Avainsana: leuchtturm 1917

Miten selätän inspiraatioblokin?

Varmasti lähes jokaiselle meistä tulee niitä hetkiä, kun inspiraatio katoaa ja harrastaminen tuntuu tylsältä, joskus ehkä suorastaan pakkopullalta. Tällöin tekisi ehkä mieli paiskata kaikki kalenterit seinään, myydä tarvikkeet ja käpertyä peiton alle murjottamaan. Inspiraatioblokki on lamauttava asia, ja joskus siitä jatkaminen tuntuu suorastaan mahdottomalta.

Olen vuosien varrella kokeillut yhtä sun toista kalenteriharrastuksen saralla. Monet näistä asioista ovat olleet nopeasti ohi meneviä hurahduksia, jotkut taas ovat kestäneet pidempään. Lähes kuitenkin aina innostuksen hiipuessa uhkaa tilalle tulla kyllästyminen. Sitä haluaa olla jatkuvasti innoissaan jostain ja tuntea paloa tekemisiään kohtaan. Pahin virhe omalla kohdallani tällaisina hetkinä on ollut itsensä pakottaminen. Mieli ei millään tahtoisi antaa periksi. Kalenteri täytyy täyttää loppuun kun sen on kerran aloittanut, päiväkirjan puuttuvia merkintöjä täytellään hampaat irvessä, koska tyhjät kohdat ovat merkki epäonnistumisesta.

Jossain kohtaa tajusin kuitenkin alkaa kysyä itseltäni, ovatko sittenkään? Kenties ne epäonnistumisen sijaan kertovat elämästä, siitä, että aina ei ole samalla tavalla aikaa tai jaksamista. Ja tiedättekö mitä? Se on täysin normaalia ja täysin luonnollista. Oma mieli alkaa alitajuisesti hylkiä niitä asioita silloin, kun kivan tekemisen sijaan ne muuttuvat suorittamiseksi. Tällöin on hyvä pysähtyä miettimään, miksi minä oikeastaan teen näitä asioita? Täyttääkseni mahdollisimman monta kalenteria kannesta kanteen vai saadakseni iloa ja sisältöä elämääni arjen vastapainoksi?

Jo pelkästään tuon asian oivaltaminen on muuttanut jotain suhtautumisessani inspiraatioblokkeihin. Lisäksi olen todennut olevani helposti innostuvaa sorttia, mikä on samaan aikaan sekä siunaus että kirous. Lähden helposti kokeilemaan uusia juttuja, mutta kyllästyn lähes yhtä helposti. Mitä pidempään olen harrastanut, sitä paremmin olen oppinut sietämään kyllästymistä ja siitä seuraavaa epäonnistumisen tunnetta.

Oikeastaan silloin, kun lakkasin ostamasta jotain kokeiluun vain nähdäkseni, voisiko tämä olla minun juttuni, olen saanut päähäni uutta tilaa miettiä mitkä asiat minua innostavat ja mihin suuntaan haluaisin lähteä tekemistäni viemään. Nyt, kun olen onnistuneesti bujoillut jo useamman kuukauden apunani oikeastaan vain vesivärit, guassivärit ja kynät, koen olevani oikealla polulla. Ehkä se johtuu siitä, että olen löytänyt jonkun asian, jonka tiimoilta tekemistä riittää ja ideoita riittää loputtomasti. Tai ehkä se on seurausta loputtoman ylisuorittamisen taakse jättämisestä.

Sen kuitenkin tiedän, että inspiraatioblokkeja tulee edelleen. Saattaa mennä useampia päiviä tai viikkoja, kun ei tee mieli tarttua siveltimeen tai kynään. Silloin se epäonnistumisen tunne nostaa taas päätään. Olen kuitenkin tässä vuosien varrella oivaltanut, että yksi parhaista asioista mitä me kalenteriharrastajat voimme toisiltamme saada, on inspiraatio. Välillä, kun minun ei tee mieli tehdä itse mitään bullet journaliini, saatan viettää tuntikausia selaamalla Kalenterimania-ryhmää, Pinterestiä ja YouTubea. Huomaan nauttivani jo pelkästään siitä, että saan nähdä miten kanssaharrastajat tekevät asioita. Yhtäkkiä huomaankin jälleen pään olevan pullollaan ideoita ja sormet syyhyävät päästä maalien kimppuun.

