Avainsana: lemmikit

Treenibujon haasteet

Minulla on koiralle oma (treeni)bullet journal, johon pitäisi kirjata ylös vähän kaikenlaista. Treenit, kehonhuolto, eläinlääkärikäynnit, näyttely- ja koetulokset (jos jälkimmäisiä ikinä tulee olemaan), lääkekuurit, madotukset, mitä niitä nyt onkaan mitä voisi ylös laitella.

Kun lähdin tekemään bujoa suunnittelin sen lähinnä treeniä varten. Kuitenkin päädyin tekemään joka kuukaudelle oman sisällysluettelon, johon kirjasin ylös jokaisen päivän ja värikoodasin treenit. Voin sitten värittää päivän ruudun värillä, mikä vastaa treenin väriä tai jättää värittämättä, jos ei olla treenattu. Lisäksi jätin yhden sivun treeniajatuksille per päivä, johon oli tarkoitus kirjata ylös mitä ja miten on treenattu, missä on kehitettävää, missä onnistuttiin, mitä voidaan ehkä jättää tauolle… Kolmen kuukauden jälkeen totesin, että yksi sivu on liian vähän.

Sisällysluetteloissa on kuitenkin tilaa ”ylimääräisille” muistiinpanoillekin. Esimerkiksi joulukuun 2021 sisällysluettelossa on kirjattuna kahden näyttelyn tulokset ja loka- ja marraskuussa nenäpunkkilääkityksestä lääkkeenantopäivät. Näille kuukausille oli tarkoitus merkitä myös eläinlääkärikäynnit, kehonhuolto yms. sisällysluettelosivuille, koska niille ei ollut omaa osiota treenisivuissa, vaan ne oli pyhitetty ainoastaan treeniajatuksille.

Sitten vaihdoin ulkoasua vähän erilaiseksi. Tein joka viikolle oman aukeaman ja aukeamalle ruudut viikon tavoitteille, onnistumisille ja mitä haluaisin edelleen harjoitella sekä kehonhuollolle ja eläinlääkärikäynneille. Lisäksi tein vielä päiväkohtaiset ”pylperöt”, joihin merkkaan, jos ollaan treenattu. Idean sain Koiraharrastajan vuosi -vihkosesta, joka on käytännössä kalenteri, johon voi merkata lisäksi koiratreenit ja eläinlääkärikäynnit.

Tämä ulkoasu toimii selkeästi paremmin kuin edellinen, kun joka viikko on erillinen on enemmän tilaa ajatuksille. Tosin olen sitä mieltä, että viikon tavoitteet-ruutu saisi olla vieläkin isompi kuin mitä se nyt on. Tällä hetkellä siihen mahtuu hikisesti kolme tavoitetta, mutta toisaalta ehkä kolme tavoitetta viikoksi on ihan hyvä. Onnistumis- ja jatkoharjoittelu-ruudut ovat ihan hyvän kokoiset, niihin mahtuu enemmän tekstiä ja ajatuksia. Varsinkin jatkoharjoittelu-ruudussa on tilaa reilusti.

Tässä ulkoasussa ongelmaksi tulee se, että nuo päiväpylperöt ovat vähän turhia ja ne vievät tilaa kaikelta muulta. Toisaalta jonkinlaiset päiväkohtaiset merkinnätkin pitäisi olla mahdollista tehdä, muuten menee herkästi sekaisin. Vaikka viikko per aukeama onkin helppo muistaa ja sisällysluettelo on olemassa. Edelleen merkkaan värikoodein, milloin ja mitä on treenattu, jos ei olla treenattu niin päiväkohtainen ruutu on värjäämätön.

Maaliskuuhun asti joudun menemään tällä ulkoasulla, koska olen jo viikon verran maaliskuuta tehnyt. En yksinkertaisesti keksinyt millä tavalla voisin sitä muuttaa. Toisaalta tarvitsen lisää tilaa viikon tavoitteet-ruudulle, sillä vaikka kolme tavoitetta on ihan hyvä määrä niiden herättämät ajatukset olisi myös hyvä saada kirjoitettua ylös. Tosin ne voisi kirjoittaa erilliseen ruutuun, joka taas tarvitsisi oman tilansa, joka veisi tilaa päiväkohtaisilta pylperöiltä.

Olen kokenut tämän nykyisen ulkoasun ihan hyväksikin, koska siinä ei ole liikaa tilaa, paitsi ehkä sisällysluetteloissa. Jos tulee tilanne, että tarvitsee sitä ylimääräistä muistiinpanotilaa esimerkiksi jonkun sairaudenhoitoon (toivottavasti ei koskaan tule) tai vastaavaan, sitä sitten on. Ei tarvitse ängetä kaikkea siihen pienehköön kehonhuolto-eläinlääkäri-ruutuun, joka on jokaisella viikkoaukeamasivulla ja on tarkoitettu lähinnä siihen, että merkkaan siihen päivän milloin on käyty eläinlääkärissä, tehty kehonhuoltoa ja mahdollisimman lyhyesti toimenpiteet.

