Avainsana: kotimaan matkailu

Travel book ihan omanlaisella tatsilla

Lähdimme viime kesänä perheemme kanssa roadtripille, matkaan mukaan lähti teini ja esiteini, koira, isäntä ja emäntä. Tämä oli ensimmäinen retkemme Suomen kamaralla tällä kokoonpanolla. Asuntoauto pakattiin ääriä myöten täyteen, perhe koirineen sisään ja menoksi. Matkasuunnitelma oli tehty valmiiksi, mutta ajatuksella, että se saattaa elää matkan varrella ja niinhän se elikin, vahvasti. Jo ennen matkasuunnitelmaa, päässäni kyti idea rakentaa jonkinlainen muisto retkestämme, mihin voin palata vuosien saatossa. Tästä lähti visio muhimaan.

Minulle oli kerääntynyt ylimääräisiä Happy Plannerin kiekkoja. Koska minulla on oma rei’itin valmiina, sain idean hyödyntää näitä jemmassa olleita kiekkoja. Opiskeluaikoina tuli tehtyä paljonkin esimerkiksi erilaisia kirjoja sidottuna sekä erilaisia portfolioita eri muotoihin. Nämä olivat vaikuttavana tekijänä myös taustalla, vaikka aikaa oli kulunutkin omista opinnoista yli pari vuosikymmentä.

Sain idean myös postikorttien lähettämisestä. Postitin joka paikasta kortin läheiselleni: hän pystyi seuraamaan kulkuamme postikorttien muodossa. Samalla kyti ajatus, että ostaisin aina samalaisen kortin omaan kirjaseeni muistoksi paikoista missä kävimme. Tämä muodostuikin matkan varrella haastavaksi. Yllätyin, kuinka vähän paikkakunnilla oli postikortteja, missä oli paikkakunnalta kuva. Välillä metsästimme niitä pitkällekin kaupunkien keskustoihin ja kyselimme ohikulkijoilta, mistä niitä löytyy, kun ei itse löydetty. Kaikki saatiin kuin saatiinkin kasaan, hieman luovuutta käyttäen välillä.

Päätin myös jo suunnitteluvaiheessa, että kirjanen tulee sisältämään valokuvia, joita sujauttelen väliin. Sitten piti vielä miettiä kirjoitusosuus. Koska pitkiä tekstejä ei tienpäällä voi kirjoitella, päädyin lyhyisiin korttimaisiin teksteihin tussilla toteutettuna. Valmiiksi löytyi pääsiäiskorttivärit vihreä, oranssi ja keltainen, oikein oiva värikimara kesää ajatellen. Siitä se meidän matkakirjamme sitten muodostui, kun kuvat saapuivat. Kylläpä jäi kiva muisto ja loppujen lopuksi oli juuri omanlainen toteutus, omannäköinen tekele. Jää lapsillekin sitten muisto mitä katsella, kun ovat isompia.

Retkiterveisin, vieraskynä.

Reissu-TN

Olen aina keräillyt reissuilta kaikenlaisia muistoja, kuten pääsylippuja, kuitteja, mainoslehtiä, jne. Laitoin ne aina ennen bullet journalin sivuille, joten niitä oli siellä täällä. Viime kesänä päätin, että tästä lähtien laitan kaikki samoihin kansiin. Seuraavaksi piti miettiä minkälaiseen muistikirjaan tai vihkoon alkaisin matkamuistoja kerätä. Kokoonnuimme sitten tuunailevien ystävieni kanssa ja samalla tapaamisella ystäväni avustuksella tein itse traveler’s notebookin kannet. Keksinkin heti, että teen siihen reissuvihon.

Kannet ovat hieman A4-kokoa isommat, ja sisälle mahtuu A4-kokoisia vihkoja ainakin 4 kpl. Olen ostanut kaupasta ihan tavallisia ruutuvihkoja, jotka olen päällystänyt tapetinpaloilla. Olen tehnyt vihkoon sisälle tarvittaessa taskuja, jonne olen laittanut matkamuistoja. Hauskana esimerkkinä tästä on, kun viime kesälomalla menimme Kuusamoon ja matkalla kävimme Suomussalmella katsomassa Hiljainen kansa -teosta. Joimme kahviossa kahvit ja mieheni sanoi, että ota nämä sekoittimet mukaan, laitat sinne reissuvihkoon ne. Ja siellä ne ovat tallessa vihon taskussa.

Kirjoitan kaikista reissuista aina jotain. Jos olemme vuokramökillä, kirjoitan jotain mökistä. Leirintäalueilta kirjoitan mielipiteeni kyseisestä alueesta ja laitan sen hetkisen hinnan ylös. Kirjoitan lisäksi aina mitä olemme tehneet, jos käymme esim. lenkillä, kansallispuistossa, uimassa, museossa, syömässä, jne.

Jatkossa ajattelin myös kirjoittaa vähän siitä, minkälainen sää on ollut. Uskoisin, että näitä on mukava jälkeenpäin lueskella. Tämän kesän reissuja odotellessa…

Armi