Avainsana: lehtileikkeet

Haaveilua ja tavoitteita

Ihanaa toukokuista maanantaita kaikille! Näin kesän kynnyksellä halusin saattaa mielessä olevat tavoitteet sekä suurimmat mielessä pyörineet haaveet näkyväksi. Tätä voisi kutsua haavekartaksi, tavoitekartaksi tai vaikka haaveiden pilvilinnaksi. Oli nimitys mikä tahansa, tehdään ne haaveet näkyväksi!

Aloitin valitsemalla tähän askarteluun muutamat lehtileikkeet, useampia värimaailmaltaan miellyttäviä kyniä, taustan kartongin sekä leikekuvia ja lehtiä, joista leikellä lisää inspiroivia kuvia toteutukseen. Hyvät sakset ja liima ovat myös tärkeässä osassa tätä haaveilua. Kuvittelin, että vaikein tehtävä olisi ollut kuvien valitseminen, mutta toisin kävi. Yritin kirjoittaa ylös tavoitteita ja haaveita, joka osoittautui hyvin haastavaksi tehtäväksi. Otin kuitenkin haasteen vastaan ja annoin ajatusten hieman muhia sekä muotoutua. Lopulta sain muutamia tavoitteita ylös ja haaveita tuli kirjattua myös muutamia. Mielestäni tämä haaveiden kirjoittamisen vaikeus oli vain osoitus siitä, että tämä haaveilu tuli juuri oikealla hetkellä.

Kuvia valitessani annoin fiiliksen viedä ja ajattelin sen olevan osa tätä, hieman tahmeaa, prosessia. Valituiksi elementeiksi pääsivät itseäni puhuttelevat kuvat ja tekstit. Jälleen valittuja kuvia ja tekstejä tuli enemmän kuin alustalle mahtui. Voisi sanoa, että alkukarsinnan jälkeen, vain ne eniten omiin tavoitteisiin ja haaveisiin osuvat kuvat tulivat valituksi. Sommittelu oli oma lukunsa, kun olisin halunnut käyttää kaikki puhuttelevat kuvat.

Halusin tuoda esille tähän haaveilun teokseen tavoitteista ihanan sisustuksen kotona, lukemisen, viherkasvien paljouden, innostajan ja esikuvan roolin töissä sekä itsestä huolehtimisen. Haaveista mukaan pääsivät äitiyden kokeminen, pandojen näkeminen ja Australiaan matkustaminen. Lisäsin myös elementtejä, jotka liittyvät tähän hetkeen ja näitä olivat vakituinen unelmatyö, kesän yhteiset hetket ja fiilistelyn salliminen. Huomasin, etten lopulta käyttänyt yhtään kyniä tässä teoksessa eikä se haittaa millään tavalla vaan se kertonee siitä, että löysin osuvia ja tarpeeksi avaavia kuvia sekä tekstejä.

Lopputuloksesta tuli minun näköiseni ja haaveita on tässä tuotu esille erilaisin elementein. Tämä teos pääsee esille työpöydän viereen, jotta haaveet eivät unohtuisi. Milloin sinä olet viimeksi haaveillut?

Ihanaa viikkoa ja haaveilun hetkiä toivottaen Terhi

Lehtileikkeiden käyttö kalenteriaskartelussa

Tutustuin kalenteriaskarteluun ja bujoiluun viisi vuotta sitten, kun olin justiinsa aloittanut opiskelut  ja rahaa ei ollut oikein ylimääräistä kaikkiin ihaniin askartelujuttuihin, joita näki niin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä kuin muuallakin netissä. Silti mulla oli kova palo päästä tekemään ihania koristeltuja aukeamia, joten täytyi ryhtyä luovaksi! 

Silmiini osui kasa paperinkeräykseen menossa olevia värikkäitä ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. Niistä löytyi nopeasti iso kasa ihania kuvia koristeeksi kalenterin sivuille. Huomasin mainoksia selatessa myös, että monissa lehtisissä oli ihania värejä ja kivoja kuvioita, joita aloin leikkaamaan talteen washiteipin kaltaisiksi suikaleiksi ja erilaisiksi palluroiksi ja muiksi muodoiksi kuvien taustoiksi. 

Mainoslehtisten kuvavalikoima alkoi nopeasti tuntua hyvin rajalliselta, joten aloin miettiä mistä muualta saisi edullisesti hauskaa piristystä kalenteriin. Aloin kysellä paikallisesta roskalavaryhmästä  aikakauslehtiä sekä huonokuntoisia lastenkirjoja. Näiden avulla kuvakokoelma alkoi kasvaa valtavasti. Suosikeiksi nousi vanhat Barbie-kirjakerhon kirjat ja askarteluun ja hyvinvointiin liittyvät lehdet. Näistä leikekuvia ja bujoaukeamia on syntynyt valtava määrä ja loppua ei näy, vaikka oma taloudellinen tilanne on tästä planneroinnin aloittamisesta muuttunut kovasti. Ehkä tästäkin on tullut oma keräilykohteensa ja kuvia täytyy olla saatavilla joka aiheesta ennen kuin lopetan niiden etsimisen, jos se edes on mahdollista.  

Kuvat lajittelen aina käyttötarkoitustensa mukaan eri kansioihin. On taustaksi sopivia kuvia, koristeeksi käyviä kuvia ja washiteipin tapaan käytettäviä kuoseja. Kaikki omissa kansioissaan. Näin yleensä löytää etsimänsä ja kuvia tulee välillä käytettyäkin, eikä kokoelma kasva aivan liian suurta vauhtia. 

Leikekuvien leikkaamisesta on myös syntynyt kiva rauhoittava harrastus. On niin rentouttavaa vain leikata kuvia ääriviivojen mukaan ja kuunnella hyvää musiikkia tai kivaa podcastia ja olla ajattelematta yhtään mitään muuta. Täydellinen tapa nollata aivoja ja kerryttää ilmaista materiaalia luovia hetkiä varten. Joskus saatan jopa sortua ostamaan jonkin lehden ihan vain nättien kuvien takia, jotta pääsen leikkaamaan ja liimaamaan niitä bujon sivuille. 

Sinin vinkit lehtileikkeiden hyödyntämiseen plannerissa: 

1. Katso asioita uusin silmin. Luova inspiraatio voi löytyä yllättävästä paikasta
2. Kysele rohkeasti esimerkiksi roskalavaryhmistä materiaalia, joka muuten joutaisi roskikseen. 
3. Kirjastojen poistohyllyistä löytyy usein hyvää materiaalia edullisesti tai jopa ilmaiseksi
4. Lajittele lehtileikkeet käyttötarkoitusten, aiheiden tai värien mukaan, jotta niitä on hamstraamisen lisäksi helppo käyttää. 

-Sini