Avainsana: kalenterimafia

Kalenterimafian ystäväkirja – Carita

Tänään on minun vuoroni vastata meidän ylläpidon ystäväkirjaan, johon moni muu mafialainen onkin jo ehtinyt omat vastauksensa aiemmilla viikoilla heittää. Aloitetaan!

Nimi, ikä, paikkakunta
Carita, 32v., paikkana Espoo. Olen aina sielultani turkulainen, vaikka viimeiset 12 vuotta olenkin ehtinyt jo Espoossa asustella.

Mottoni
Tämä on aina tosi vaikea, koska jostain syystä tulee mieleen vaan kaikkia tosi negatiivisia sanontoja! Eli en nyt osaa vastata mitään, mutta lupaan jatkossa kirjoittaa kaikki sopivat lausahdukset ylös tulevaisuutta varten.

Ensimmäinen kalenterini
En muista, mikä on ollut aivan ensimmäinen kalenterini joskus alakoulussa, mutta kyllä niitä silloin jo oli paljon. Kalenterimania-taipaleeni lähti liikkeelle bullet journalilla ja muutaman kuukauden päästä sitä seurasi Happy Planner Mini.

Unelmieni kalenteri
Vuosia sitten olisin varmaan vastannut tähän jotain aivan muuta, mutta nyt totean, että mikä tahansa, mikä itsellä toimii. Wonderland 222 on ollut ihana kalenteri, kun se on niin käytännöllinen ja monipuolinen, mutta rakastin myös aiemmin kovasti TN:ää. Molemmissa on myös ollut tärkeänä puolena se, että omaa luovuuttaan pääsee toteuttamaan mielin määrin ja kalenterin sivut kestävät jos jonkinlaisia sotkuja. Eli sanoisin, että unelmieni kalenteri on kalenteri, jossa käytännöllisyys ja luovuus yhdistyvät sopivalla tavalla.

Kolme tarviketta, joita ilman en tule toimeen
Aika vaikea kysymys, koska tuntuu, että vakioarsenaalini on nykyään aika suppea ja en edes sen kummemmin pysähdy miettimään, mitä se pitää sisällään. Sanotaan siis, että hyvä kynä (lemppari tällä hetkellä Mujin 0.38-kokoinen musta kynä), vesivärit ja itse kalenteri.

Vaaka- vai pystypäivät
En ole koskaan ollut kauhean ehdoton kumpaankaan suuntaan. Aiemmin tosin käytin enemmän vaakapäiviä, nykyisessä kalenterissa taas on pystypäivät. Eli pysty varmaankin ainakin toistaiseksi!

Keräilen salaa
En ehkä juuri nyt mitään kauhean aktiivisesti. Vastaan silti, että Mambin tarrakirjat, koska niitä on kertynyt vuosien varrella aika lailla. Ja edelleen aina välillä ostan jonkun yksittäisen, jos sen teema sattuu miellyttämään.

Kauanko olet ollut Kalenterimaniassa?
Muistaakseni vuoden 2017 kesästä saakka.

Oletko ollut kalenterimanian miitissä tai haluanko joskus osallistua?
Olen ollut useassakin miitissä, sekä isommissa että pienemmissä. Nykyään tuntuu että arki on niin hektistä, ettei miitteilylle liiemmin jää aikaa. Olisi silti kiva taas jossain kohtaa osallistua.

Paras muistoni Kalenterimaniaan liittyen?
Muistoja on vaikka kuinka, joten hankala nimetä vain yhtä. Kaikkiin niihin liittyy kuitenkin ihanat ihmiset, joita olen saanut ryhmän myötä elämääni vaikka kuinka paljon.

Tunnustan tässä ja nyt, että olen aina halunnut
Kirjoittaa kirjan! Ja osata vaikka mitä, kuten piirtää.

Terveiset
Ihanaa syksyä kaikille! Te teette meidän upean yhteisön, jatkakaa samaan malliin!

Plan with Suvi – Note Mini

Postauksessa näkyviä leikekuvia, sivellinkyniä ja tarroja ostettu kaupallisessa yhteistyössä Klemmarikellarista

Lämpimästi tervetuloa tuunaamaan kanssani pikkiriikkiseen Note Miniin kaksi aukeamaa! Minulle on syntynyt kelpo rutiini aukeamien luomiseen ja esittelen sen nyt teille.

Kun pääsen niin sanotusti asian äärelle, otan föliin hyvää juomista tai pientä naposteltavaa, yleensä kahvia ja Digestive -keksin. Sen jälkeen esiin kaivetaan washiteipit ja mieluisa tarrakirja.

Kaivan esiin seuraavat tyhjät viikot, ja kumitan tarvittaessa rakkaan tyttäreni tekemät harakanvarpaat. Nyt on kerran käynyt niin, että kumitin myös kohtuutärkeän menon lisäämättä sitä enää takaisin, joten varmuuden vuoksi pidin lähellä ruutupaperia, johon kirjasin kaikki pois pyyhkimäni oikeat asiat siksi aikaa kun tuunasin aukeamia.

Tuunaukseni peruspilarina toimii kapeat washiteipit, joilla rajaan pystypäivät. Washiteipin väri puolestaan toimii perustana koko aukeaman värimaailmalle. Joskus käy kuitenkin niin, että tuunauksen edetessä nypin lopulta jotkut teipit kokonaan pois, mutta näille aukeamille kaikki alkuperäiset teipit jäivät.

Washiteippien jälkeen kiinnitän aukeamalle valitut tarrat tai leikekuvat, tässä ensimmäisessä aukemassa käytin Craft O’Clockin itseleikattuja kurpitsakuvia ja tyttöä sateenvarjon kanssa. Yleensä käytän liimakynää, mutta nyt käden ulottuvilla oli nopeammin teippirolleri.

Ikään kuin boksitarrojen tilalla käytän usein Zig Clean Color Real Brush-sivellinkyniä. Maalaan siis kynällä ”lootan”, johon sitten kirjaan esimerkiksi tyttäreni hoitoajat tai muut menot.

Kerrankin todella innostuin tuunaamisesta ja siksi tähän postaukseen syntyi kaksi aukeamaa. Jälkimmäiselle osui täysikuu nimeltä Maissikuu, joten lähdin kuutarralla hakemaan fiilistä aukeamaan. Peitin kokonaan yläreunan alkuperäiset merkinnät washiteipillä, ja tein ne sitten uudelleen pikkuisten viiritarrojen ja Sharpien permanenttitussin avulla. Ja joo, kuultavathan nuo alkuperäiset tekstit läpi, mutta en jaksa siitä niin kovasti välittää.

Sama sivellintussitemppu tapahtui tällekin aukeamalle, ja kuutarran kaveriksi valikoitui ”me time”-tarra. Itsestä huolehtiminen on läpi lasteni vauvavuosien ollut tärkeä teema, jota yritän ylläpitää eri tavoin; tuunaushetket, rauhalliset suihkut, yksin kaupassa käynti, kavereiden näkeminen, psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamiset jne.

Ja tässäpä olisi kaksi tällä kertaa valmistunutta aukeamaa! Kalenterimanian YouTuben puolelta löytyy useampi tekemäni Note Mini -tuunausvideo, ja yritän nyt kerätä rohkeutta tehdä voiceoverin seuraavalle tuunausvideolle. Katsotaan kuinka käy!

Tuunailuterkuin, Suvi