä että kaikki on valmista jo kauan ennen varsinaisen joulunajan alkua. Ensimmäiset lahjat ostan jo kesällä, ruokia en vielä ole lähtenyt tekemään itse. Ja mitä on joulusiivous? Se on sitä, että ylimääräiset tavarat laitetaan kaappiin piiloon ja joululiinat pöydille väriä tuomaan.

Joulu voi olla rauhallinen, sen ei tarvitse olla vuoden stressaavinta aikaa. Haluan myös toivottaa jaksamista teille, joille joulu tarkoittaa pahaa oloa ja surua. Haleja kaikille!

-Mira

Inspiraationa vuodenajat – Mira

Syksy on minulle vaikeaa aikaa, en pidä tästä pimeästä, märästä vuodenajasta yhtään. Tai siis pidän, pidän kovasti alkusyksystä ja väriä vaihtavista puista. Mutta kun marraskuun pimeys laskeutuu, voisin minä mennä talviunille. Onneksi marraskuun jälkeen tulee talvi ja joulu. Joulu on se valopilkku kaiken pimeyden keskellä, jonka voimilla jaksan herätä aamuisin. Aloitamme jouluhössötyksen jo marraskuussa, joka vuosi hieman aikaisemmin, joten epäilen, että jossain vaiheessa joulu alkaa meillä heti kun ilmat viilenevät.

Kukaan siis tuskin yllättyy, kun kerron että valitsin vuodenajaksi talven ja tarkemmin inspiraation lähteeksi joulun. Ensilumella on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ensihiutaleet leijailevat hitaasti taivaalta alas, ensilumi tuoksuu ihan erilaiselle, kuin talvi noin muuten. Joskus sanoin, että jos voisin pullottaa hajuvedeksi sen, miten lumi narskuu kenkien alla, en käyttäisi enää muita tuoksuja. Lumimyrskyt ovat toki vaikeuttaneet elämääni, olen kasvanut maalla, jossa usein meni sähköt talvisin. Mutta olen myös viettänyt elämäni parhaat talvet laskien pulkalla metsässä kallioita alas.

Joulu on minulle tärkeä, se on selkeästi perhejuhla. Rakastan kodin koristelua, ruokien suunnittelua, Mannan joulufiilistä, joululauluja. Ja kyllä. Minä rakastan myös jouluruokia. Rakastan joululahjalistoja, jouluvaloja, joulukarkkeja. Glögiä ja pipareita ja aurajuustoa! Isoja joulukuusia, Turkua joulukaupunkina. Tänä vuonna aloitin siis jouluvihon kasaamisen traveler`s notebookin väliin. Aloitin simppelisti joululahjalistasta. Sen toteutin Aliisalta saamani vanhaan kirjaston lainauskorttiin. Toisella puolen on aikuiset ja toisella lapset.

Vihkoon on tulossa lisäksi lista jouluelokuvista, jotka on katsottu, jouluruuat, joulutapahtumat. Ja toivottavasti myös kuvia. Ja koska paras ystäväni Sanna viettää meillä joulun, aion pyytää häntä kirjoittelemaan jouluterveiset vihkoon myös.

Inspiroivaa joulua ja haleja isosti kaikille, joita joulu ahdistaa.

-Mira