Avainsana: kalenteri

Perjantaipäiväkirja – Terhi

Kuvissa näkyvä Ajaston Wega Plus on saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Rakas päiväkirja,

olen yrittänyt ottaa kalenterin osaksi arjen hallintaa ja tehdä siitä rutiinin, että viikonloppuisin istuisin alas kirjoittamaan asioita muistiin. Tammikuun ensimmäisen viikon osalta tämä ei toteutunut. Vaikka viikonloppu oli pitkä loppiaisen vuoksi, meni se ohi hujauksessa. Perjantaina pidin huolta itsestäni, lauantaina laitoimme kotia ja sunnuntaina pesin pyykkiä monta tuntia. Sunnuntaina olin todella väsynyt ja niin väsynyt, etten saanut aikaan istua alas ja kirjoittaa kalenteriin asioita muistiin. Otin sen takaisin kuitenkin maanantaina, kun aamulla oli aikaa hengähtää ja istua alas.

Olen onnellinen, että olen saanut otettua aikaa kalenterille, lukemiselle ja itsestä huolehtimiselle. Olen myös aloittanut päiväkirjan, jota kirjoitan fiilispohjalta ja toisinaan se täyttyy pienistä kuvista kirjoitusten sijaan. Kalenterin on vallannut värikoodaus, tarrat ja pienet merkinnät esimerkiksi lukemisen kestosta, työvuoroista ja teoista, joilla pidin itsestäni huolta. Enemmän voisin kirjoitella omasta hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä asioista kuten lääkkeiden ottamisesta, unirytmistä, fiiliksistä ja vaikka hyvinvointihetkistä. Noh, pienin askelin eikä kerralla syvään päätyyn.

Kaikkinensa olen tyytyväinen tähän hetkeen ja alkaneeseen vuoteen. Olen varma, että tästä vuodesta tulee ihana kalenterivuosi!

Halauksin, Terhi

Helpot saippuakuplat vesiväreillä

Rrrrrrrakastan saippuakuplia, kukapa ei? Ne ovat kauniita ja niissä vaihtuvat sateenkaaren värit. Näin hauskan videon Instagramissa, jossa maalattiin vesiväreillä saippuakuplia ja halusin kokeilla onnistunko itsekin.

Tarvitset:
– vesiväripaperia (tulostuspaperi ei toimi, kokeilin)
– vesivärit
– siveltimen
– vettä
– jonkun mihin laitaa vesiväriä (vesiväripaketin kansi tai lautanen)
– snapsilasi tai munakuppi

Valitsin tavalliset markettivesivärit ja metallihohtoiset vesivärit Suomen Taidetarvikkeesta vuosien takaa (edelleen valikoimissa). Vesiväripaletin kanteen aloin kerätä erilaisia värejä mitkä haluan saippuakuplaan. Tämän jälkeen kannattaa vaihtaa puhdas vesi tai olla toinen lasi puhdasta vettä pöydällä. Puhdasta vettä tarvitaan levittämään väri saippuakuplaan.

Seuraavaksi tarvitaan snapsilasi tai munakuppi. Itseltäni löytyi snapsilasi. Dippasin lasin reunat vesiväriin ja painoin paperiin. Tässä täytyy olla nopea, ettei vesiväri ehdi kuivua paperiin ennen kuin puhtaalla vedellä kostutetulla siveltimellä levitetään vesiväri rinkulan sisäpuolelle. Kokeilin myös kostuttaa paperia ennen rinkulan painamista, mutta väri leviää helposti ja saippuakupla ei ole enää pyöreä. Paperina käytin Ecolinen vesiväripaperia (mikä soveltuu myös tulostamiseen). Tätä on ainakin ennen saanut Suomalaisen Kirjakaupan kivijalkamyymälästä.

Näistä tuli mielestäni aika hauskoja vaikka itse sanonkin. Varovasti näihin voi lisätä jälkeenpäin pensselillä hiukan väriä, mutta metallihohtoisen lisääminen ei itselläni onnistunut. Kuivuttuaan saippuakuplat voi leikata die cutseiksi ja käyttää kalenterissa, atc-korteissa tai art journalissa. Jos kalenterisi tai muistikirjasi kestää kuin vesiväripaperi, voit tietenkin tuunata suoraan siihen.

Kivaa keskiviikkoa – Tia