Avainsana: kahvilla värjääminen

Kahvilla koristelu

Idea tähän postaukseen lähti, mistäpä muustakaan, kahvitahrasta kuitin kulmassa. Aloin pohtia, voisinko hyödyntää kahvia materiaalina koristelussa. Joskus muinoin olen värjännyt teepusseilla ja kahvilla paperia saadakseni sen näyttämään vanhemmalta. Näitä samankaltaisia oppeja ajattelin kokeilla tällä kertaa kahteen Leuchtturmin, eli tuttavallisemmin Letun muistikirjaan.

Ihan aluksi tein vähän valmisteluja eli etsin vähän jokaisen kotoa löytyvä välineitä joita voisin hyödyntää. Otin siis muutamia eripaksuisia ja hieman eri materiaalia olevia lankoja, pari kuppia kahvia, sakset pienen lusikan, suojapaperin irtoteen haudutusastian puolikkaan ja vähän vanulappuja. Sitten ei kun tuumasta toimeen.

Nappasin yhden irtosivun, jonka rutistin palloksi ja kastoin kahviin. Kuivuttuaan tuota paperia voi sitten käyttää leikeltyjen koristeiden tekoon tai pohjana sellaisenaan, jahka sen liimaa aukeamalle.

Seuraavaksi oli vuorossa lankojen leikkely sopivan mittaisiksi pätkiksi. Leikkelin muutamaa eri lankaa ja hiukan eri mittaisia pätkiä, jotka sitten kastettiin kahviin. Upotin osan langoista mustaan kahviin ja osan sellaiseen jossa on tilkka maitoa. Tarkoitus olisi saada aavistuksen verran sävyeroa aikaan tällä.

Kahvissa olleet langat aseteltiin sivulle haluttuun kuvioon ja perään ripottelin hiukan kosteita kahvinpuruja. Kastetut langat voi jättää likoamaan kahviin, itse vain käytin niitä kahvissa, sillä en halunnut kovinkaan voimakasta väriä aikaan. Myös asettelutavalla voi muuttaa paljonkin lopputulosta. Käytin vanulappuja poistaakseni ylimääräisen nesteen, jottei valmis tulos ole pelkkää kuprua.

Nappasin vielä viime hetkellä toisen muistikirjan, johon roiskuttelin irtoteen hauduttamiseen tarkoitetulla välineellä kahvipisaroita pitkin aukeamaa. Suuremmista pisaroista imaisin vanulapulla enimmät nesteet.

Annoin muistikirjojen kuivua muutaman tunnin leivinuunin kyljessä, koska sen hetkinen olinpaikka sen salli.

Lopputulos on sävymaailmaltaan aika lailla sellainen kuin toivoinkin. Jos jotain lähtisin muuttamaan olisi se muiden sivujen suojaaminen kosteudelta, jota en hoksannut tehdä. Oletko itse kokeillut kahvilla tai teellä tuunausta?

-Janita R.

Unelmakarttakirja

Kirjoitin aiemmin papereiden värjäämisestä teellä ja kahvilla. Moni jäi varmaan ihmettelemään, mitä niillä värjätyillä papereilla sitten voi tehdä. Paperit päätyivät sidottavaksi kirjaan, josta toteutin unelmakarttakirjan. Vinkkejä kirjansidontaan en valitettavasti voi antaa, sillä se on ammattisalaisuus, mutta käydään tässä postauksessa läpi mikä on unelmakarttakirja ja miten sitä kannattaa lähteä täyttämään.

Monelle unelmakartta voi olla jo tuttu käsite ja monet ovatkin niitä askarrelleet. Unelmakartan tekoa voi lähestyä varaamalla paljon aikakauslehtiä ja mainoksia, sakset ja liimaa. Luonto-, naistenlehdet ja harrastusaiheiset lehdet ovat tähän parhaita. Myös ilmaisjakelulehdet ovat täynnä kivoja kuvia. Kirpputorilta saa edullisesti aikakauslehtiä. 

Heti ensialkuun ajattelin, että minulla ei ole mitään haaveita, sillä olen jo toteuttanut kaikkein rakkaimmat haaveeni. Olin saanut jo lapsen ja olin nähnyt suosikkiartistini Christina Aguileran livenä. Muiden tarpeet huomioon ottavalle voi omien haaveiden ja toiveiden miettiminen olla vaikeaa. Helpointa on, kun ottaa aikakauslehden käteen ja alkaa selaamaan.

Kannattaa leikata talteen kaikki sellaiset kuvat ja tekstit mistä vaan tulee hyvälle mielelle. Sen ei tarvitse liittyä mihinkään tiettyyn unelmaan. Kaikki mikä on ilo silmälle kelpaa. Leikattuani kuvia aloin huomata niitä katselemalla, että minullahan onkin valtavasti unelmia. Ajattelin, että eihän tämä valtava määrä kauniita kuvia mahdu yhteen unelmakarttaan, joten päädyin tekemään unelmakarttakirjaa, johon mahtuisi useampi aukeama. 

Voin sanoa, että unelmakartan teko on erittäin terapeuttista, ja se auttaa tavoitteiden luomisessa. Sen avulla löytyy asioita, joista ei ehkä aiemmin tiennyt haaveilevansa tai jotka ovat pysyneet syvällä alitajunnassa. Lehtileikkeiden liimaaminen kirjaan konkretisoi hyvin unelmat ja antaa luvan unelmoida.

Huomasin, miten paljon olen tukahduttanut unelmiani, ja elämästä oli kadonnut toiveikkuus. Askarreltuani huomasin miten paljon minulla on vielä edessä päin asioita joita odottaa tapahtuvaksi ja toteutettavaksi. Vielä joku päivä haluan kokea kuumailmapallolennon. Toiveissa olisi mm. myös perheenlisäystä, metsäretkiä, mökkeilyä ja sup-lautailua. Ehkäpä joskus uskaltaudun yksin määmatkalle retriittiin. Voi olla, että lehtiä selatessa tulee eteen vielä uusia unelmia, joista minulla ei vielä ole harmainta tai minkään muunkaan väristä aavistusta. 

Jenessa