Uusien asioiden opettelu ja pitkäjänteinen tekeminen ovat myös opettaneet minut sietämään paremmin omia epäonnistumisia. Aina ei suju, mutta maailma ei siihen kaadu. Tämäkin jo itsessään on pelastanut minut monelta turhautumiselta, sillä aiemmin nimenomaan epäonnistuminen on ollut yksi suuri syy siihen, miksi mikään ei enää tunnu hyvältä ja tekee mieli lopettaa.

Jos joskus käy niin, ettei muista inspiroituminenkaan auta, ei hätää. Kukaan ei tuomitse, jos ottaa aikaa ihan muille asioille. Kalenteriharrastuksessa hienoa on, että sitä voi toteuttaa täysin omalla tavalla ja täysin omaehtoisesti. Jos se tarkoittaa joskus sitä, ettei siihen kalenteriin koske kuukausiin, sekin on täysin ok. Peräänkuulutan jokaiselta armollisuutta itseä kohtaan tässäkin. Älä pakota itseäsi, älä syyllistä itseäsi. Muista, että teet tätä vain itseäsi varten.

Kesäisin terveisin
Carita

Paint with Carita – Kuutamopuu akryylimaaleilla

Postauksessa käytetyt akryylimaalit on saatu yhteistyössä Paperipilven kanssa.

Esittelin alkuvuodesta saamani ihanan Paperipilven yhteistyöpaketin. Paketissa oli kuusi tuubia akryylimaaleja, ja nykyään suhteellisen innokkaana maalausharrastajana päätin paneutua niihin vielä erillisessä postauksessa. Olen maalannut akryylimaaleilla vasta muutaman kerran, joten opettelen vielä niiden käyttöä. Tässä postauksessa näytän, miten toteutin yhden maalauksen bullet journaliini.

Kuten aiemmin Kalenterivuosi-postauksessani kerroin, olen täysin hurahtanut bujoiluun sen myötä kun löysin maalaamisen ja tajusin voivani yhdistää nämä kaksi asiaa toisiinsa. Bullet journal on toiminut minulle sellaisena kokeilevana alustana, johon olen voinut rauhassa opetella maalaamista ja erilaisten maalien käyttöä ja toteuttaa lähes mitä tahansa inspiraation iskiessä. Niinpä tuntui tässäkin kohtaa luontevalta kääntyä rakkaan viininpunaisen Leuchtturm 1917 -muistikirjani puoleen.

Aloitan yleensä aina maalaamisen sillä, että selailen inspiraatiokuvia Pinterestistä tai muualta internetin syövereistä. Monesti riittää, että tarkistan Pinterestistä ihan vain jo tallentamani kuvat ja löydän sitä kautta jotain, mikä herättää inspiraation. Olen huomannut sen riippuvan täysin fiiliksestä, millaiset aiheet milloinkin iskevät tai mitä tekee mieli lähteä maalaamaan. Luontoaiheet, taivas, kuu ja tähdet tuntuvat olevan sellaisia takuuvarmoja teemoja, joista löytyy aina jotain tarttumapintaa. Niin kävi tälläkin kertaa, ja tarkoituksenani oli toteuttaa suhteellisen yksinkertainen maalaus, jossa keskiössä olisi puu tummalla taustalla taivaalla möllöttävän kuun kera.

Ihan ensimmäiseksi maalausta aloittaessani teippaan yleensä sivun reunat. Tykkään siitä, että maalauksen reunoille jää valkoiset kehykset ja lisäksi teippaaminen estää sivuja käpristymästä. Akryylimaaleissa tosin ei juuri käpristymisen vaaraa ole, mutta esimerkiksi vesivärien kohdalla koen teippaamisen melkeinpä välttämättömäksi. Teippaamiseen kannattaa käyttää sellaista teippiä, mikä varmasti vielä irtoaa muistikirjan sivuilta. Washiteippi sopii tähän tarkoitukseen mainiosti ja itse käytänkin tähän yleensä niitä teippejä, joita en muuten tulisi käyttäneeksi mihinkään muuhun. Keskenräisenä teipattu sivu ei näytä kauhean kauniilta, kun teipit harvoin sopivat maalaukseen, mutta niiden tarkoitus on puhtaasti suojata muita sivuja sotkeutumiselta.

