Avainsana: kuukausihaaste

Haasteet testissä – Carita

Oli minun vuoroni tarttua tämänhetkiseen ylläpidon haastepostaukseen eli valita jokin ryhmän menneiden haasteiden aiheista uudelleen toteutettavaksi. Valitsin aiheekseni nostalgian, joka on ollut kuukausihaasteen teemana muutamia kuukausia sitten. Valitsin aiheen, koska koin sen samaan aikaan inspiroivaksi ja riittävän haastavaksi.

Päädyin toteuttamaan haasteen Happy Planner Classiciin, koska olen viime aikoina koristellut sitä lähinnä Mambin (Me and My Big Ideas) omilla tarroilla ja halusin tehdä siihen vaihteeksi jotain ihan erilaista. Aloitin käymällä askarteluvarastojani läpi ja kokoamalla niistä mielestäni aiheeseen sopivia juttuja.

Suorastaan riemastuin löytäessäni erään vanhan, joskus jostain kirjastosta nappaamani kirjan. Olin nimittäin ottanut sen talteen nimenomaan askartelua varten, mutta sen olemassaolo oli päässyt jo täysin unohtumaan. Kirjan lisäksi riemastuin hieman lisää, kun löysin kätköistäni myös vanhoja kiiltokuvia. Ne, jos jotkut tuovat itselleni nostalgisen fiiliksen, koska lapsena niitä oli tapana keräillä enemmänkin.

Aloitin viikkoaukeaman koristelun kahdella Vihkokaupasta tilaamallani Paper Gardenin washilla. Ne ovat molemmat kauniita ja vintagehenkisiä, joten sopivat mielestäni hyvin nostalgiateemaan. Käytin washeja samaan tapaan kuin käytän monesti muutenkin Happy Planner Classicissa eli teippailin niitä päiväboksien alareunaan.

Tämän jälkeen siirryin löytämäni kirjan kimppuun. Leikkelin siitä mielestäni kivoja kuvia ja pieniä tekstinpätkiä ja liimailin niitä kalenterin sivuille sopiviksi katsomiini kohtiin. Kuten yleensä, en nytkään kauheasti uhrannut ajatusta etukäteen suunnittelulle, vaan tein aukeamaa täysin fiilispohjalta.

Kun olin liimaillut riittävän määrän leikkelemiäni kuvia ja tekstejä, täydensin aukeamaa kiiltokuvakukkasilla. Sen verran koitin miettiä mihin niitä liimaan, että jokaiselle päivälle jäisi edelleen riittävän paljon kirjoitustilaa. Se on mielestäni yksi Happy Planner Classicin parhaista puolista, että sitä voi koristella vaikka miten paljon ja tilaa jää runsaasti silti myös merkinnöille.

Aukeaman ollessa lähes valmis halusin vielä viimeistellä sen jotenkin. Löysin tavaroita tonkiessani kauniin vanhan postikortin ja päätin liittää sen viikkoaukeamaan mukaan. Päädyin käyttämään postikorttia samaan tapaan kuin journaling-kortteja eli teippaamaan sen washilla toisesta reunasta kalenterin sivuun kiinni. Näin saa mielestäni kätevästi lisää kirjoitustilaa. Vanhan postikortin toisella puolella oli jo ennestään tekstiä, joten päädyin teippaamaan siihen washilla valkoisen tyhjän journaling-kortin, jolle voisin kirjoittaa jotain.

Lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva. Sain tästä haastepostauksesta kipinän koristella jatkossakin Classicia muullakin kuin Mambin omilla tarroilla ja löytämääni kirjaa aion takuulla hyödyntää uudelleen tulevaisuudessa.

Aikaisemmin ryhmän haasteaiheita ovat postauksissa testanneet AJ, Piia, Inka, Mirppu ja Milja.

-Carita

Haasteet testissä – Inka

Piia, Milja ja AJ ovat ennen minua jo ehtineet toteuttaa tämän kertaisen torstai-haasteen, eli jonkin ryhmässä aiemmin julkaistun haasteen uudelleen toteuttamisen. Ja toteutustyylihän on vapaa! Itse valitsin teemani tähän postaukseen toukokuun 2018 kuukausihaasteesta, eli eläimet. Toteutin tämän haasteen aikanaan silloin käytössä olleeseen Recollections-kalenteriini, joten halusin ottaa tällä kertaa jonkun muun näkökulman kuin suoraan kalenteriin toteutuksen.

