Avainsana: junk journal

Itse sidottu Art Junk Journal

Ennen joulua ihailin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä ryhmäläisten upeita joulubujoja ja muita jouluaiheisia journaleita ja plannereita. Vaikka en ole kovin jouluihminen, niin syttyi silti kipinä omasta joulukirjasesta. Lähinnä tahdoin sellaisen kuvakirja-tyylisen, jossa yhdistelisin ihania jouluisia kuvia ja jouluisia lehtileikkeitä. Ostin jouluisia papereita ja laitoin Facebookin roskalava-ryhmiin ilmoituksia, että otan vastaan jouluisia aikakausilehtiä. Sain kaikki materiaalit kasaan juuri ennen joulua. Olin suunnitellut käyttäväni tähän valmista vihkoa, joka minulla oli ylimääräisenä, mutta jokin siinä vaan tökki vastaan. Noh, joulu meni ja en ollut aloittanutkaan projektiani. Joulun myötä katosi myös inspiraatio jouluaiheiseen kuvakirjaan. Jäin hauduttelemaan asiaa.

Tammikuun lopussa sain idean! Meillä oli helmikuussa tulossa koulun lähijaksolla kirjonta ja kirjansidonta. Sain idean, että sidon itselleni kirjan, yhdistetyn Art ja Junk Journalin. Ja koska joulukirjan teko tuntui hassulta tähän aikaan vuodesta, niin päätin että tulen laittamaan kirjaan kaikki vuodenajat! Kirjanen on nyt sidottu ja odottelee enää vaan täytettä. (Siitä ehkä sitten joskus oma blogitekstinsä.) Mutta nyt kerron lyhyesti, ja hyvin suurpiirteisesti, miten A5-kokoinen kovakantinen Art Junk Journalini valmistui.

Ostin materiaalia kirjan kansia varten, koululta sain kansipahvit ja sisäsivut. Halusin yhdistää kirjontatyön kirjan kansiin.

Valitsin sisäsivuiksi paksumman paperin, joka oli A2-kokoa. Ihan ensiksi minun piti leikata paperit neljään osaan, että sain niistä A4-kokoisia. Ne piti taitella taittoluun avulla kaksin kerroin vihoiksi. 

Tein erillisen apupaperin (punainen), jolla merkitsin vihkoihin nidontareikien paikat ja painoin reiät piikillä. 

Nidoin (eli ompelin) vihot kiinni toisiinsa. Ensimmäistä vihkoa ommellessa pujotin nidontanauhat paikoilleen. Yhdessä kohdassa kiristin lankaa vähän liikaa ja paperiin tuli pieni repeämä, mutta se ei haittaa käytössä.

Seuraavaksi oli esilehtien tekeminen. Taitoin kaksi vihreää A4-kokoista paperia kahtia ja liimasin ne  vihkonipun molemmille puolille.

Sitten liimasin selkämyksen, nidontanauhat ja tukiharson. Välissä piti antaa liiman kuivua ja odotellessa suunnittelin kanteen kirjontakuviota.

Selkämyksen ylä- ja alareunaan liimasin violetit kapiteelinauhat.

Piirsin paperille mallikuvan kirjontatyöstä ja jäljensin sen mustalle kankaalle liitukynällä.

Kirjontatyön kuvion tein sashiko-kirjonnalla eli etupistoilla ja tekstin tikkipistoilla. Mustakangas on kirjottu kiinni vihreään kirjankansikankaaseen. Kansikankaan nurjalle puolelle silitin tukikankaan. 

Kansipahvit ja selkäpahvin leikkasin konepahvista ja liimasin ne kansikankaaseen. Lopuksi vihkonippu piti sovittaa kansien väliin tarkasti ja liimata esilehdet kansiin kiinni. Tässä vaiheessa minulla oli jo tosi kiire saada kirja valmiiksi ennen kuin koulupäivä päättyy, se oli nimittäin viimeinen koulupäivä! Kotona laitoin kirjan painon väliin odottamaan liiman kuivumista.

Tämmöinen minun Art Junk Journalista sitten tuli:

Kirjansidonta oli niin kivaa, että aion tehdä vielä monta kirjaa!
Helmikuun lopussa valmistuin käsityötaidon ohjaajaksi.

-Heli

Melkein itse tehty kalenteri

Eli siis kun aloittelija lähtee toteuttamaan diy-kalenteria vuodelle 2024.

Heippa hei! Täällä kirjoittelee kalenteriharrastuksen tänä vuonna aloittanut kahden lapsen äiti. Sain kalenterituunailuun innoituksen ystäväni julkaisusta ja olihan se menoa sitten aikalailla heti. Aikaisemmin olin mieltänyt kaikki tarrahommelit lähinnä lasten jutuiksi, piirtelynikin olivat mallia peruskoulussa joskus ennen 2000-lukua, ja hieman hämilläni olen tästä edelleenkin.

Tämän vuoden olen tuunaillut Burden Exclusive -taskukalenteria. Olen hieman nuuka ja tämä kyseinen kalenteri oli arvoltaan pari euroa Tokmannin alessa. Hämmästelin sosiaalisessa mediassa kuinka kauniita aukeamia ihmiset olivat kalentereihinsa loihtineet, ja aika pian huomasin että tuunailuun oli olemassa ihan settejä joissa oli toinen toistaan kauniimpia ja hienompia yhteensopivia tarroja.