Aloitin tämänkertaisen maalaukseni tuputtamalla sivun täyteen tummansinistä akryylimaalia meikkisienellä. Vaihtelin maalin intensiteettiä niin, että ulkoreunat jäivät tummemmiksi ja sisäreunat vaaleammiksi. Tämä onnistuu ihan vain ottamalla vähemmän maalia sieneen tai sekoittamalla maaliin aavistus vettä, jolloin sävystä tulee pikkasen läpikuultavampi. Tummaan väriin voi sekoittaa myös valkoista, jolloin sävystä saa automaattisesti vaaleamman.

Tausta sai kuivua rauhassa. Akryylimaalit kuivuvat mielestäni suhteellisen nopeasti, mutta jos ei jaksa odottaa, voi maalia kuivatella myös varovasti hiustenkuivaajalla. Taustan valmiiksi saamisen jälkeen maalasin kuun valkoisella maalilla, koska halusin määritellä sille sopivan paikan ennen kuin alkaisin työstää suunnittelemaani puuta ja sen oksia. Joku tarkempi haluaisi ehkä käyttää kuutamon maalaamiseen erillistä sabluunaa, jotta saisi muodosta oikeasti pyöreän, mutta itse maalaan yleensä vapaalla kädellä, joskus hyvin ja joskus vähän huonommin seurauksin.

Kuun jälkeen oli puun rungon ja oksien sekä alareunan maaosan vuoro. Maata varten sekoitin ruskeaa. Käytin sekoitukseen tummansinistä, viininpunaista ja okrankeltaista maalia. Hieman piti säätää eri värisävyjen määriä ennen kuin löysin sopivan ruskean sävyn. On mielestäni hyvää harjoitusta yrittää pärjätä vain muutamalla maalisävyllä ja sekoitella itse loput värit. Koitin maalata myös puun rungon ruskealla, mutta en onnistunut saamaan aikaiseksi riittävän tummaa, kuitenkin edelleen ruskeaa sävyä. Akryylimaalien hyvä ominaisuus on, että ne ovat peittäviä ja niillä pystyy maalaamaan aina uudestaan päälle, jos joku asia ei miellytäkään. Niinpä päädyin lopulta maalaamaan jo kertaalleen ruskealla tekemäni puun uudestaan tummansinisellä. Maalasin tarkoituksella niin paksun kerroksen, että maali näytti melkein mustalta ja puu erottui selkeästi sinisestä taustasta.

Seuraavaksi olivat vuorossa puun lehdet. Olen aiemmin törmännyt useita kertoja erääseen tekniikkaan, jolla lehdet olisi helppo maalata ja päätin kokeilla sitä. Toteutukseen tarvitaan nippu vanupuikkoja ja tietysti maalia, mutta ei muuta. Vanupuikot laitetaan yhteen rykelmäksi ja kastellaan maaliin. Sitten maalia vain tuputellaan puun oksille ja lopputuloksena saadaan puun lehdistöä muistuttava vaikutelma. Aloitin valkoisella värillä ja tuputtelin sitä ensin kauttaaltaan haluamallani tavalla. Sen jälkeen otin käyttöön okrankeltaisen maalin ja toistin saman. Tuputtelin lehtiä myös nauhaksi jatkumaan hieman kuutamon ympärille.

Maalaus oli nyt viimeistelyä vaille valmis. Lisäsin puun runkoon muutaman vaaleamman kohdan ikään kuin valoksi ja korostukseksi. Lopuksi käytin vielä hopeista akryylimaalia ja korostin sillä muutamia kohtia valkoisesta kuusta. Melkein paras vaihe mielestäni on se, kun saa repiä teipit pois ja näkee maalauksen valmiina. Lopputuloksesta tuli mielestäni oikein kiva, vaikka lähes aina käykin niin, ettei se ole ihan sellainen kuin olin ensin kuvitellut. Se on kuitenkin joka kerta minun oma toteutukseni ja siinä saakin näkyä oma kädenjälki.

Edelleen minulla on vielä paljon opettelemista akryylimaalien kanssa, mutta ne ovat mielestäni kivaa vaihtelua vesiväreille ja olenkin iloinen, että sain tilaisuuden tutustua niihin paremmin tämän yhteistyön myötä.

Maalailemisiin,
Carita