Päädyin valitsemaan pohjaksi toteutukselle atc-kortit. Kalenterimaniassahan järjestetään joka kuukausi ryhmän oma atc-vaihto, kannattaa tutustua aiheeseen jos hiemankaan kiinnostaa! Infoa kyseisistä korteista löydät esimerkiksi *tästä postauksesta*. Maailma on pullollaan mitä mainoimpia eläimiä, ja niistä aiheeksi asti muutaman valitseminen oli hankalahkoa. Lopuksi totesin että miksi lähteä merta edemmäs kalaan, ja valitsin ne itselleni tärkeimmät eläimet. Eli ne, joita täältä kotosaltakin löytyy – koira, lisko ja käärmeitä siis.

Piirtämään alusta alkaen en ryhtyny tällä kertaa, vaan turvauduin Googletteluun. Koirasta ja liskosta löytyikin näppärästi silmää miellyttävät kuvat juuri oikeista roduista ja lajeista, mutta matoset tuottivat hieman enemmän päänvaivaa. Kummastakaan kotoa löytyvästä lajista ei tuntunut löytyvän juuri tähän sopivaa kuvaa, joten turvauduin sitten valitsemaan yleisluontoisen käärmeen kuvan, joka ei varsinaisesti edusta tiettyä lajia. Tässä tapauksessa olkoot siis käärme kuin käärme, vaikka oikeasti se ei ihan niin simppeliä olekaan.

Kun kuvat oli tulostettu ja saksittu ääriviivojaan pitkin irti paperista, alkoi korteille taustojen tekeminen. Kuvien ollessa mustavalkoisia, kaipasin kontrastiksi taustalle jotakin väriä. Valikoin akryylimaalien joukosta 3 eri väriä, ja sudin niillä eloa valkoisten A6 kokoisten korttipohjien päälle. En siis tehnyt näitä kortteja valmiisiin/valmiiksi oikean kokoisiksi leikattuihin pohjiin, vaan sudin taustaväriä hieman summanmutikassa isompaan pohjaan. Silmämääräisesti arvion että tekisin värittelyä sellaiselle alueelle että siitä saa atc-kortin kokoisen (64mm x 89mm) palan leikattu irti myöhemmin.

Maalin kuivahdettua lisäsin hieman toisen sävyisiä maaleja sabluunoiden läpi, sekä valkoisia roiskeita maalitussilla. Seuraavaksi oli vuorossa mittailu ja mallailu sen suhteen, mistä kohtaa kortin leikkaisi taustasta irti. Tässä käytän apuna valmiiksi oikean kokoista atc-korttia, se helpottaa hurjasti. Kun mieluinen kohta löytyi, piirsin ääriviivat valmiin kortin reunoja pitkin jollakin käteen sattuvalla kynällä, tällä kertaa Stabilon Sensorilla. Sitten vain saksin viivoja pitkin, ja liimasin kuvat kortteihin kiinni. Korostin kuvia vielä rajaamalla niiden ääriviivat valkoisella maalitussilla.

Kuvien lisäksi halusin lisätä jotain tekstiä, ja päädyin korttien eläinten tieteellisiin nimiin. Käärmekortin kohdalla kirjoitin sekä kuningasboan että kuningaspytonin nimet, näin sain molemmat ”omat” lajini mukaan korttisarjaan, vaikkei varsinaista kuvaa näistä niihin tullutkaan. Viimeisenä loppusilauksena hieroin pienistä leimasinmustetyynyistä väriä korttien reunoihin. Näin kortit saivat ikään kuin kehystyksen.

Kun kortit olivat valmiit, raapustin korttien tiedot vielä taustapuolelle. Tämä korttisarja sai nimekseen ”Elämäni eläimet”, mikään muu ei tuntunut yhtä osuvalta. Oli hauskaa inspiroitua menneestä haasteesta, varsinkin kun oli jo kerran aiheen toteuttanut kalenterin sivuille. Sanoisin että aiempien ryhmän haasteiden selailu on hyvä keino inspiraation haeskeluun, jos itse ei meinaa keksiä aihetta tekemiselle vaikka sormet syyhyäisivät tuunaamaan. Suosittelen!

♥, Inka