Avainsana: luonto teema

Esitelyssä Metsän aika 2024

Postauksen kalenteri on saatu Metsän aika -yhteistyössä.

Minulle tupsahti yhteistyökalenterina vuodelle 2024 tämä luonnonläheinen kaunotar. Paketti avattiin livessä jonka pääsee katsomaan täältä. Olen tästä yhteistyöstä todella innoissani ja olen ihaillut kyseisten kalenterien kuvitusta aiempinakin vuosina.

Visuaalisesta ilmeestä kuvien osalta on huolehtinut Anni Puhakka ja näistä saakin nauttia läpi vuoden, lisäksi niiden yhteydessä on tutusti runoja ja aforismeja Pirkko Sainiolta. Kalenterin kansi on tuttuun tapaan miellyttävän sileä soft touch -pinnoituksen ansiosta, A5 -kokoa on myös helppo kantaa mukana. Kannessa messinkiyksityiskohdat tekstin foilauksessa yhdistettynä kullanvärisiin parikierresidontaan ja kirjanmerkkiin ovat vahvasti omaa silmää miellyttäviä.  Kalenteri on avainlipputuote, eli alusta loppuun kotimainen, lisäksi sivut ovat ympäristösertifioitua kopiopaperia paksumpaa miellyttävän tuntuista paperia. Jo livessä testatun perusteella pystyn sanomaan, että omiin tarpeisiin paperi tulee kynien osalta riittämään enemmän kuin hyvin.

Kalenteri alkaa 2024 vuosinäkymällä johon saa jo talteen tulevia tapahtumia ennalta. Nimipäivät ja kotimaiset juhlapyhät löytyvät kalenterista. Tämä on mulle tärkeää koska muutoin olen arkipyhistä aivan ulalla.

Ehdoton vahvuus kalenterissa on myös viikkoaukeamien selkeä ulkoasu. Päivät pitävät sisällään kellonajat 8-20 joka riittää useimpina viikkoina omaan käyttöön hyvin. Viikkoja itsessään löytyy joulukuun 2023 viimeisestä aina vuoden 2025 ensimmäiseen. Aukeamaa koristavat kauniit piirrosyksityiskohdat ja jokaisen kuukauden teemaväritys. Tämä oli yksityiskohta joka ilahduttaa, pidin joka väristä eikä minun tarvitse miettiä teemavärejä tällä kertaa itse! Tilaa on runsaasti myös esimerkiksi muistiinpanoille tai tuunaamiselle. Kalenterin lopussa on lisää muistiinpanosivuja ja tilava muovitasku, jonne menevät mukavasti lippulaput vaikkapa laukun pohjalta. 

Mitä tulee omaan käyttööni, tämä kalenteri lähtee toivottavasti mukanani monelle pienelle reissulle lähimaastoon tutustuessa! Niillekin päiville kun sää ei retkiä salli on minulla nyt pieni pala suomalaista metsää ja sen rauhaa mukana kuljetettavaksi – tämä saattaa tulla tarpeeseen arjen hektisyyden keskellä.

Mitä mieltä olet tämän vuoden Metsän aika -kalenterista?

Janita R.

Haasteet testissä – Nanna

Tämänkertaisessa haastepostauksessa muistelemme jo aiemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä olleita haasteita. Valitsin itselleni ryhmässä olleista kuukausihaasteista teemaksi luonnon, joka näin kesän alussa puhkeaa jälleen eloon.

En ole aikoihin piirtänyt kunnolla, vaikka joskus peruskoulussa olin innokas mallista piirtäjä ja oikeastaan ihan hyväkin siinä. Nykyisin olen kai liian kriittinen itseäni kohtaa enkä uskalla tarttua kynään edes kokeillakseni. Nyt kuitenkin päätin rohkaistua, kun mieleeni syntyi idea koivutaustasta viikkoaukeamalle.

Päädyin itselleni turvalliseen tapaan toteuttamaan haasteen Happy Planner Classiciin. Käyttämäni kitti on The Graceful Plannerin, joka on yksi Kalenterimanian syysmiitin sponsoreista. Sarvipäiset tytöt, herkät kukat ja hento sininen väri vievät ajatukset pohjoiseen. Kitti ei voisi paremmin sopia kesälomaviikolle, jonka vietän kotikonnuillani Rovaniemellä.

Aloitin viikkoaukeaman hahmottamisen piirtämällä ensin lyijykynällä hennosti koivun runkoja aukeaman reunoille ja muutamaan päiväsarakkeeseen. Ajatukseni oli, ettei ole väliä vaikka tarrat tulevatkin peittämään osan rungoista. Koivujen on tarkoitus nimenomaan olla vain taustana. Kun tausta oli saanut haluamani muodon vahvistin rungot vielä mustalla Stabilo sensor -kynällä. Lopulta kuitenkin päädyin tekemään runkoja vain aukeaman reunoille ja tiistai-keskiviikko päiväsarakkeiden väliin.

Jatkoin aukeaman työstämistä lisäämällä full box ja check list -tarrat haluamaani kohtaan. Muutaman kirosanan ja tarran uudelleen sijoittamisen jälkeen viikkoaukeaman pohja alkoi saada haluamani muodon. Jälleen sain todistaa itselleni miksi aukeaman etukäteen suunnitteleminen paperille olisi itselleni tarpeen. Olisi säästytty monelta kirosanalta ja hiuksien kiskomiselta. Kun eniten tilaa vievät tarrat oli laskettu alas omille paikoilleen aloin täyttää päiväsarakkaiden tyhjää tilaa pienemmillä half box -tarroilla. Aukeaman alareunaan lisäsin Kuusateen kristallifoliowashia, joka väreiltään sopi kittiin täydellisesti. Kitissä mukana tulleita deco-tarroja ripottelin pitkin aukeamaa. Hirveästi icon-tarroja en viikoille vielä laittanut, kun en lainkaan tiedä mitä milloinkin tulee tapahtumaan.

Viikkokitistä jäädessä yli muutama deco-tarra ja pohjawashit päätin hyödyntää ne ja päädyin tekemään aukeaman myös Archer & Olive -muistikirjaani. Tykkään molempien aukeamien lopputuloksesta, vaikka ne ovatkin todella hempeät väritykseltään.

Aiemmin ryhmässä olleita haasteita ovat testanneet Piia, Milja, AJ, Inka, Mirppu, Suvi ja Carita.

xoxo Nanna