Kukkuu täältä arjen pyörteistä! Miten taas voi olla maanantai? Onneksi tällä kertaa vapaa sellainen, kiitos pääsiäisen ja pitkän viikonlopun. Alkuvuosi on hujahtanut melkein ohi ja sitä kuin jää ihmettelemään, että mihin nämä kuukaudet ovat kadonneet? Siihen, että matkaa bussilla töihin ja illalla kotiin. Tämä kiire painaa töissä ja kotona, mutta silti on tähän asti selvitty. Mutta kevät tulee ja kohta saa alkaa laskea aamuja kesälomaan!
Kiire on vaikuttanut luonnollisesti myös kalenterin ajantasalla pitämiseen. Päivittäiset nopeat merkinnät ovat loistaneet poissaolollaan ja tilalle ovat saapuneet muistilaput aiheesta kuin aiheesta. Viikonloppuisin, kun on aikaa levätä ja kerätä voimia, löydän itseni kirjaamasta viikkoa jälkikäteen ylös. Onneksi olen oppinut olemaan armollinen itselleni sen suhteen, että kalenteria voi täyttää myös jälkikäteen. Tätä tasapainottaa se, että päivä- ja viikkopohjat syntyvät yleensä viikonloppuisin.
Kaiken kiireen takana on oman tasapainon puuttuminen. Olen hukannut sen kyvyn, jolla saan kaiken pysymään tasapainossa ja narut sopivasti käsissä. Tilalle on tosin saapunut arki-iltaiset iltalenkin ystävän kanssa, joten osittain olen hyvinkin tyytyväinen. Vielä, kun saisin kalenterin pysymään ajantasaisesti menossa mukana!
eletään jo maaliskuuta, mikä on minulle aina tarkoittanut sitä, että kevät on vihdoin koittanut. Valon määrä lisääntyy, luonto alkaa herätä eloon ja joka puolella alkaa vähitellen olla lupauksia lähestyvästä kesästä. Sitä tuntee itsekin heräävänsä eloon aivan eri tavalla.
Kevät tarkoittaa minun töideni osalta toisaalta usein myös lisääntyvää kiirettä. Mitä pidemmälle kevättä mennään, sitä enemmän lähestyvä kesälomakausi painaa päälle ja projekti yksi toisensa jälkeen täytyisi saada valmiiksi. Henkilökohtaisessa elämässä kevät on kuin piristysruiske talven aikana tahmealta tuntuville harrastuksille, ja huomaan jälleen olevani siinä tilanteessa, että intoa ja paloa kaikkeen on paljon enemmän kuin olisi aikaa. On siis aika selvää, että tasapainoilu työn ja arjen välillä ei aina ole kovin helppoa ja jos ei pidä varaansa, päätyy polttamaan kynttilää molemmista päistä.
Viime vuosina olen päätynyt kovin helposti toistamaan samaa kaavaa. Töissä haalin itselleni paljon tekemistä ja otan mielelläni vastuuta. Haluan olla kaikessa mukana enkä osaa sanoa ei silloinkaan, kun en haluaisikaan johonkin juttuun mukaan. Olen tehokas ja tunnollinen työntekijä, joten tottakai myös teen kaiken, minkä olen luvannut. Samaan aikaan vapaa-aika kuluu harrastamalla erilaisia liikuntalajeja salilla käymisestä ilma-akrobatiaan ja tanssiin, koiran kanssa lenkkeilemällä, lukemalla ja askartelemalla. Ja aivan kuten töissä, myös vapaa-ajalla olen tehokas ja tunnollinen (suorittamaan omaa elämääni), ja näin ollen olen pyrkinyt mahduttamaan kaiken viikkoihini tavalla tai toisella. Usein siten, että olen nipistänyt jostain muusta osaa päivää, eli vaihtoehtojen ollessa vähäiset, yöunista. Tästä lienee aika helppo päätellä mihin tämä kierre johtaa ja lopulta päättyy.
Pari kolme vuotta sitten tapahtuneen loppuunpalamisen ja siitä seuranneen sairasloman myötä heräsin vähitellen siihen todellisuuteen, etteivät asiat voi jatkua enää samalla kaavalla. Hiljalleen sekä itsekseni että terapiassa (joka on sittemmin jo päättynyt) olen tehnyt sekä pieniä että suuria muutoksia ja opetellut erilaista suhtautumista arkeen. Olen nyt reilu vuoden ollut uudessa työpaikassa, mikä oli ehdottomasti paras tekemistäni päätöksistä vähään aikaan. Kiireisistä kausista huolimatta teen työkseni asioita, jotka ovat minulle mieleisiä ja olen myös oppinut ottamaan paremmin vastuuta omasta työkuormastani sekä liputtamaan ajoissa muillekin, jos se meinaa kasvaa liian suureksi.
Innostumiseen taipuva luonteeni ei toki ole muuttunut mihinkään, joten minulla on edelleen aika ajoin haasteitaa vapaa-aikani suunnittelussa sekä tekemisen ja levon välisen tasapainon löytämisessä. Niinpä voinkin todeta ihan suoraan, että edelleen harrastan paljon kaikenlaista ja koen, että harrastukset ovat tärkeä osa minua. Olen kuitenkin vähitellen opetellut luopumaan joistain asioista, pitämään taukoja ja jättämään tilaa palautumiselle. Niinpä minulla on tällä hetkellä viikossa myös sellaisia päiviä, kun en mene mihinkään enkä etukäteen suunnittele mihin käytän tunnit työpäivän jälkeen. Joskus se tarkoittaa ex tempore -salireissua, joskus taas kirjan kanssa viltin alle käpertymistä, joskus ei mitään lähellekään noin kehittävää. Pääasia on, että annan välillä aivoilleni tilaa lopettaa suorittamisen ja pysähdyn kuuntelemaan, mitä mieleni ja kehoni oikein tahtovat.
Kun on paljon kaikenlaista pöydällä, arjenhallinta ei tosiaankaan ole aina helppoa. Kalenteri on aina ollut minulle ensisijaisesti ajanhallintaväline ja on sitä edelleen, vaikka sen koristelu onkin yksi rakkaimpia harrastuksiani. Koen, että tällä hetkellä tarvitsen kalenteria kenties enemmän kuin vuosiin. En sen takia, että menot olisivat maagisesti lisääntyneet, vaan sen takia, että pystyn oikeasti suunnittelemaan elämääni siten, että se tukee omaa hyvinvointiani ja en taas päädy polttamaan itseäni loppuun. Hyödynnän myös paljon erilaisia trackereita (joista kenties lisää myöhemmin), jotta pitäisin huolta niistä asioista, joilla on päivittäisen jaksamisen kannalta merkitystä, kuten ne aiemmin mainitut yöunet.
Kevät, kuten jokainen vuodenaika omalla tavallaan, tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Muistetaan ottaa ne innolla vastaan, mutta pidetään samalla itsestämme huolta.