Kuten aiemmin mainitsin, olen aika nuuka (ja köyhä) joten lähdin metsästämään niitä settejä (jotka siis tuunailukielellä ovat kittejä) Etsystä. Etsyn ihmeellinen maailma oli itselleni aikaisemmin tuttu sillä olen sieltä tilaillut kasvien siemeniä. (Voitte varmasti arvata kun sitä himo silmissä shoppailee kasveja ja sitten vasta käy lainsäädäntö selväksi, ettei tietyistä maista edes saisi tuoda siemeniä. Sitten odoteltiin kusi sukassa että päädynkö linnaan salakuljetuksesta… Kaikki päättyi hyvin, enkä joutunut tiilenpäitä lukemaan, huh.) Mutta Etsystä tilailu on siis itselleni tuttua ja sitä kautta löysinkin kivoja PDF-kittejä tuohon ”taviskalenteriini”. Ainoa ongelma että nuo kitit olivat väärän kokoisia, tietenkin, onneksi ATK -taitoni mahdollistivat sen että osasin skaalata ne tulostaessa sopivaan kokoon.

Kalenterimatkaa taapertaessani alkoi ohuesti harmittamaan ettei tuossa pikkuvihkossa oikein ollut tilaa tuunailuun ja valmiit tarrat eivät mahdu sivuille. Kuukausiaukeamat huutavat poissaolollaan. Mieleeni alkoi salakavalasti kehkeytymään kuva millaisen kalenterin haluan. Mutta koska olen tarkan markan muija, niin pitäähän tuo jo valmiiksi ostettu kalenteri käyttää loppuun (sitä paitsi olen jostain syystä hieman kiintynyt siihen). Joten päätin sitten että mietin kalenteria valmiiksi ensi vuodelle.

Mikään valmiskalenteri ei täyttänytkään toiveitani! Vaadinko kalenterilta siis liikoja ja mitä voin asialle tehdä? Halusin kalenterin kaikilla herkuilla, kuukausiaukeamat, viikkoaukeamat pystysarakkeilla ja ehdottomasti jollain ruudukolla koska kivan näköistä, kaikki päivät pitää olla samankokoisia koska elän myös ja etenkin viikonloppuisin, joka välissä pitää olla muistiinpanotilaa ja olettekos koskaan kuulleet trakkereista? Itse meinaa tutustuin niihin ja… niin, kalenterin pitää olla omaan mielialaani muokattavissa vaikka joka toinen päivä. Hetken aikaa ahdistuin mutta sitten se puolihimmeä lamppu syttyi pääni päälle. Voinhan mä itsekin tehdä tämän! Aloin ensin ruutuvihkoon kötöstämään jonkinlaista aihiota, mutta se ei ollut minun juttuni sitten mitenkään päin! En jaksaisi sitä tehdä loppuunkun en saa edes viivoittimella aikaiseksi suoraa viivaa ja se on hankala jälkikäteen muokata uuteen uskoon.

Hetken vedin happea. Muutamia kuukausia sitten sain uuden älynväläyksen, että ei tätä kokonaan tarvitse itse tehdä. Kävin läpi Canva -suunnitteluohjelman ja kaikenlaisia ilmaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei oikein iskenyt. Sitten menin Etsyyn ja sieltä silmieni eteen tippui aivan täydelliset pohjat hetken hakusanailun jälkeen. Kalenterin pohja oli näin valmis! Kuukausiaukeamat olisivat kaikki samanlaisia, ja niissä on tilaa jollekin todo-listalle myös. Viikkoaukeama kaikki toiveeni täyttävällä pohjalla. Mutta mitäs sitten? Millaisiin kansiin tämän laittaisin? Minkä kokoisen kalenterin haluaisin, millaiselle paperille? Ensin ajattelin että sivut saisivat olla A4-kokoa koska kyllähän tilaa tarvitaan. Hetken löin päätäni seinään tämän pakkomielteen kanssa kunnes tajusin ettei tuon kokoinen kalenteri mahtuisi käsilaukkuuni. Eli A5-kokoinen kalenteri olisi ehdoton; mahtuu kirjoittamaan ja mahtuu laukkuun.

Tein muutaman testitulostuksen ja totesin, ettei 80g tulostuspaperi ole hyvä. Muste meinaa tulee läpi. En tiedä toimisiko jollain useiden satasten tulostimella mutta itse ostin tulostimen jonka hinta taisi olla alle 50€. Jälleen ongelma, sillä paperi saisi olla huomattavasti paksumpaa ja meidän periferiasta ei varmasti löydy sellaista. Ja vaikka löytyisi niin ei varmasti ainakaan koossa A5. Seuraavaksi teinkin testitulostuksen jossa leikkasin itse paperin kahtia oikeaan kokoon. Toimii. Eihän niitä kovin paljon tarvitsekaan leikellä ja säästää ainakin tilauskulut jostain paperikaupasta.

Entäpä ne kannet sitten? Ajattelin aluksi, että hankin jonkinlaiset valmiit kannet tähän. Aika nopeasti tajusin, että tämän kokoisissa valmiissa kalenterikansissa täytyy olla kuudet reijät paperissa. Eihän minulla sellaista rei’itintä ole. Lisäksi lähdin intopiukeana etsimään kivoja kansia ja totesin että no way, en maksa kun käytetyistäkin pyydetään 40€. Tällä hetkellä siis tilanne on se, että olen päättänyt tehdä kannet itse. Olen muutamia junk journaleja tehnyt tässä viime aikoina ja tottakai osaan tämänkin tehdä itse! Se juttu, miten saan paperit siihen kiinni niin, että sinne voi kalenterisivuja lisätä ja poistaa jatkossakin, on vielä hieman hämärän peitossa. Jotain rengaskalenterihässäkkää on mielen perukoilla kehkeytynyt mutta tämä täytyy vielä käytännössä testata.


Jatkoa seuraa.
Kiitos ja anteeksi!
-Piia Aa.