Jotain muutoksia haluaisin kyllä tehdä, mutta mitä. En tiedä vielä. Ne päiväpylperöt minua häiritsevät ehkä eniten, joten ne ovat varmaan se suurin muutoksen osanen, jos ja kun lähden jotain muuttamaan. Toinen osanen on sitten se viikkotavoitteet-ruudun suurentaminen tai vaihtoehtoisesti ajatusruudun tekeminen. Se vaatisi niiden päiväpylperöiden poistamisen tai vähintäänkin pienentämisen.

Ehkä jotain keksin, jos en keksi, niin tämä nykyinen ulkoasu saa toimia vielä huhtikuunkin ajan.

– Jonna

Avuliaat lemmikit

Moni eläintenomistaja varmasti tietää, miten lemmikeillä on usein tarve osallistua kaikkeen tekemiseen eli näin ollen myös kalenteriaskarteluun. Meidän taloudessamme asustaa kaksi kissaa ja koira, ja varsinkin kissat tuppaavat olemaan oikein avuliaita ihan pyytämättä.

Kuvitellaanpa esimerkiksi, että koitat ottaa kivoja kuvia uudesta kalenterikorusta, jonka olet juuri saanut kiinnitettyä traveler’s notebookiisi. Jos et ole ihan supernopea, huomaat pian, että se ei olekaan kissasi mielestä sinun. Kissa uskoo saaneensa uuden mielenkiintoisen lelun. Pian huomaat myös, että rakas TN:äsi on oivallinen makuualusta. Eli se siitä kuvan ottamisesta, ole ensi kerralla nopeampi.

Toisinaan saatat myös pohtia, mihin ihmeeseen se yksi kiva washirulla pöydältäsi katosi. Etsit rullaa katseellasi, mutta et näe sitä missään. Jossain vaiheessa kuulet kolinaa sohvan alta ja tajuat, että siellä se sinun rakas washirullasi nyt on mäiskittävänä. Saat ihan tosissasi tehdä töitä saadaksesi sen takaisin, sillä kissa ei siitä hevillä luovu. Se vasta hauskaa onkin, jos molemmat katit ovat yhtä aikaa kiinnostuneita samasta teippirullasta. Saat silloin taistella kahta kauheammin omaisuutesi puolesta.

Entäs sitten se upouusi kärry, jonka hankit kalenteritarvikkeita varten? Et ehdi kuin suunnitella aloittavasi sen kokoamista, kun kissa on jo sovittanut oman takapuolensa sen päälle. Ilmeisesti oletkin siis tietämättäsi hankkinut kissalle taas yhden makuupaikan lisää.

Jokainen kissanomistaja varmasti myös tietää tämän tunteen. Ehdit juuri levittää kaikki ihanat askartelutavarasi pitkin pöytää ja olet aloittamassa rentouttavan askarteluhetken kalenterin ja kahvikupin kera. Vaan kissa onkin eri mieltä. Kaikki levällään olevat paperit, die cutsit, tarra-arkit ja muut ovat sen silmissä vain lukemattomia mahdollisuuksia löytää joku kiva peti tai uusi lelu. Kun yrität epätoivoisena siirtää kissaasi, se löytää aina uuden kivan paikan, ja koitat siinä samalla vielä estää sitä kaatamasta kahvia kalenterisi päälle, saatat kyseenalaistaa miksi alunperin edes lähdit koko touhuun.

No entäs sitten se koira? Se ei välttämättä varsinaisesti varasta askartelutarvikkeita eikä onneksi hyppää pöydälle kesken tuunailujen. Mikä sen rooli sitten on? No näyttää söpöltä kuvissa tietenkin! Harmi, ettei meidän koiramme ainakaan ihan ymmärrä, miksi sen pitäisi poseerata kalenterin kanssa lampaantaljalla, kun olisi paljon hauskempaa tunkea esimerkiksi palloa avonaisen kalenterin väliin. Jos hyvä tuuri käy, saattaa jopa saada napattua ihan kivan kuvan koirasta ja kalenterista, vaikka aikamoista tuuria ja pelisilmää siinäkin vaaditaan.

Kyllähän nuo karvaiset perheenjäsenet tuppaavat aina toisinaan aiheuttamaan omistajalleen harmaita hiuksia ja häiritsemään kivaa ja rauhallista tuunaushetkeä, mutta ei kai sitä käy kieltäminen, että onhan se askartelu paljon hauskempaa, kun on seuraa!

Karvaisin terveisin
Carita ja eläimet