Avainsana: Kompis Planner

Mahdollisuuksien 2023

Postauksessa näkyvät Ajaston kalenterit Unika ja Wega Plus saatu yhteistyössä Ajaston kanssa. Postauksessa näkyvä Kompis on saatu yhteistyössä Mint Designin kanssa.

Ihanaa alkanutta vuotta! Vuoden vaihtuminen tarkoittaa uutta kalenteria ja uusia tavoitteita, mutta pelkällä uudella en tällä kertaa astele tallustamaan vuotta 2023. On muutamia asioita ja ajatuksia, jotka aion ottaa mukaan vuodesta 2022. Vuoden tavoitteena on kokonaisuudessaan voida hyvin ja hallita omaa arkea.

Ajatus siitä, että pyrin edelleen käyttämään jo olemassa olevia tarvikkeita, kannatteli hyvin vuoden 2022. Kaksi ylimääräistä kalenteritarvikeostosta tein vuoden aikana ja aion jatkaa samalla teemalla myös tämän vuoden. Materiaalia kalenterin koristeluun on edelleen hurjasti ja pyrinkin käyttämään näitä varastoja tyhjäksi.

Kalenterit ja muistikirjat, joiden kanssa tämän vuoden matkaan, ovat Ajaston Unika lukuvuosikalenteri, Ajaston Wega Plus vuosikalenteri, Not White Nuuna muistikirja sekä työkalenteri ja -muistikirja. Omia tavoitteita ja niiden toteutumista seuraan Kompis Plannerin avulla. On sanottava, että vuoden kalenterikattaus on hyvä ja toimiva, ainakin siltä tuntuu juuri nyt. Aionkin raivata itselleni tilaa viikonlopuilta, jotta saan pidettyä kalenterit ajan tasalla sekä seurata tavoitteiden toteutumista.

Juuri nyt vuosi 2023 tuntuu mahdollisuudelta toteuttaa itseään sekä hallita arkeaan. En malta odottaa, mitä tämä vuosi tuokaan tullessaan!

Halauksin, Terhi

Esittelyssä – Kompis (kierresidottu)

Kaupallinen yhteistyö Mint Design

Tervehdys kaikille! Saatatte muistaa, kun loppukesästä avasin ryhmässä paketin, josta löytyi Kompis Planner. Nyt pääsette kurkkimaan, miten matkani Kompiksen kanssa on sujunut.

Sain siis käyttööni kierresidotun Kompis Plannerin. Kompis on mahtava matkakaveri ajan organisointiin ja elämänhallintaa seuraamaan puoleksi vuodeksi. Mainittakoon vielä, että kalenteri on englanninkielinen ja poikkeaa perinteisestä kalenterista merkittävästi. Kalenterista löytyy työkaluja ja apukeinoja päivittäisten tavoitteiden seuraamiseen sekä niiden pohtimiseen kuukausitasolla. Life Cycle -sivu auttaa arvioimaan elämää eri osa-alueilla ja asettamaan tavoitteet, joita tavoitella. Alkusivuilla on myös osio Get It Out There, jolle voi päästää kaikki mielessä painavat asiat ulos. S.M.A.R.T. goals -sivulta löytyvät ohjeet S.M.A.R.T. -tavoitteiden luomiseen ja Habit Tracker -sivulle voit merkitä seurattavia asioita.

Kalenterin sivut ovat 120gm paperia ja kannet 300gm paperia. Sivuista ei juuri kuulla läpi ja kynä liukuu sivuilla sulavasti. Kompis on parikierresidottu ja kokoa A5, mutta saatavilla on myös kirjasidottu versio tästä.

Päivittäisillä sivuilla voit suunnitella päiväsi, asettaa päivän tavoitteet ja seurata niiden toteutumista. Päivittäisten sivujen jälkeen tulee viikon yhteenveto, jolla voi seurata tavoitteiden toteutumista laajemmin. Kuukausittaisilla yhteenvetosivuilla voit seurata kuukauden etenemistä sekä asettaa seuraavan kuukauden tavoitteet.

Matkani Kompiksen kanssa alkoi syyskuussa. Seurasin kalenterin avulla muutamia asioita kuten omaa aikaa, nukkumista, liikkumista ja ateriointia. Tavoitteeni olivat päivittäisellä tasolla yksinkertaisia ja saavutettavia. Kuten arvata saattaa, ensimmäinen kuukausi sujui Kompiksen kanssa hyvin. Sitten tulivat arjen haasteet alkaen sairastumisesta ja jatkuen muuttokiireisiin sekä arjen moniin pieniin hankaluuksiin. Kompis ei kuitenkaan ole unohtunut ja olen pyrkinyt luomaan uusia tavoitteita, joiden avulla saisimme matkaame uutta potkua vuoden 2023 alusta alkaen. Tavoitteeni onkin seurata omia unelmia hauskalla tavalla Kompiksen kanssa, ilman suurempaa stressiä.

Halauksin, Terhi