Avainsana: kuukausihaaste

Haasteet testissä – Piia

Jälleen on tullut uuden ylläpidon haastepostaus-sarjan aika. Tämänkertainen tehtävänanto oli tehdä jo aikaisemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä olleesta haasteesta postaus. Valitsin itselleni teemaksi ruuan.

Idean sain ryhmän tammikuun Doodle-haasteesta, jossa ideana oli piirtää 14 päivän ajan eri ruoka-aihe annetun listan mukaan. Päätin kuitenkin toteuttaa haasteen hieman toisella lailla ja piirtämisen sijaan suunnittelin alunperin tekeväni aukeaman tarroilla koristemalla. Ihan viime hetkellä päädyin kuitenkin toteuttamaan haasteen ”leikkaa & liimaa” -tyylillä. Etsin ja valitsin ruokakuvat kotiin jaetuista mainosposteista, leikkasin ne sopivan kokoisiksi ja liimasin bujon aukeamalle.

Liimasin ruokakuvat aukeamalle listan mukaisessa järjestyksessä yhden kuvan päivässä. Kieltämättä lopussa oli hieman haasteellisempaa saada mahdutettua viimeisiä kuvia minnekään, koska tila alkoi loppua. En siis itsekään etukäteen tiennyt millaiseksi aukeama muodostuu.

Tuollainen aukeamasta lopulta tuli ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kuvassa näkyvän jäätelötarran olen ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta. Se tuoksuu ihanasti lempituoksultani, vaniljalta ja halusin tarran ehdottomasti yhdeksi kuvaksi, jotta saisin myös ruokateemaan sopivan tuoksun mukaan aukeamaan.

Pistesivuisen muistikirjan olen saanut yhteistyössä Lahden Työn Paikalta ja tykkään siitä ihan valtavasti. Sen sivut sopivat loistavasti Art Journal -tyyliseen koristeluun. Lisää kuvia Art Journal -haasteista löydät Kalenterimanian ryhmästä.

Kuvat liimasin Zigin liimakynällä, sillä kokemukseni mukaan se ei rypistä paperia normaalin puikkoliiman tapaan. Liimakynän olen ostanut Heidin Korttipajasta. Jostain syystä alkuun kovin skeptinen liimakynän toimivuudesta, mutta nykyään käytän sitä aina, kun minun tarvitsee liimata jotain.

Minun Varjojen Kirjani

Niin mikä Varjojen Kirja? Se kuulostaa mystiseltä ja herättää uteliaimpien mielenkiinnon samantien ja saa avaamaan uuden selaimen tietokoneelle. ”Varjojen kirja”, kirjautuu Googleen ja silti, useamman minuutin selailun jälkeen tuntuu, että vastaus jää vähän avoimeksi. Miksi kukaan kirjoittaisi Varjojen Kirjaa…? Mitä sillä tekee? Kaikkihan löytyy netistä.No allekirjoittaneelle ainakin helpoin tapa oppia ja sisäistää, on ihan konkreettinen kynä-paperi-ja-kirjoittaminen, senhän takia käytän kalenteriakin. Sama pätee Varjojen Kirjaan. Niin paljon asioita, joita haluaa pitää muistissa ja oppia, joten ne on parasta kirjata ihan käsipelillä ylös yksiin kansiin. Itse kirjoittamalla sinne kansiin saa myös juurikin ne tiedot, jotka kokee itselle tärkeäksi ja hyödyllisiksi.

No mikä ihme se mystisen kuuloinen Varjojen Kirja sitten on? Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on noidan ja wiccan(tai muun uuspakanan) itse kokoama käsikirja, joka koostuu nimenomaan niistä aihealueista, jotka kiinnostavat kirjan kokoajaa. Valmiitakin toki on olemassa, mutta jos harjoittajaa ei itseään kiehdo esimerkiksi astrologia, miksi pitää itselle tärkeässä kirjassa useita sivuja aiheesta, joka ei itseään kosketa? Pointtina on siis säilöä itselle tärkeitä asioita ylös ja pitää myös tilaa omille harjoituksille, esimerkiksi tarot -korttien jaoille ja tuloksille, unipäiväkirjalle, loitsukirjaosio. Mahdollisuudet ovat oikeastaan rajattomat, kuten kalenteritouhussa yleensäkin.

Jos totta puhutaan, en itse lähtisi yhdistämään Varjojen Kirjaa kalenteriin, koska koen sen melko irrelevantiksi kantaa ”tietokirjaa” kaiken muun kalenterisisällön kanssa mukana. Enkä oikeastaan miltei koskaan tarvitsekaan Varjojen Kirjaa kaupungilla käydessä, toisin kuin kalenteria.En koe tärkeäksi yhdistää Varjojen Kirjan sisältämää ”toista puolta elämästäni” tähän tavalliseen puoleen, johon kirjataan lasten kerhopäivät, laskujen takarajat ja haiviikkojen alku- ja loppumispäivät. Tietysti bujohommissa ja TNhommissa olisi helppo yhdistää osia Varjojen Kirjasta kalenterin lomaan ja pitää esimerkiksi kuukalenteria ja unipäiväkirjaa. Miten sitten Varjojen Kirja liittyy kalentereihin mitenkään? Oikeastaan, jos rehellisiä ollaan, niin ei kaiketi mitenkään kuukalenteria ja seurantoja lukuunottamatta. Varjojen Kirjaahan voi koristella ihan yhtälailla, kuten mitä tahansa muitakin muistiinpanoja.

Mä olenkin itseasiassa aikoinaan kalenteriryhmistä napannut idean jakaa Varjojen Kirjan divider-välilehdillä, joista tulee kätevästi ilmi, mitä minkäkin lehden alla on. Muutamaan kohtaan rohkaistuin käyttämään jopa washiteippiä ja yliviivaustusseja, mutta pääasiassa Varjojen Kirjani koostuu tylsästi kuitukärki- /kuulakärkikynästä ja järkyttävästä määrästä tekstiä, jota ei ole kirjoitettu ketään muuta kuin itseäni varten. Kukaan ei tietenkään kiellä kirjoittamasta tyyriimmillä sivellintusseilla ja koristelemasta aukeamia kauniiksi tarrojen, diecutsien ja leimojen avulla. Varjojen Kirjan on tarkoitus olla toimiva sen omistajalle itselleen.

Mitä mun Varjojen Kirjasta sitten löytyykään? Ihan yleistä tietoa wiccalaisuudesta ja noituudesta, sekä pienimuotoinen selitys, kuinka löysin oman polkuni. Pieni kertaus sapateista ja siitä, kuinka niitä juhlia ja millä eri tavoilla niitä voi heijastaa esimerkiksi alttarikoristeluissa. Pieni tietoisku kuusta ja sen vaiheista. Tietoa kynttilöiden vastavuuksista, tietoa suitsuttamisesta, kristalleista, sigileistä, laaja kattaus tarotpöydistä ja kysymyksistä, mitä niiltä kannattaa kysyä. Yrtit ja kasvit oon siirtänyt kokonaan omiin kansiinsa, sillä Tigerista ostettu ring binder ei vain jaksa mahduttaa kaikkea sisäänsä.

Teksti ja kuvat: Charlotta Lehtinen

Huom! Lokakuun kuukausihaaste oli noituus ja magia, lisätiedot löydät täältä. Kurkkaa myös Mirpun Witches Wheel-postaus täältä.