Avainsana: kmterapiatuokio

Lempiasioitani juuri nyt

Designote saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta. Muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä CupOfTherapylta.

Heippa! Näin keväisen maanantain kunniaksi päätin kirjoittaa asioista, jotka ovat suosikkejani kalenterituunauksessa juuri nyt. Olen kantapään kautta oppinut ja huomannut, että hyvään ja kivaan keskittyminen kantaa paljon enemmän hedelmää. Here we go!

Kalenterini on ehdottomasti Ajaston Designote. Olen kotiutunut tämän pikkuruisen jättiläisen kansien väliin hyvin vahvasti. Samalla olen löytänyt itselleni toimivan tuunausrutiinin. Istun lähes päivittäin alas vähintäänkin pläräämään menneitä ja tulevia viikkoja. Kuvitelkaa, kohta ollaan puolivälissä vuotta, enkä ole vaihtanut kalenteria kesken kaiken!

Suosikkikyniini kuuluvat Pengemsin kuulakärkikynät. Pidän ensinnäkin niiden ulkonäöstä, sekä kirjoitustuntumasta. Yllättäen värivalikoimaa löytyy, joten voin vaihtaa mukana kulkevaa kynää melkein aina, kun haluan.

Parhaita tarroja tähän maailman aikaan ovat kaikki mahdolliset pienet ikonit ja hahmot, kuten vaikka Sannin Helmen Paperipuodin Mimmit. Nyt on tullut käyttöä jopa pyykkimimmeille. Olen myös teettänyt koiristani pienet tarrat, jotta voin merkata metsäretkemme mitä persoonallisimmalla tavalla.

Suosikki washiteippini, niin hupaisaa kuin se onkin, on Tigerista. Parilla eurolla ostetun setin mukana putkahtanut kapea keltainen washiteippi. Hupaisaa siksi, että omistan myös huomattavan määrän kalliimpia designer-teippejä.

Ilman Kalenterimanian ryhmän tuomaa yhteisöllisyyttä, olisi tämä poikkeuksellinen aika todella paljon tylsempää ja yksinäisempää. Ryhmän off topic -ketjussa saa juttuseuraa miltei mihin kellonaikaan tahansa, eikä ketään jätetä huomiotta. Muistan edelleen kuinka paljon ja ihania tsemppejä sain, kun kerroin hammaslääkäripelostani. Ja kuinka ylpeä olin, kun pääsin kertomaan, että minä selvisin siitä.

Onnistumispäiväkirja ja #kmterapiatuokio. Joka sunnuntainen tuokio on vakiinnuttanut paikkansa elämässäni ja odotan aina innolla loppuviikosta tulevaa tuokiota. Olen saanut hyvää palautetta ja tulen avaamaan terapiatuokio -juttua täällä blogissakin myöhemmin. Siihen asti hashtagilla #kmterapiatuokio, löytyy kaikki aiemmat livet, ihan alusta saakka.

Terkuin, Suvi

ps. Joo, mun lempiväri on keltainen.

Esittelyssä – CupOfTherapy-kalenteri

Kaupallinen yhteistyö CupOfTherapyn kanssa

Helmikuun puolivälissä ajelin Turkuun tapaamaan erästä naista, joka odotti minua toimistollaan bagelien kanssa. Tämä upea nainen on nimeltään Elina Rehmonen, yksi kolmesta CupOfTherapy-konseptin luojista. Tämän konseptin slogan kuuluu englanniksi ”Mental health made visible”. CupOfTherapy -tuotteiden ja palveluiden on siis tarkoitus tehdä mielenterveydestä näkyvää sekä rikkoa tabuja mielenterveyteen liittyen. Tuotteiden kasvava sarja kattaa muistikirjat, kalenterit, kirjoja, kuvakortit sekä erilaisia asusteita. Kaikkien tuotteiden myynnistä ohjataan osa mielenterveystyön tukemiseen. Tässä postauksessa esittelen teille käyttööni saamani A5 -kokoisen kalenterin ja tästä linkistä pääset katsomaan tuotteiden esittelyliven ryhmässä.

Kalenteri on kooltaan A5, ja sen norsunluunväriset sivut ovat vahvuudeltaan 100gsm. Verkkokaupassa on saatavilla tämän valkoisen version lisäksi myös mustakantinen kalenteri, jossa on eri kuva-aihe.

Kalenteri pitää sisällään vuosinäkymät 2020-2021, vuoden 2020 kansainväliset vapaa-/pyhäpäivät, suuntanumerot, muuntokerrointaulukon ja maailman kellonaikataulukon. Current planner-osiossa on vuosi kahdella aukeamalla, ja sitä jatkaa Forward planner, jossa on vuosi 2021 kahdella aukeamalla. Niiden jälkeen tulevat kuukausinäkymät, kaksi kuukautta aukeamalla, vuodelle 2020. Kalenteri on alkanut tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Itse kalenteriosuus kattaa vuoden 2019 joulukuun viimeiset päivät aina vuoden 2021 tammikuun ensimmäisiin päiviin. Aukeaman vasemmalla sivulla on vaakasuuntaan jokainen viikonpäivä samankokoisissa laatikoissaan. Oikeanpuoleisella sivulla on runsaasti muistiinpanotilaa, valmis to do -lista, viikon tavoitteet-otsake sekä muistutukset-otsake.

Kalenterin lopussa on kaksi aukeamaa muistiinpanotilaa, kaksi aukeamaa yhteystietosivuja sekä takakannessa tasku, johon mahtuu kätevästi vaikkapa tarroja.

Löysin nopeasti kotoisan tyylin tuunailla kalenteria ja se onkin säännöllisesti esillä jutuissani ryhmässä ja arkielämässäni. Hashtagilla/hakusanalla #kmterapiatuokio löydät ryhmästä joka sunnuntai ilmestyvän tuokion, jossa tehdään yhdessä onnistumispäiväkirjaa CupOfTherapy -muistikirjaan.

Iloista perjantaita jokaiselle <3

Suvi